Aihearkisto: Suomi

Uskallatko ottaa vastuun omiin käsiin!

Mitä nykyihminen voisi oppia Stanley Milgramilta ?

Päivittäin useat ihmiset tekevät töitä monimutkaisten asioiden kanssa, jotka ovat suorasti tai epäsuorasti lisäämässä sosiaalista epäoikeudenmukaisuutta. Päätökset ja toimet johtavat mm. köyhyyteen, tuhoavat ympäristöämme tai aiheuttavat jopa sotia. Samat päätöksiä tekevät tai toimeen ryhtyvät ihmiset ovat toisaalta hyvin tietoisia ja huolissaan ympäristöntilasta ja yhteiskunnan epäoikeudenmukaisuudesta, jotka ovat lopulta heidän itsensä toimien ja päätösten seurausta.

Miten on mahdollista, että nykyaikuiset tekevät päätöksiä, jotka vaikuttavat heidän lapsien ja lapsenlapsien elämään, jopa vaarantavat heidän elämän ?

Vielä tärkeämpää lienee kysyä:

Miten tämän kehityksen voisi kääntää ?

Tuleeko vahva poliittinen kapteeni joka kääntää laivan suunnan aavalle merelle ?

Vai voidaanko autoritääriseltä vallalta viedä mahdollisuus tämän päivän politiikalla ?

Onko jo liian myöhäistä ?

Käydään kysymyksiin kiinni yksi kerrallaan. Miksi miljoonat maailmassa tekevät päätöksiä ja tekoja jotka kääntyvät heitä itseään vastaan ?

Päivittäinen kuuliaisuus.

Kuvittele, että teet töitä pankissa ja esimiehesi odottaa, että myyt jokaiselle eläkeläiselle sijoitusosuuksia, jotka pahimmassa tapauksessa vaarantavat heidän kaikki eläkesäästöt. Jos epäilet toimen moraalia, sanoo pomosi sinulle: ”Ei riskiä, ei voittoja!”

Myisitkö vakuutuksen ?

Milgramin mukaan 90 prosenttia ihmisistä tekisi työtä käskettyä!

Yhteiskunnassamme on tullut normaaliksi, suorastaan normiksi, tehdä epäeettisiä itseään tai toisia vahingoittavia päätöksiä ja tekoja. Virkamiehet tekevät päätöksiä, jotka heidän itsensäkin mielestään ovat epäoikeudenmukaisia. Päätöksiä, joita eivät itse haluaisi tehtävän itselleen. TE-toimiston virkailijat antavat tuomionsa hetkessä ja vievät ihmisiltä, joilla ei muutenkaan ole ylimääräistä, silmää räpäyttämättä loputkin, vaikka eivät toivoisi niin käyvän itselleen. Lääkärit määräävät potilaalle säteilyhoitoa, vaikka epäilevät, ettei potilas kestä hoitoa hengissä, vain koska ylilääkäri käskee: ”Tämä ei ole mikään lepokoti, vaan sairaala, jolla on tulosvastuu. Tehkää osanne niin saatte palkkanne!”

Joka puolella ympäristöämme löytyy esimerkkejä kuuliaisuudesta. Tämän pelottavan totuuden löysi Stanley Milgram, jo vuonna 1973 kuuluisassa kokeessaan, jossa 90 prosenttia testihenkilöistä oli valmis antamaan toiselle ihmiselle kuolettavaksi luulemansa sähköiskun käskettäessä.

Kuuluisa ja tuntematon tutkimus!

Milgram-tutkimus sai maailman laajuisen huomion. 90 prosenttia henkilöistä oli valmis vahingoittamaan, jopa tappamaan toisen henkilön yhdestä virheestä tai väärästä vastauksesta. Koululaista näytellyt henkilö istui viereisessä huoneessa ja huusi tuskaansa näyttääkseen, että rangaistus oli kivulias. Huudosta huolimatta testin auktoriteetti käski testihenkilöä jatkamaan kidutusta. ”Jatka, jatka! Tutkimus vaatii sinua jatkamaan!”

Vain kymmenen prosenttia testin ”opettajista” lopetti vedoten epäinhimillisyyteen. 90 prosenttia jatkoi kidutusta oletettuun kuolemaan asti. Milgram toisti tutkimuksensa eri variaatioilla. Kuuliaisuuden määrä nousi, mitä lähemmäksi uhri tuotiin rankaisijaa. Uhri oli ensin viereisessä huoneessa ja lopulta rankaisijan silmien alla. Jopa nähdessään uhrinsa melkein 20 prosenttia henkilöistä kidutti uhriaan tajuttomuuteen asti.

Toisen variaation tulosten mukaan 90 prosenttia ”opettajista”, jotka lukivat tehtävän ja rankaisun hoiti toinen henkilö, olivat valmiita rankaisemaan ”oppilastaan” kuolemaan johtavalla sähköiskulla.

Ongelmamme nyky-yhteiskunnassa on, että henkilöiden jako on sama kuin kokeessa. 90 prosenttia on valmis vahingoittamaan toista henkilöä käskettäessä. Toisaalta suurin osa ihmisistä eivät omaa päätösvaltaa, joka johtaisi suoraan ympäristötuhoon tai murhaan, mutta osa meistä on osallinen näihin ainakin epäsuorasti. Suurin osa ihmisistä omaa kuitenkin valtaa ”pienempiin sähköshokkeihin”, jotka vaikuttavat epäinhimillisesti toisten ihmisten elämään ja pitkässä juoksussa voivat koitua myös omaksi haitaksi tai jopa osua omalle kohdalle.

Mielenkiintoisinta Milgramin tutkimuksessa, ei kuitenkaan ole 90 prosentin sokea kuuliaisuus, jolle ihmiset ovat valmiita uhraamaan vakaumuksensa ja arvonsa, jos auktoriteetti käskee.

Mielenkiintoista on, että tutkimus paljastaa miten kuuliaisuus luodaan ja miten se kehittyy jopa sairaudeksi luokiteltaviin mittoihin.

Tämä paljastus on erittäin tärkeää, koska se kertoo vastavuoroisesti, miten kansalaistottelemattomuus syntyy. Tämä tieto on ihmiskunnalle kultaakin arvokkaampi, vaikka yhteiskunta yrittääkin nostaa ihmisen julmuuden tämän tiedon päälle ja perustella sillä sekä omia käskyjään ja ihmisten toimia itseään vastaan.

Milgramin tutkimus tulisi tuoda esiin ”ihmisen eläimellisyyden” sijaan ”kansalaistottelemattomuuden käsikirjana”!

Hermostojen kuuliaisuusjäänne.

Alkujaan Milgram halusi todistaa, ettei pahuus ihmisessä ole riippuvainen rodusta, sukupuolesta tai jostain muusta jakokriteeristä. Pahuus on universaalia, eikä riipu aatteesta, kuten niin muodikkaasti tänä päivänä esitetään. Koehenkilöt eivät tienneet, että heitä voitaisiin verrata historian pahimpien pahojen kanssa, vaan tekivät tieteellistä koetta etukäteen maksetusta palkasta.

Testihenkilöille kerrottiin, ettei kokeen keskeyttäminen vaikuta heidän elämään mitenkään, eikä heitä uhattu väkivallalla tai aseella tekemään koetta. Silti he tottelivat sokeasti kehotusta jatkaa koetta koehenkilön tuskista huolimatta toimien vaistojaan vastaan.

Milgram todisti, että kaikissa yhteiskuntaluokissa on ihmisiä, jotka melko helposti omaksuvat, että alistumisesta saa palkinnon. Hänen mielestään tämä todistaa, että aikojen saatossa ihmiselle on kehittynyt sosiaalinen vaisto, joka odottaa palkintoa tottelemisesta. Toisaalta sama vaisto odottaa rangaistusta olemassa olevan järjestyksen tai alistussuhteen rikkomisesta.

