Katalaanit äänestivät eilen riippumattomuudestaan. Ensitietojen mukaan 90 prosenttia katalaaneista haluavat olla itsenäisiä. Madrid on ilmoittanut, ettei se hyväksy äänestystulosta, eikä koko äänestystä. Madridin asenne äänestystä kohtaan näkyi kadulla. Valtiollinen poliisi kävi äänestäjien kimppuun francomaisella vimmalla ja yli 880 ihmistä on loukkaantunut. Madridin keskushallituksen toimet motivoi katalaaneja, eikä päin vastoin, kuten Madrid toivoi. Miten tilanne jatkuu, on spekulointia. Tilanteen selvenemiseen tarvitaan vähintään päiviä, kenties viikkoja.
Jos Ludwig von Mises voisi esittää mielipiteensä, olisi hänen mielipiteensä ollut selvä:
”Itsemääräämisoikeus suhteessa valtioon kuulumiseen tarkoittaa: Jos jonkun alueen asukkaat, oli kyseessä yksittäinen kylä, maa-alue tai joukko yhtenäisiä maa-alueita valitsee vapain häiritsemättömin vaalein erota valtiosta johon ne kuuluvat ja haluavat perustaa itsenäisen maan on tämä toive otettava todesta. Koska vain näin voidaan estää sisällissota, vallankumous tai sota valtioiden välillä.” (Liberalismus, sivu 96)
Kansojen itsemääräämisoikeus on vuodesta 1945 kirjattu Yhdistyneiden kansakuntien peruskirjaan. Juridisesti tämä itsemääräysoikeus ei ole ymmärrettävissä oikeudeksi erota valtioista, vaikka ”kansa” on määritelty itsemääräämisoikeudelliseksi ihmisoikeuksien kautta.
Tämä käsitteiden epämääräisyys herättää kysymyksiä:
Miksi peruskirjan tehneet ja allekirjoittaneet valtiot eivät määritelleet itsemääräämisoikeutta ja kansaa tarkemmin?
Mihin joudumme jos kaikki haluavat perustaa itselleen oman valtion?
Mitä katalaaneihin tulee, on selvää, että on olemassa katalaanien kansa. Katalaanit puhuvat omaa kieltään ja heillä on oma kulttuuri. Kataloniassa ei tanssita Flamencoa, kuten Espanjassa, vaan Sardanaa. Katalonian parlamentti kielsi härkätaistelut vuonna 2010. Espanjan keskushallinto kumosi tämän kiellon, koska härkätaistelu luokiteltiin ”aineettomaksi kulttuurihistoriaksi”. Itsenäisyystaistelijat nousivat barrikadeille tämän päätöksen takia, kuten Espanjan kulttuuriministerin laukoessa, että katalaanien lapset on ”espanjalaistettava”.
Teema katalaanit oli pöydällä EU-huippukokouksessa Eestin Tallinnassa. Tosin ei virallisesti, joten kukaan EU-suurista ei kertonut mielipidettään asiasta. Keskustelun sijaan juuri Brexitin ensi-iskusta toipuneena EU-johtajat ottivat tutuksi käyneen suunnan ”lisää Eurooppaa”.
EU-komission johtaja Jean-Claude Juncker jatkoi viimeisessä puheessaan samalla ”lisää Eurooppaa”-linjalla vaatiessaan kaikkiin EU-maihin käyttöön Euroa. Ranskan uusi presidentti Emmenuel Macron komppasi Junckeria ja nokitti yhteisellä valtiovarainministerillä, yhteisillä puolustusvoimilla ja yhtenäisellä yritysverotuksella. Saksan Angela Merkel haluaa myös ”lisätä Euroopalle uusia jalkoja, jotta Eurooppa seisoisi vakaammin”.