Moni meistä tuntee tämän jo pelkästään suuressa väkijoukossa puhumisen vaikeutena. Puheenpitäminen rikkoo totutut sosiaaliset rajat ja vaisto yrittää estää tätä tapahtumasta.

Kuvittele itse meneväsi kesken presidentin tiedotustilaisuuden hänen viereen taputtamaan tätä olalle ja kysyväsi kuuluvasti: ”Miten menee Sauli?” Voisin löydä vetoa, että jo pelkkä ajatus saa ruoansulatussysteemisi kehittämään käsittämättömän pelkotilacocktailin, vaikka tilanne ei ole mitenkään henkeä uhkaava. Tämä sama cocktail on pitänyt ihmisiä elossa vuosi tuhansia.

Jokainen auktoriteetti tai sosiaalinen yhteisö luo pohjan ilmiölle, jota Milgram kutsuu kuuliaisuudeksi. ”Kuuliaisuus on psykologinen mekanismi, joka sitoo yksittäisen päätöksen teon poliittisiin syihin.”

Valitettavasti ovat hierarkkiset yhteiskuntarakenteet yleensä ainoat järkevät muodot toimivalle yhteiskunnalle. Ilma hierarkiaa systeemimme eivät toimisi kovinkaan tehokkaasti. Nämäkin puutteelliseksi luokiteltavat hierarkiat voivat toimia inhimillisesti, jos toimijoilla on riittävän suuret mahdollisuudet toimia omia arvojaan ja periaatteitaan kunnioittaen ja näin tehdä työnsä hyvin ja oikeudenmukaisesti.

Käärme pääsee paratiisiin, kun auktoriteettien luomat säännöt ja niiden motiivit törmäävät yksittäisen toimijan omien sääntöjen ja arvojen kanssa.

Tunteiden sota.

Milgram löysi tutkimuksessaan, että ihmiset kantavat aina kahta vastakkaista tunnetta mukanaan. Näistä tunteista ainakin toinen on melkein aina empatialla kuorrutettu. Spontaanisti kysyttynä useimmat ihmiset vierastavat väkivaltaa ja kannattavat rauhaa, keskustelua ja yhteisymmärrystä. Eräässä kokeessa Milgram antoi henkilöiden itse määritellä sähkövirran voimakkuuden. Kaikki valitsivat miedoimman mahdollisen rangaistuksen. Ilman auktoriteettien vaikutusta empatia ”oppimatonta oppilasta” kohtaan voitti.

Tässä kokeessa Milgramin mielestä merkittävää on se, miten auktoriteettitilanne muutti testihenkilöiden käytöksen vastoin heidän vapaata tahtoaan ja sytytti tunteiden sodan. Toinen rintama muodostuu omista arvoista ja empatialla kullatuista tunteista, toisen rintaman täyttää emotionaalinen sidos sosiaaliseen olemiseen. Viimeksi mainittu rintama pyrkii stressicocktalillaan estämään sosiaalisen sidoksen katkeamisen, kun samaan aikaan empatia rummuttaa tunteiden puolesta.

Tämä kertoo sen, ettei patologisesti tunnesokeita ja kylmäverisiä ole juurikaan olemassa.

Kuitenkin, jos sosiaalinen paine nousee riittävän suureksi, moni on valmis hylkäämään empatian kanssa ihmisen vahingoksi. Tämä aiheuttaa suuria konflikteja jokaisessa ihmisessä. Siis aivan jokaisessa, kuten Milgram on tutkimuksessaan todentanut. Testissä kaikki, jotka jatkoivat kuolemaan johtaviin sähkömääriin asti, olivat äärettömän jännittyneitä sisäisen konfliktin takia.

Uskomatonta, että juuri Milgram, jota pidetään ihmisen pahuuden löytäjänä, löysikin toisesta perspektiivistä katsottuna ihmisen sen aidon hyvyyden, joka ei päästä ihmistä tekemään pahaa ilman itse synnytettyä rangaistusta.

Vaikka Milgramin tutkimusta pidetään pahuuden todisteena, se ei ole totta, koska pahinkin rikollinen joutuu jakamaan tunteensa. Tätä ”jääkylmyyttä” esiintyy joskus ja sitä pitäisi tutkia lähempää. Jos tämä kyky erottaa tunteita voitaisiin tunnistaa olisi maailma huomattavasti parempi paikka.

Vastuun pakoilu.

Kukaan Milgramin testihenkilöistä ei toteuttanut auktoriteetin määräämiä rangaistuksia tunteitta. Kaikki henkilöt joutuivat tunteiden sotaan ja selvittämään sodan jälkiä omassa päässään enemmän tai vähemmän. Heti annettuaan sähköiskun toiselle testihenkilöt pyrkivät suojaamaan itseään ja siirtämään vastuun pois itseltään. Tähän on olemassa lukuisia keinoja.

Vastuunsiirto ylös:

Kaikki testihenkilöt Milgramin testissä siirsivät vastuunsa auktoriteetin kannettavaksi. ”Minä olisin tehnyt toisin, mutta te sanoitte että jatketaan. Mitä minun olisi pitänyt tehdä. Minä tottelin käskyjä.” Tämä selitys ei toimi suojana tekijälle, kuin hetken.

”Maailma ei ajatusten lopputulos, vaan tekojen summa”.

Vastuunsiirto uhrille:

Toinen testissä esiin noussut keino irrottaa vastuu omilta olkapäiltä oli vastuunsiirtäminen uhrille. Uhri oli omilla teoillaan saanut tilanteen aikaan. ”Hän oli tiennyt mihin itsensä laittoi.” ”En voi sille mitään, että hän käyttäytyi niin.” Olivat usein esiintyneitä syitä omalla toiminnalle.

Edelliset kaksi verbaalista esimerkkiä ovat vain kevyt versio uhrin syyllistämistä ja pahin muoto lienee uhrin näkeminen vastustajana tai jopa ali-ihmisenä. Näitä keinoja käytetään hyväksi tämän päivän yhteiskunnissa erittäin tehokkaasti.

Vastuun väheksyminen:

Jotkut testihenkilöt yrittivät kutistaa syyllisyyttään pieneksi tai puhua sitä kokonaan pois. ”Hän näyttelee.” ”Ei tuskat voi olla noin kovat.” ”Minä en antanut, kuin pieniä määriä sähköä.” Nämäkin selitykset on helppo siirtää tämän päivän yhteiskuntiin ja niissä toimivien huulille.

”Kolmansien maiden köyhyys?” Sitä on ollut aina! ”Markkinoiden kaappaaminen?” Jos me emme tee sitä joku muu tekee! Ei ole väliä onko argumentti oikea vai väärä ne täyttävät niille asetetun tavoitteen siirtäessään vastuun pois omilta olkapäiltä.

Rangaistuksen oikeutus:

Seuraava tapa siirtää vastuuta on keskustelun pitäminen teknisellä tasolla. Asia, josta Milgram varoitti jo vuonna 1973. Varoitus, joka on ajankohtaisempi nyt, jos koskaan. Milgram sanoi testihenkilöille: ”Kuka haluaa kuulla, joutuu tuntemaan” tai ”Tämä metodi on humaani, sillä ”koululainen” voi määrittää sähköntason itse”.

Tämän päivän korkeapalkkaiset poliitikot käyvät sotansa ”inhimillisellä tavalla” ja samalla tekevät omalle tunnolleen pakokäytävän ahdistuksesta.

Pois nauraminen:

Milgram huomasi erään testihenkilön, joka käytti lopulta suurinta volttimäärää, nauravan mielipuolisesti jokaisen antamansa sähköiskun jälkeen ja nauru nousi virranvoimakkuuden mukaan. Milgramin mielestä tämä yritys on emotionaalinen yritys pysäyttää ”tunteiden sota”.

Tämä käytös on tuttua niin SS-sotilaan, kuin US-sotilaan kautta, mutta myös epäsuora tekijä voi käyttää kyynisyyttä vastuunpakoiluun. Minä nauran mielelläni, mutta en mielelläni toisten kustannuksella ja se tulkitaan joskus ”ilonpilaamiseksi”.

Kaikki nämä omituiset ja osittain absurdit reaktiot, jotka ihmiset luovat, eivät synny pitkästymisen takia tai koska heillä ”ei ole sydäntä” vaan siitä syystä, että heillä on inhimillisiä empaattisia tunteita. Samalla he joutuvat oleskelemaan sosiaalisessa ympäristössä, joka opettaa, että myötätunto on naivia, tyhmää, heikkouden merkki ja kehottaa kääntämään tunnekompassin ylösalaisin.

Kuuliaisuus ei ole passiivinen prosessi, vaikka se niin usein käsitetään!

Tämän hetkinen yhteiskunta on rakennettu kuuliaisuuden ja alistumisen varaan ja ”tunteiden sotatila” on muuttunut normaaliksi olotilaksi. Milgramin kirjan tavattuani olen kiinnittänyt huomiota ihmisiin ja tarkkaillut mihin kategoriaan he kuuluvat ja minkä impulssin kanssa he juuri painivat ja millä aseilla.

Ihmiset, jotka haukkuvat toisia, eivät ole vielä löytäneet omaa keinoa tulla eripuran kanssa toimeen. Myös joka sortin oikeutukset ovat mielenkiintoisia. Oikeutuksen hakeminen on oiva merkki, että sisäinen ihmisyys ei ole kuollut, vaikka ulkoinen peto seuraa usein tietämättään tai tiedotamatta, jotain dogmaa.

Kannattaa myös tarkkailla itseään usein toistuvien monologien suhteen ja esittää muutama kysymys itselleen. Miksi toistan tätä dogmaa, ideaa tai ajatusta? Mitä osaa ”tunteiden sodan” rintamasta yritän pakottaa rauhaan? Mitä pelkoja ja epäilyksiä yritän haudata?

Milgramin kirja lukeneet voivat arvioida, kuinka vaarallisia ovat yleistykset. Tässä meidän yhteiskuntamme mediat, poliitikot ja kadun miehet ovat kunnostautuneet erityisesti. Tätä psykologisen sodankäynnin hermomyrkkyä levittää kaikki ja sille altistuu kaikkialla. Sinä ja minä, eikä lehdistö tai televisio, ovat vain käynnistysmoottori koko polttoprosessissa, mutta silti osasyyllinen aikaansaatuun liikkeeseen.

”Onko islam/natsit/antifa vaarallista?” On muotoilu, joka sisältää itsessään oikeutuksen tekijälle, joka valmistautuu luopumaan osasta empatiaansa. Myös ”Tässä auttaa vain lisäpaine” ja ”Aseellinen väliintulo on ehdoton” ovat malliesimerkkejä poliittisesta kuuliaisuudesta. Näissä, kuten useimmissa tapauksissa yhteiskunnassamme, on joku jo antanut vastuun ”sinne ylös niille jotka tietävät mikä on meille hyväksi”.

Kuuliaisuus ja alamaisuus ovat prosesseja, jotka meidän pitäisi kyseenalaistaa päivittäin!

Yhteiskuntamme äänimaailma on täynnä oikeutusmonologeja, jotka palvelevat vain yhteiskuntaa pysymään pystyssä, vaikka se olisi vain katastrofaalinen kulissi siitä mitä sen pitäisi olla.

Kuuliaisuus tekee sairaaksi!

Pidemmälle analysoituaan Milgram sai selville, että kuuliaisimmat ja alistuvimmat koehenkilöistä saivat ruoansulatushäiriöitä. Henkilöt, jotka nostivat sähkövirran voimakkuutta käskettäessä eivät taistelleet pelkästään ”tunteiden sotaa” vaan sairastuivat fyysisesti. Heillä todettiin noussutta verenpainetta, päänsärkyä, sekä muita stressin oireita. Nämä kaikki seurasivat väistämättä heidän taistellessa empatiaansa vastaan.

On sama oletko kuuliainen vai et on konflikti päällä ja auktoriteetti kiusaa sinua!

US-sotilaiden suuret itsemurhamäärät Irakin ja Afganistanin operaatioiden jälkeen todistavat ”tunteiden sodan” jatkumisen, vaikka fyysinen sota jäisi taakse. Ne jotka esittivät ”jääkylmää” fyysisessä sodassa eivät olleetkaan niin kylmiä ja voimakkaita ”tunteiden sodassa”. Sama kaava jatkuu TE-toimiston virkailijoissa, jotka jakavat karensseja, pankkivirkailijoissa, jotka ajavat ihmisiä velkaloukkuun ja jopa epäinhimillisiin työolosuhteisiin työntekijänsä pakottavissa työnantajissa. Kaikki tietävät lopulta toimineensa väärin ja empatiaansa vastaan ja elävät loputtomassa ”tunteiden sodassa”, jonka pommien höyryt tekevät lopulta sairaaksi.

Ihmiset ovat luonnostaan sosiaalisia olentoja. Tämän takia ihmiset kestävät useitakin heitä fyysisesti ja emotionaalisesti kuormittavia olosuhteita. Tämä kestävyys tulee kenties parhaiten esiin synnytyksessä, jolla on olemassaolon kautta suurempikin merkitys.

Auktorisoidut rakenteet perustuvat näille sosiaalisille reflekseille, jotka ylikuormittavat ihmisien fyysisiä ja psyykkisiä rajoja, joille auktoriteetti ei anna vaihtoehtoja. Seuraus tästä vaihtoehdottomuudesta on mielen ”elintasosairaudet”, jotka lisääntyvät vauhdilla.

Tie pelon läpi.

Mitä tapahtuu ihmiselle, joka huomaa, että toimii itseään vastaan ja jolla soi  edelleenkin korvissa yhteiskunnan ”sinun täytyy” ja”ei ole vaihtoehtoa” kimara ?

Milgramin kokeessa kymmenen prosenttia nousi ylös ja sanoi: ”Tämä riittää! Tämä koe on perverssi! Minä en osallistu moiseen. Ottakaa rahanne takaisin!”

Milgram kykeni mittaamaan laitteillaan, miten tämä vastarinta syntyi. Koehenkilöt kärsivät nousevista stressioireista ja toimivat vastoin auktoriteetin käskyä aina, kun tämän ”silmä vältti” ja lopulta keskeyttivät kokeen. Pelkkä ajatus auktoriteetin vastustamisesta sai aikaan pelko-oireiden hyökkäyksen, sydämen tykytystä, hikoilua ja täriseviä käsiä.

Oireita voi painaa alas ja huutaa hieman kovempaa: ”Oppilas on tyhmä. Hän uskoo vain sähköiskuja”. Hän, joka huutaa suurimpaan ääneen, omaa yleensä syvimmän ja kovimman empatiataimen jossa vastustus kasvaa.

Milgramin mukaan kokeen keskeyttäneitä yhdisti auktoriteetin pelon sietokyky ja sen pitkällisen paineen aiheuttaman stressin sietokyky. Tätä voisi kai kuvata rohkeudeksi.

Rohkeus on pelon voittamista, mutta samalla on kyettävä kieltämään omia ajatuksia ja impulsseja luomasta lisää pelkoa.

Milgramin kirjan luettuaan tietää, että tämän kaltaiset ylimaalliset pelko-oireet ovat erittäin tärkeä signaali. Ne näyttävät meille, että olemme keskellä ”tunteiden sotaa”. Nämä oireet pyrkivät herättämään kysymyksiä, kuten: ”Mitä minä oikeastaan haluan?” ”Miksi teen jotain vain koska minulta sitä odotetaan?”