Euroopan johtavien johtajien ”lisää Eurooppaa” mielikuvaleikki toisi lisää yhdistymistä ja pitkässä juoksussa myös lisää veroja. Macron haluaisi levittää Ranskan keskusjohtoisen mallin mahdollisimman nopeasti koko Euroopan ylle. Kun poliitikot sanovat ”lisää Eurooppaa” se on ymmärrettävä ”lisää hallintoa”. ”Lisää hallintoa” tarkoittaa vähemmän poliittista ja taloudellista vapautta. Tämän epäilijän on syytä luoda katse Heritagen vertailua, jossa mitataan maiden keskinäistä vapautta.
Tässä vertailussa Sveitsi suoran demokratiansa kanssa on sijalla neljä (4), Suomi sijalla kaksikymmentäneljä (24), Saksa sijalla kaksikymmentäkuusi (26) ja Ranska sijalla seitsemänkymmentäkaksi (72). Ensimmäinen EU- ja Euromaa on Eesti sijalla kuusi (6) Hong Kongin, Singaporen ja Uuden Seelannin täyttäessä johtokolmikon ennen Sveitsiä.
EU-komission jättäessä Katalonian tapahtumat enemmän tai vähemmän huomiotta tapahtumat rankaisivat silti Junckeria, Macronia ja Merkeliä ylinopeudesta, joka on pelästyttänyt muitakin Euro-kilpaan osallistujia. Katalonia ei ole ainut paikka, jossa kärsitään EU-johtajien vauhtisokeudesta silmät valuen. Pohjois-Italian Lombardia ja Venetsia suunnittelevat pitävänsä kansanäänestyksen 22. lokakuuta. Tässä äänestyksessä kansalta on tarkoitus kysyä olisiko alueiden lisättävä itsemääräämisoikeuttaan suhteessa Italian keskushallintoon. Äänestys on neuvoa-antava, mutta asiantuntijat odottavat siitä suunnannäyttäjää, joka päästää pullonhengen vapaaksi.
Venetsian presidentti Luca Zai haluaisi muuttaa Eurooppaa Sveitsin suuntaan, jossa on itsevaltaiset kantonit. Wiener zeitung-lehti siteerasi Zain sanoja:
”Kaikki ovat terrorimaisen pelon vallassa, koska valtiot tuhoutuu, vaikka tuhoutuivat dinosauruksetkin”.
Kantonien Eurooppa Sveitsin mallilla sopi myös itävaltalaisen filosofi ja ekonomi Leopold Kohr:in (1909 – 1994) ajatusmaailmaan.
”Tasapaino ei muodostuisi eurooppalaisen polkupyörän ongelmaksi, joka pysyisi pystyssä itsekseen. Sitä ei tarvitse ohjata Brysselistä”.
Se mitä EU-ylimykset suunnittelevat on pikemminkin yksipyöräinen. Tällä yhdellä pyörällä istuisi poliittinen valta, joka keskittyisi yhä enemmän Brysseliin, maakuntien kustannuksella.
Yhdistävänä tekijänä näissä itsemääräämisoikeutta janoavissa alueissa EU:ssa on se, että ne ovat kaikki rikkaita. Katalonia on Espanjan rikkainta aluetta, kuten Pohjois-Italian alueet Italiassa. Saksassa Bild zeitung teki kyselyn, jossa joka kolmas Bayerin asukas halusi osavaltiolleen lisää vapauksia, jopa irtautumista Saksan liittotasavallasta.
On samantekevää, mitä johtopäätöksiä Katalonian äänestyksestä tehdään ja mihin se johtaa. Katalonia on näyttänyt symbolisesti kaikille muille Euroopan alueille, ettei kansat ole enää valmiita luopumaan vapauksistaan pala palalta keskushallinnon edessä. Viimeistään kun valtionkassojen pohjat seuraavan kerran loistavat tyhjyyttään tulee kansat nousemaan ja vaatimaan itsemääräämisoikeuttaan takaisin. Avoimeksi jää vain se, onnistuuko poliitikkomme haalimaan tuohon päivään mennessä lisää selityksiä omille teoilleen, jotka ovat vahingoittaneet Eurooppaa jo riittämiin niin poliittisesti, kuin taloudellisesti.
Kiitos
Hämis
vapaakulkija 