Hetket, jolloin nokkakolari sosiaalisen paineen ja auktoriteetin odotusten kanssa on väistämätön, ovat pelon kipupisteitä korkeimmillaan. Ihminen voi opetella tarkastelemaan näitä tilanteita ja oppia sulkemaan omia pelkojaan oikeassa tilanteessa.

Tottelemattomuus johtaa vastuuseen ja tervehtymiseen.

Milrgam tutkimuksen positiivinen anti on se, että vain tottelemattomat jättivät tutkimustilat rauhallisina ilman ”tunteiden sotaa” sisällään. He toimivat tottelemattomasti ja ostivat itselleen rauhan. He ratkaisivat sisäiset ”tunteiden sodat” luomalla rauhan kieltäytymällä.

Jotkut heistä kuitenkin epäilivät itseään ja ajattelivat, etteivät olleet tehneet annettua tehtävää tyydyttävästi. Kuitenkin tämän kokeen psykologiset tulokset tottelemattomilla olivat vakuuttavat. Kuuliaisten vielä taistellessa tunteidensa kanssa tottelemattomille asia oli käsitelty loppuun heidän painaessa oven perässään kiinni.

Milgram tutki myös mitkä faktorit vaikuttavat tottelemattomuuteen tai jopa ohjaavat siihen. Tässä tutkimusryhmä selvitti, etteivät moraaliset arvot suojaa kuuliaiselta brutaalilta käytösmallilta. Moraalisesti ajattelevat ja moraalisia arvoja kannattavat eivät olleet sen hellempiä, kuin vastakkaisen ajatusmaailman omaavat.

Yhteys ylempään portaaseen.

Testin jälkeen suoritetussa haastattelussa Milgram sai selville, että tottelemattomat vastustivat auktoriteettia, joko vahvasta henkilökohtaisesta vakaumuksesta tai maailman kuvasta. Useimmilla tämä liittyi uskontoon. Nämä henkilöt näkivät, ettei ole maallista auktoriteettia, joka voi asettua jumalaisen auktoriteetin ylle. Nämä henkilöt näkivät ideologisen sosiaalisen yhteisön suojanaan eivätkä he katsoneet tarvitsevansa muiden sosiaalisten verkostojen kontrollia.

Vastaava reaktio on nähtävissä myös vahvojen poliittisien, kulttuurillisien, perinteiden tai perheyhteisöjen sosiaalisien verkkojen kanssa.

Mitä yksinäisempi yksilö on ja mitä vähemmän sosiaalisia verkkoja yksilöllä on sitä suurempi riski on joutua kuuliaisten joukkoon marssimaan auktoriteetin rummun tahtiin.

Henkilökohtaisen vastuun tunnustaminen.

Toinen tottelemattomuuteen läheisesti liittyvä ominaisuus oli henkilökohtaisen vastuun tunnustaminen omien tekojen seurauksista. Tämä ominaisuus korostui ihmisillä, joiden elämäntilanne, joko yksityisesti tai työssä, vaati omia päätöksiä. Nämä ihmiset olivat paremmin suojattuja ”sokealta” kuuliaisuudelta.

Mitä vahvemmin kyseenalaistan tekemisiäni ja käyn läpi konflikteja sosiaalisen ympäristön ja auktoriteettien kanssa, sitä enemmän palautan vastuuta itselleni.

Tämä lienee se ainut tie muuttaa kaikki sosiaaliset kestokonfliktit lopullisesti. Tällä ei tarkoiteta, että kaikki alistuminen olisi epätervettä ja epäterveellistä. Kuten jo sanottu, ilman sosiaalisia rakenteita mikään ei voisi toimia. Milgram testi näyttää kuitenkin, että jokainen ihminen, joka kantaa vastuun omista toimistaan, eikä anna sitä sosiaalisien rakenteiden kannettavaksi, pysyy terveempänä ja parantaa samalla ympäristöään muidenkin eduksi.

Kuvittele, että yhteiskunnassamme jokainen kantaisi vastuun omista tekemisistään, eikä enää tekisi mitään epäoikeudenmukaista. Kuinka monta epäkohtaa poistuisi yhdellä päätöksellä?

Siksi olen vahvasti sitä mieltä, että uuden kiiltävän poliittisen johtajan sijaan tarvitsee yhteiskuntamme rohkeaa kansalaistottelemattomuutta.

Mikä on rohkeutta?

Rohkeutta ei ole esimerkiksi jonkun yhtenäisen ryhmän mielenosoituksen vastainen toisen yhtenäisen ryhmän mielenosoitus. Tämä on pelkkä yhteiskunnan oire ja molemmat ryhmät ovat sosiaalisia rakenteita, joissa oleskelevilta vaaditaan erittäin vähän, jos ollenkaan omaa vastuuta.

Vastaavasti sama yksilötasolla toimien on esimerkiksi hakeutua vastakkaisen ajatusmaailman omaavan henkilön kanssa keskinäiseen ajatuksen vaihtoon, joka saattaa aiheuttaa pelkoja, mutta toisaalta myös pelot voittavaa rohkeutta.

Mitä ihmisen, joka seisoo mielenosoituksissa tai kulttuuritapahtumissa heikompien puolesta, mutta näkee työelämässään, kuin puolustamiaan henkilöitä käytetään hyväksi ja pomon pelossa ei sano sanaakaan tulisi ajatella itsestään?

Näkemykset eivät muuta mitään. Korkeintaan asettavat konsensuksen kyseenalaiseksi ja samalla luodaan uusia viholliskuvia. Oli viholliskuva sitten Venäjä, muslimit, natsit tai antifa, se imee kuuliaisia sisäänsä ja ruokkii heitä vihalla, kunnes käsityskyky on lopullisesti sumentunut, kunnes juhlii astus sisään todella rohkeaa ”ilonpilaajaa”, joka asettaa kaiken kyseenalaiseksi.

Rohkeutta on myös ”tyhmien kysymyksien” asettelu ”kaikki tietävälle sosiaaliselle rakennelmalle”.

Rohkeutta on kyseenalaistaa auktoriteetit ääneen ja vaatia perusteluita niin lääkäreiltä, virkamiehiltä, kuin poliitikoilta.

Rohkeutta on nousta seisomaan ja rikkoa sosiaalisen korrektiuden lasikatto.

Rohkeuden pelikenttä on paljon suurempi, kuin oletamme. Jokaista joka asettaa odotukset kyseenalaiseksi ei uhkaa irtisanominen tai poliittinen jahti. Sosiaalisen rakenteen perustukset alkavat paljon alempaa.

Kysykää itseltänne: Missä voisin henkilökohtaisesti käyttää rohkeuttani?

Jokainen löytää elämästään tilanteita, joissa pelon lepakot lentävät. Näissä paikoissa on yhteiskuntamme perustusten halkeamia, joissa lepakot asuvat. Näitä halkeamia voi täyttää, jokainen omalta osaltaan, vaikka se tuntuisi mitättömältä työltä on se syytä tehdä.

Ole rohkea! Älä tottele sokeasti vastoin omia periaatteitasi!

Yhteiskuntamme tarvitsee rohkeutesi, välittömästi. Se jos mikä kannattaa!

 

Kiitos

Hämis

Mainokset

Vallankeskityksen kylväjä korjaa hajaannusta.

Katalaanit äänestivät eilen riippumattomuudestaan. Ensitietojen mukaan 90 prosenttia katalaaneista haluavat olla itsenäisiä. Madrid on ilmoittanut, ettei se hyväksy äänestystulosta, eikä koko äänestystä. Madridin asenne äänestystä kohtaan näkyi kadulla. Valtiollinen poliisi kävi äänestäjien kimppuun francomaisella vimmalla ja yli 880 ihmistä on loukkaantunut. Madridin keskushallituksen toimet motivoi katalaaneja, eikä päin vastoin, kuten Madrid toivoi. Miten tilanne jatkuu, on spekulointia. Tilanteen selvenemiseen tarvitaan vähintään päiviä, kenties viikkoja.

Jos Ludwig von Mises voisi esittää mielipiteensä, olisi hänen mielipiteensä ollut selvä:

”Itsemääräämisoikeus suhteessa valtioon kuulumiseen tarkoittaa: Jos jonkun alueen asukkaat, oli kyseessä yksittäinen kylä, maa-alue tai joukko yhtenäisiä maa-alueita valitsee vapain häiritsemättömin vaalein erota valtiosta johon ne kuuluvat ja haluavat perustaa itsenäisen maan on tämä toive otettava todesta. Koska vain näin voidaan estää sisällissota, vallankumous tai sota valtioiden välillä.” (Liberalismus, sivu 96)

Kansojen itsemääräämisoikeus on vuodesta 1945 kirjattu Yhdistyneiden kansakuntien peruskirjaan. Juridisesti tämä itsemääräysoikeus ei ole ymmärrettävissä oikeudeksi erota valtioista, vaikka ”kansa” on määritelty itsemääräämisoikeudelliseksi ihmisoikeuksien kautta.

Tämä käsitteiden epämääräisyys herättää kysymyksiä:

Miksi peruskirjan tehneet ja allekirjoittaneet valtiot eivät määritelleet itsemääräämisoikeutta ja kansaa tarkemmin?

Mihin joudumme jos kaikki haluavat perustaa itselleen oman valtion?

Mitä katalaaneihin tulee, on selvää, että on olemassa katalaanien kansa. Katalaanit puhuvat omaa kieltään ja heillä on oma kulttuuri. Kataloniassa ei tanssita Flamencoa, kuten Espanjassa, vaan Sardanaa. Katalonian parlamentti kielsi härkätaistelut vuonna 2010. Espanjan keskushallinto kumosi tämän kiellon, koska härkätaistelu luokiteltiin ”aineettomaksi kulttuurihistoriaksi”. Itsenäisyystaistelijat nousivat barrikadeille tämän päätöksen takia, kuten Espanjan kulttuuriministerin laukoessa, että katalaanien lapset on ”espanjalaistettava”.

Teema katalaanit oli pöydällä EU-huippukokouksessa Eestin Tallinnassa. Tosin ei virallisesti, joten kukaan EU-suurista ei kertonut mielipidettään asiasta. Keskustelun sijaan juuri Brexitin ensi-iskusta toipuneena EU-johtajat ottivat tutuksi käyneen suunnan ”lisää Eurooppaa”.

EU-komission johtaja Jean-Claude Juncker jatkoi viimeisessä puheessaan samalla ”lisää Eurooppaa”-linjalla vaatiessaan kaikkiin EU-maihin käyttöön Euroa. Ranskan uusi presidentti Emmenuel Macron komppasi Junckeria ja nokitti yhteisellä valtiovarainministerillä, yhteisillä puolustusvoimilla ja yhtenäisellä yritysverotuksella. Saksan Angela Merkel haluaa myös ”lisätä Euroopalle uusia jalkoja, jotta Eurooppa seisoisi vakaammin”.

Euroopan johtavien johtajien ”lisää Eurooppaa” mielikuvaleikki toisi lisää yhdistymistä ja pitkässä juoksussa myös lisää veroja. Macron haluaisi levittää Ranskan keskusjohtoisen mallin mahdollisimman nopeasti koko Euroopan ylle. Kun poliitikot sanovat ”lisää Eurooppaa” se on ymmärrettävä ”lisää hallintoa”. ”Lisää hallintoa” tarkoittaa vähemmän poliittista ja taloudellista vapautta. Tämän epäilijän on syytä luoda katse Heritagen vertailua, jossa mitataan maiden keskinäistä vapautta.

Tässä vertailussa Sveitsi suoran demokratiansa kanssa on sijalla neljä (4), Suomi sijalla kaksikymmentäneljä (24), Saksa sijalla kaksikymmentäkuusi (26) ja Ranska sijalla seitsemänkymmentäkaksi (72). Ensimmäinen EU- ja Euromaa on Eesti sijalla kuusi (6) Hong Kongin, Singaporen ja Uuden Seelannin täyttäessä johtokolmikon ennen Sveitsiä.

EU-komission jättäessä Katalonian tapahtumat enemmän tai vähemmän huomiotta tapahtumat rankaisivat silti Junckeria, Macronia ja Merkeliä ylinopeudesta, joka on pelästyttänyt muitakin Euro-kilpaan osallistujia. Katalonia ei ole ainut paikka, jossa kärsitään EU-johtajien vauhtisokeudesta silmät valuen. Pohjois-Italian Lombardia ja Venetsia suunnittelevat pitävänsä kansanäänestyksen 22. lokakuuta. Tässä äänestyksessä kansalta on tarkoitus kysyä olisiko alueiden lisättävä itsemääräämisoikeuttaan suhteessa Italian keskushallintoon. Äänestys on neuvoa-antava, mutta asiantuntijat odottavat siitä suunnannäyttäjää, joka päästää pullonhengen vapaaksi.

Venetsian presidentti Luca Zai haluaisi muuttaa Eurooppaa Sveitsin suuntaan, jossa on itsevaltaiset kantonit. Wiener zeitung-lehti siteerasi Zain sanoja:

”Kaikki ovat terrorimaisen pelon vallassa, koska valtiot tuhoutuu, vaikka tuhoutuivat dinosauruksetkin”.

Kantonien Eurooppa Sveitsin mallilla sopi myös itävaltalaisen filosofi ja ekonomi Leopold Kohr:in (1909 – 1994) ajatusmaailmaan.

”Tasapaino ei muodostuisi eurooppalaisen polkupyörän ongelmaksi, joka pysyisi pystyssä itsekseen. Sitä ei tarvitse ohjata Brysselistä”.

Se mitä EU-ylimykset suunnittelevat on pikemminkin yksipyöräinen. Tällä yhdellä pyörällä istuisi poliittinen valta, joka keskittyisi yhä enemmän Brysseliin, maakuntien kustannuksella.

Yhdistävänä tekijänä näissä itsemääräämisoikeutta janoavissa alueissa EU:ssa on se, että ne ovat kaikki rikkaita. Katalonia on Espanjan rikkainta aluetta, kuten Pohjois-Italian alueet Italiassa. Saksassa Bild zeitung teki kyselyn, jossa joka kolmas Bayerin asukas halusi osavaltiolleen lisää vapauksia, jopa irtautumista Saksan liittotasavallasta.

On samantekevää, mitä johtopäätöksiä Katalonian äänestyksestä tehdään ja mihin se johtaa. Katalonia on näyttänyt symbolisesti kaikille muille Euroopan alueille, ettei kansat ole enää valmiita luopumaan vapauksistaan pala palalta keskushallinnon edessä. Viimeistään kun valtionkassojen pohjat seuraavan kerran loistavat tyhjyyttään tulee kansat nousemaan ja vaatimaan itsemääräämisoikeuttaan takaisin. Avoimeksi jää vain se, onnistuuko poliitikkomme haalimaan tuohon päivään mennessä lisää selityksiä omille teoilleen, jotka ovat vahingoittaneet Eurooppaa jo riittämiin niin poliittisesti, kuin taloudellisesti.

 

Kiitos

Hämis

EU pitää köyhät maat köyhinä

Euroopan unioni esittelee itsensä mielellään maailman kehitysyhteistyön anteliaimpana suurvaltana. EU kehua retostelee 11 miljardin Euron kehitysapupotillaan ja paistattelee mielellään ”avokätisimmän suurvallan tittelillä” julkisuudessa. EU uskoo todella olevansa, verrattuna USA:an, Kiinaan ja Venäjään, maailman ystävällisin suurvalta.

EU:n usko, toiminta ja julkisivu ei kohtaa tässäkään tapauksessa todellisuuden kanssa. EU-skeptikot tuntevat joitain EU:n tapoja, kuten Euroopassa tuettujen tuotteiden viennin Afrikkaan. Tämä ralli, joka vaikeuttaa afrikkalaista tuotanto ja tekee siitä, jopa kannattamatonta, on Afrikan onneksi vähentynyt vuonna 2015 tehdyn vientituet kieltävän WTO-sopimuksen jälkeen.

Kuitenkin EU:lle jäi useita keinoja piiskata köyhiä alkutuotantomaita. Esimerkiksi tullimaksut, jotka rankaisevat pitkälle jalostettuja tuotteita. EU-tullit rankaisevat kofeiinitonta kahvia 9 prosentin tullilla, paahdettua kahvia 7,5 prosentin tullilla, vaikka raakakahvia saa tuoda EU-alueelle ilman tullia. Sama väline estää suklaan tuonnin. Valmiin suklaan tuontia rajoitetaan 30 prosentin tullilla, kun kaakaopavut saa tuoda EU-alueelle ilman tullia.

Tämä toiminta ei ole sattumaa. Maat, kuten Etiopia ja Ghana, saadaan tällä tullimuurilla pysymään kehitysmaina, eivätkä ne pääse kehittymään EU:n tuottoisan elintarviketeollisuuden kilpailijoiksi. Tullit varmistaa myös sen, että kehitysmaat käyttävät vain murto-osan potentiaalisesta tuotostaan ja tuottavat vain halpaa raaka-ainetta ”avokätiselle” Euroopan unionille. Tämä on johtanut muun muassa siihen, että Saksa ansaitsi kahviviennillään vuonna 2014 enemmän, kuin koko Afrikka yhteensä.

Euroopan unionin tullikäytäntö estää kehitysmaiden teollisuuden kehittymisen ja pitää maat maatalousmaina, joissa kasvavalle väestölle ei riitä töitä, eikä toimeentuloa. Raaka-aineiden jalostaminen lopputuotteeksi ratkaisisi suuren osan Eurooppaan kohdistuvasta muuttoliikkeestä hyvin yksikertaisella päätöksellä. Tullimuurin poistaminen olisi helppo tapa antaa kehitysmaille mahdollisuus kehittyä, mutta Euroopan unioni jatkaa kuitenkin kuuropiilottelua kehitysapurahojen maksamisen takana.

Tullimuurin lisäksi Euroopan unioni häiritsee, jopa ryöstää, paikallista kalastuselinkeinoa. Euroopan tarkkaan säädellyt ja valvotut kalastuskiintiöt ovat olleet myötävaikuttamassa Länsi-Afrikan maiden kanssa tehtyihin kalastussopimuksiin. Esimerkiksi Mauritanialta Euroopan unioni osti oikeuden kalastaa maan aluevesillä. EU maksoi 900 miljoonaa Euroa 25 vuoden oikeudesta riistää kalavesiä tehokalastuksella. Senegalissa kalastajat nousivat protestoimaan EU:n ja maansa vuonna 2014 tekemää sopimusta vastaan, jolla EU:n kalastuslaivastot tyhjentävät Senegalin vesiä kalasta ja vievät paikallisten kalastajien elinkeinon.

EU on sitonut paikallisten kalastajien tuen sopimuksiin, jotka velvoittavat kalastajat vahtimaan vesiään laittoman kalastuksen estämiseksi. Länsi-Afrikan maat eivät ole vesiensä vahtimisessa niin tehokkaita kuin esimerkiksi Norja, jossa EU:n kelluvia kalatehtaita valvotaan ja sakotetaan mittavasti.

Valvonta ei kuitenkaan poista sitä ongelmaa että Afrikan kalastajien elinkeino tarvitsee pikaisen modernisoinnin ja teollisen hypyn kohti lopputuotteiden jalostusta. Tätä kehitystä estetään EU:n toimesta, koska vesialueiden kalakannat eivät kestäisi molempien osapuolien tehokalastusta. Greenpeacen mukaan jopa pelkät EU-kiintiöt ovat liian suuria alueen kestokykyyn verrattuna.

Samalla, kun sadattuhannet afrikkalaiset lähtevät pitkälle ja vaaralliselle matkalleen kohti Eurooppaa, EU pesee omaatuntoaan kehitysapurahoilla ja esittää muulle maailmalle pyhää samarialaista joka auttaa köyhiä.

Euroopan unionin riistopolitiikan lopettaminen olisi yksi suuri harppaus Euroopan pakolaisongelman helpottamiseksi alkupäästä. EU voisi näyttää esimerkkiä koko maailmalle tukemalla kehitysmaiden teollistumista. EU:n vastustajien lisäksi myös EU:n ystävien tulisi sisäistää, ettei EU ole köyhien ystävä ja tämä aiheuttaa pakolaisongelman lisäksi paljon muitakin ongelmia, myös EU:n sisällä.

Suomen erotessa EU:sta voisimme lopettaa EU-linjan noudattamisen. Tulliunionin ulkopuolella Suomi voisi jättää tämän EU-maita koskevan imperialistisen politiikan ja keskittyä auttamaan kehitysmaita kehittymään. Voisimme purkaa tullimuurin esimerkiksi erittäin köyhältä Etiopialta ja auttaa maata jalostamaan tuotteitaan lopputuotteiksi ja myymään niitä Suomessa. Tämä olisi voitto molemmille maille ja kansalaisille. Suomalainen saisi tuotteita halvemmalla, eikä etiopialaisen olisi pakko lähteä Eurooppaan etsimään parempaa tulevaisuutta. Lisäksi Suomi voisi vaikuttaa kalastuskiintiöihin näyttämällä esimerkkiä pysymällä kalastamisesta Afrikassa kokonaan ulkona.

Kiito

Hämis

Alkuperäinen artikkeli Foundation for economic education-sivustolta

Facebook–faktantarkistaja Correctiv

Faktantarkastajana toimiva Correctiv–järjestö ei kerro miten he määrittelevät ”valeuutis”-päivitykset Facebookissa. Järjestön johtaja David Schraven tanssii samaan aikaan useissa häissä perustamalla Correctiv–järjestön oheen ”Reportenfabrik” nimisen faktantarkastusorganisaation. Reportenfabrik iskee valeuutis–rintamaan kahdenkymmenen hengen joukkueella tutkimalla uutisten todenperäisyyttä Facebookin maailmassa.

Toiminta nostaa esiin useita kysymyksiä. Näihin kysymyksiin johtaja Schraven ei osaa tai halua antaa vastauksia ja tämä on herättänyt vastalauseita toiminnan alkamisesta lähtien.

Corrctiv-johtaja Schraven vastaa joihinkin esitettyihin kysymyksiin ”Usein esitettyjä kysymyksiä” – osiossa Correctiven internet-sivulla. Kysymykseen ”Sensuroitteko sisältöä ?” Schraven vastasi:

”Emme sensuroi. Sensuuria harrastaa vain valtiolliset toimijat. Me olemme toimintaamme sisältyvistä ongelmista tietoisia. Me näemme sen vaarana, että joidenkin mielipiteitä pidetään yhteiskunnallisesti sopimattomampina, kuin toisten mielipiteitä. Ensimmäiseksi me emme arvota tai tutki mielipiteitä niiden suosituimmuusasteen mukaan vaan tämä tehdään ensi kädessä muiden Facebook-käyttäjien ilmiantojen perusteella ja lisäksi näiden päivitysten tulee saavuttaa tietty levinneisyys, jotta toimiin tartutaan. Toiseksi, ja tämä on ratkaisevaa, me emme tutki asioiden kannatusta vaan faktoja ja faktaoletuksia.

David Schraven”

Kysyimme myös millä kriteereillä Correctiv–organisaatio puuttuu päivityksiin ja tekeekö järjestö eron mielipiteen ja todenperäisyysoletuksen välillä. Näillä kahdella asialla on epäselvät rajat, ja usein niitä ei kyetä lainkaan erottamaan. Kysymyksen tueksi Schravenille annettiin muutama esimerkki:

  • Trump vaarantaa demokratian
  • Angela Merkel on USA–marionetti
  • Putin vaarantaa Euroopan turvallisuuden

Ovatko nämä päivitykset mielipiteitä vai todenperäisyysoletuksia ?

Millä perusteilla Correctiv erottaa nämä kaksi lajia toisistaan ?

Milloin päivitys joutuu faktantarkistukseen ja milloin ei ?

Jos mielipiteet eivät joudu sensuurin kohteeksi olisi syytä selvittää mielipiteiden rajat ennen toimintaa.

Miten tunnistaa valeuutispäivityksen ?

Jotkut päivitykset ovat selvästi todenperäisyysoletuksia ja olisi syytä tarkastaa oikeaksi. Varsinkin jos useat FB-käyttäjät ovat näistä tehneet ilmoituksia.

Koska Correctiv puuttuu seuraaviin esimerkkeihin ja tutkii ne ?

  • Venäjä manipuloi US-presidentinvaaleja
  • 9/11 terroriteot olivat sisäpiirin tekemiä
  • Assad on harjoittanut kaasuiskuja omaa kansaansa vastaan
  • Ukrainan sisällissodan aloittaja ei ollut Venäjä vaan Kiev

Näille todenperäisyysolettamuksille on kaikille yhteistä se, että ne ovat kiisteltyjä. Ei ole olemassa yleisesti hyväksyttyä totuutta ja nämä aiheet ovat poliittisesti vaikeita. Jos näissä esitetyissä tapauksissa Correctiv joutuu päättämään ”totuuden” ja ”valheen” välillä ja poistamaan näitä päivityksiä näkyvyyden rajoittamiseksi Facebookin ilmoituksen mukaisesti, on sensuurin raja kiistämättä ylitetty.

Schravenille esitettiin kaikki edellä mainitut kysymykset ja esimerkit, joista odotettiin faktantarkistusta, koska molemmista esimerkkijoukosta on suurella varmuudella tehty laskematon määrä ilmiantoja, lisäksi kysyttiin onko Collectiv–organisaatiolla mahdollisesti vielä muita kriteereitä ennen kuin faktantarkistus aloitetaan ?

Schraven vastasi lyhesti ja ytimekkäästi: ”En halua kommentoida tällä kertaa enempää”, mutta lievensi sanomaansa lisäämällä ”ehkä myöhemmin, kun olemme niin pitkällä”. Schraven kertoi vielä, että ”spekulointi, joidenkin asioiden todenperäisyydellä ja niiden kritisoiminen ei tuo keskusteluun mitään uutta. Minä keskityn mieluimmin tekoihin, kuin spekulointiin.”

Tällä sanomalla hän teki selväksi, ettei Correctiv–organisaatiolla ole minkäänlaisia kriteereitä tekemäänsä erittäin kriittiseen työhön. Toista ei ole ilman ensimmäistä! Organisaation työntekijät tarvitsevat erittäin selvät kirjalliset säännöt tai ohjesäännön, jonka mukaan toimia taistelussaan valeuutis-rintamalla. Tärkeintä lienee mitä nämä säännöt pitää sisällään ja niiden läpinäkyvyys, jotta järjestön ajama agenda selviää myös kentän FB-käyttäjille, eikä piiloudu Collectiv-järjestön poteroihin. Tätä Schraven ei ole kommentoinut.

Facebook – sensuuriryhmän salaiset kriteerit.

Vastaavia ongelmia, kuin valeuutis-sensuurissa on Facebook-sensuurissa. Facebook poistaa päivittäin lukemattomat määrät tekstipäivityksiä, kuvia ja videoita, jotka on tunnistettu kohtuuttomiksi, väkivaltaisiksi tai vihapuheeksi.

Saksalainen Süddeutsche Zeitung lehti kertoi ensimmäisenä joulukuussa 2016 yksinoikeudella tietoja ”SensuuriTeamin” toiminnasta. Berliinissä toimiva 600 hengen ryhmä ei ole suoraan Facebookin alaisuudessa, vaan Bertelsman-tyttäyhtiön Arvaton suojissa.

Tässäkin lehtijutussa on mainittu, että kriteerit sensuurille ovat salaisia. Vain muutamia ehtoja paljastetaan. Lehti siteeraa sisäpiiriläistä, joka kertoo, että säännöt ovat läpinäkymättömiä ja muuttuvat jatkuvasti. Jokainen työntekijä tarkista noin 2.000 päivitystä päivässä, joita muut käyttäjät ovat ilmiantaneet. Lehti kuvailee sensuurilinjaa ”yrityksen sisäisesti muotoilluksi sananvapaudeksi.”

Kansainvälinen kampanja vaikutusvaltaisten tukijoiden avustuksella.

Kuten valeuutis–kampanja myös FB-vihapuhekampanja on kansainvälinen, eikä kukaan tiedä miten tai kuka, kampanjan säännöt on luonut.

Jäljet johtavat journalistikouluun Floridaan USA:ssa. Poynter-Instituutti johtaa vuodesta 2015 alkaen International Fact-Checking Network–nimistä projektia. Projektissa ovat mukana mm. AP ja ABC uutistoimistot. Poynter–projektin johtolankana on ”National Endowment for Democracy” (kansallinen demokratian edistäminen). Tätä demokratian rakennustyömaata tukee mm. US-hallitus, Gates-instituutti, Google ja George Soroksen Open Society Foundations.

Valeuutisten ja vihapuheen vastainen kampanja, jota johtaa USA-hallitus ja hallitusta hallitseva eliitti!

Mediat, jotka haluavat tukea tai olla mukana valeuutis/Vihapuhe-kampanjassa voivat liittyä jäseniksi ja saavat ”luotettavaksi sertifioidun statuksen”. Facebook antaa faktantarkistusoikeuden vain järjestön hyväksymille medioille ja jäsenille. Facebook ilmoitti asiasta tiedotteessaan seuraavaa:

”Olemme aloittaneet ohjelman, jossa faktantarkastajana toimivat ulkoiset toimijat. Nämä organisaatiot ovat hyväksyneet Poynterin kansainväliset faktantarkistusperiaatteet ( Poynter’s International Fact Checking Code of Principles). Heti, kun joku taho, toimija tai järjestö on hyväksynyt Poyntersin ohjelman säännöt se tai ne voivat toimia FB-faktantarkastajina.

Facebook”.

Correctiv on myös hyväksynyt Poynterin säännöt ja saanut sertifikaatin. Tässä asiassa voi tulla pian seinä vastaan, koska kaikkien sääntöjen täyttäminen , joissa on mainittu myös ”selvä ja läpinäkyvä avoin säännöstö faktanselvitykseen”, on määrätty jokaiselle osallistujataholle. Näitä sääntöjä ei Correctiv ole vielä tähän päivään asti selvittänyt yleisölle, jota se sensuroi. Tämän sääntörikkomuksen tulisi estää Correctivin toiminta yhteistyössä niin Poynterin, kuin Facebookin kanssa.

Schraven itse näkee asian toisin tai epäselvänä. Mediaportaali Meedialle hän vastasi asiaa kysyttäessä seuraavasti:

”Poynterillä on erittäin mainiot kriteerit. Näillä säännöillä pystyy määrittämään erittäin hyvin mikä on valetta. Totta kai asiaan jää aina määritysongelmia, epäselvyyksiä ja epämääräisyyksiä, mutta ydin on siinä, ettei etsitä mielipiteitä vaan tarkistetaan faktoja.

David Schraven”

Kuitenkin Poynterin ”erittäin mainioissa kriteereissä” määritellään vain instituutin vaatimukset, joita faktanselvittäjän tulee täyttää osallistuakseen ohjelmaan. Nämä säännöt ovat helposti ymmärrettäviä: riippumattomuus, läpinäkyvyys suhteessa tekijöihin, rahoitukseen ja omien virheiden korjaamiseen.

Valtamediat eivät joudu tarkastettavaksi.

Niin kauan, kuin valtamedian vakiintuneet lehdet ja mediatalot pitävät Poynterin säännöistä kiinni ei valtamedian suhteen synny luottamuskriisiä. Poynter ei ole kiinnostunut valtamedian tekemisistä ja kysymykseen: ”Miksi järjestö ei puutu Facebook-käyttäjien valtamediasta tekemiin ilmiantoihin”, vastasi Schraven seuraavasti:

”Hyvä kysymys. Minä uskon, että tuonkin on tapahduttava, kun olemme niin pitkällä. Pääsääntöisesti kaikki tutkitaan. Toisaalta klassisella medialla on jo itsestään melko kattava itsekontrolli. On olemassa julkisen sanan neuvosto, lukijankirjeet ja muitakin tapoja. Minä luotan yksinkertaisesti siihen, että tämä itsekontrolli toimii, ja näin säästämme suuren määrän työtä. Jos joku tekee suuremman munauksen se joutuu julkisen sanan neuvoston käsittelyyn.

David Schraven”

Samaa asiaa kommentoi myös valtamediakriittinen vapaa journalisti Stefan Niggemeier:

”Jos vakiintunut media johtaa tätä taistelua disinformaatiota vastaan kaikessa laajuudessaan, on kyseessä on taistelu ME vastaan HE. Minkälaisen vaikutuksen se aiheuttaisi, jos valtamedian kollegat kävisivät toistensa kimppuun ja samalla unohtaisivat kaikki epämääräiset USA-sivustot, valtamedian vastaiset sivustot ja yksityishenkilöt internetissä ? Tällä hetkellä valeuutisten pääongelma ei ole sisältö vaan niiden julkaisijat. Tätä pohjaa vasten heillä ei ole mitään mahdollisuutta voittaa tätä taistelua.

Steffan Niggemeier”

Ongelma koko valeuutistaistelussa on juuri tämä ”HE vastaan ME” asetelma ja tämän Correctiv – johtaja Schraven on sisäistänyt täysin.

Correctiv rahoitus kertoo lopulta kaiken!

Correctiv – järjestön rahoitus selviää järjestön sivulta nopeasti. Järjestön tukijoina on kuuluisia järjestöjä, valtion viranomaisia ja tunnettuja yrityksiä. Lista on pitkä ja rahaa budjettiin tulee myös lahjoituksina yksityishenkilöiltä, vaikka lahjoitusten osuus on muihin rahalähteisiin verrattuna mitätön.

Lahjoittajalistasta löytyy kaikki, jotka ovat antaneet järjestölle yli 1.000 Euroa.

  • Brost-Stiftung 925.000 Euro (Yksityinen säätiö)
  • Stichting Adessium 114.000 Euro (Yksityinen säätiö)
  • Schöpflin Stiftung 103.900 Euro (Yksityinen säätiö)
  • Deutsche Bank AG 54.750 Euro (Liikepankki)
  • Stiftung Vielfalt und Partizipation gGmbH/Vor Ort NRW LfM-Stiftung für Lokaljournalismus 51.900 Euro (Paikallisjournalismia tukeva säätiö)
  • Rudolf Augstein Stiftung 35.000 Euro (Yksityinen säätiö)
  • Open Society Foundations 26.884 Euro (Soros johtoinen Säätiö)
  • Bundeszentrale für politische Bildung 19.350 Euro (Saksan liittotasavallan poliittisen koulutuksen keskus)
  • GLS Treuhand e.V. 18.500 Euro (Yksityinen säätiö)
  • RTL Television GmbH 12.014 Euro (Kaupallinen mediakonserni)
  • Journalismfund.eu 10.000 Euro (EU-rahoitteinen journalistisäätiö)
  • Google Germany GmbH 9.758 Euro (Hakukone yritys)
  • Zweites Deutsches Fernsehen 5.000 Euro (Valtiollinen mediakonserni)
  • Verband der PSD Banken e.V. 5.000 Euro (Pankkien järjestö)
  • Deutsche Gesellschaft für Informationsfreiheit e.V. 4.760 Euro (Tiedonvälityksen vapautta edistävä järjestö)
  • jne…..

On selvästi nähtävissä, että Correctiv–organisaatiota tukee vastaavat toimijat, kuin kaiken sensuurin ydintä Poynteriä vain sillä erotuksella, että Saksassa asialla on saksalaiset mediatalot. Mielenkiintoinen lisä listassa on JournalismFund.eu ja viimeinen tässä listattu tiedonvälityksen vapauden puolesta taisteleva järjestö Deutsche Gesellschaft für Informationsfreiheit e.V.

Lista rahoittajista on vuodelta 2016. Sivulta käy selvästi ilmi, että toiminta on muuttunut erittäin kannattavaksi vuonna 2015 lahjoittajien määrän ja summien kasvun myötä ja suorastaan räjähtänyt vuonna 2016.

Kannattavuuden kasvu näkyy myös napamiesten palkoissa.

Vuonna 2014 päämiehet ansaitsivat maltilliset määrät Euroja, mutta vuonna 2015 palkat kohosivat jo huippuluokkiin ja hyvin ansaitsevien määräkin lisääntyi

2014 2015

David Schraven: 36.338 Euroa David Schraven: 111.038 Euroa

Dr. Christian Humborg: 14.167 Euro a Dr. Christian Humborg: 88.200 Euroa

Markus Grill: 87.500 Euroa

 

Toimittajan huomio:

 

Kaiken kaikkiaan on todettava, että He vs. Me sensuuritaistelu vihapuheita ja valeuutisia vastaan on merkittävä kansantalouden nostaja ja työllistäjä epämääräisistä säännöksistään huolimatta.

 

Hyvät kansalaiset! Jatkakaa kirjoitteluanne, jotta talous nousee uusiin ennätyksiin ja maailma pelastuu!

Lahja Viisikymppiselle

Tänään jouduin melkein ylipääsemättömän ongelman eteen, kun löysin pihasta kotikuusen jolla on tänä keväänä juhlat.

puu1

Kotikuusi täyttää pyöreitä vuosia, kuten puun juurelle 50 vuotta sitten pystytetyssä kyltissä lukee juhlavasti:

puu2

Ongelma „mitä lahjaksi, jollekin jolla on jo kaikki tarvitsemansa“ askarrutti minua koko parituntisen metsälenkin ajan. Mitä ihminen voi antaa 50 vuotiaalle kuuselle ?

Yleensä ongelmien ratkaisu on yksinkertaisempi, kuin pohtijansa monimutkainen tapa miettiä ja lopulta kenties suomalainen metsä auttoi ymmärtämään, että ratkaisu on lähempänä, kuin uskoinkaan.

Ratkaisu lahjaongelmaan löytyy kysymyksen luoneen kyltin sanomasta juhlakalun juurelta!

ITSENÄISYYS!

Se on ainut asia mitä suomalainen voi lahjoittaa metsillemme, joissa vietetään miljoonia syntymäpäiviä joka vuosi vuosi toisensa jälkeen.

Itsenäisyys on ainut tae sille, että näiden syntymäpäiväsankareiden kohtalosta päättää suomalainen, eikä globaali monikansallinen klusteri.

Päätös Suomen metsien kohtalosta kuuluu kansalle joka on sukupolvien ajan vaalinut metsiä ja saattanut tämänkin yksilön juhlimaan 50 vuoden taivalta Itsenäisessä Suomessa!

Auta maatasi, turvaa metsäsi, turvaa järvesi ja perintöoikeutesi Suomeen!

Auta palauttamaan itsenäisyys, itsemääräämisoikeus Suomeen ja suomalaisille!

Tee se tänään ja kotikuusikin saa vielä yhden 50 – vuotiskauden!

Kiitos

Hämis