Aihearkisto: Blogi

Uskallatko ottaa vastuun omiin käsiin!

Mitä nykyihminen voisi oppia Stanley Milgramilta ?

Päivittäin useat ihmiset tekevät töitä monimutkaisten asioiden kanssa, jotka ovat suorasti tai epäsuorasti lisäämässä sosiaalista epäoikeudenmukaisuutta. Päätökset ja toimet johtavat mm. köyhyyteen, tuhoavat ympäristöämme tai aiheuttavat jopa sotia. Samat päätöksiä tekevät tai toimeen ryhtyvät ihmiset ovat toisaalta hyvin tietoisia ja huolissaan ympäristöntilasta ja yhteiskunnan epäoikeudenmukaisuudesta, jotka ovat lopulta heidän itsensä toimien ja päätösten seurausta.

Miten on mahdollista, että nykyaikuiset tekevät päätöksiä, jotka vaikuttavat heidän lapsien ja lapsenlapsien elämään, jopa vaarantavat heidän elämän ?

Vielä tärkeämpää lienee kysyä:

Miten tämän kehityksen voisi kääntää ?

Tuleeko vahva poliittinen kapteeni joka kääntää laivan suunnan aavalle merelle ?

Vai voidaanko autoritääriseltä vallalta viedä mahdollisuus tämän päivän politiikalla ?

Onko jo liian myöhäistä ?

Käydään kysymyksiin kiinni yksi kerrallaan. Miksi miljoonat maailmassa tekevät päätöksiä ja tekoja jotka kääntyvät heitä itseään vastaan ?

Päivittäinen kuuliaisuus.

Kuvittele, että teet töitä pankissa ja esimiehesi odottaa, että myyt jokaiselle eläkeläiselle sijoitusosuuksia, jotka pahimmassa tapauksessa vaarantavat heidän kaikki eläkesäästöt. Jos epäilet toimen moraalia, sanoo pomosi sinulle: ”Ei riskiä, ei voittoja!”

Myisitkö vakuutuksen ?

Milgramin mukaan 90 prosenttia ihmisistä tekisi työtä käskettyä!

Yhteiskunnassamme on tullut normaaliksi, suorastaan normiksi, tehdä epäeettisiä itseään tai toisia vahingoittavia päätöksiä ja tekoja. Virkamiehet tekevät päätöksiä, jotka heidän itsensäkin mielestään ovat epäoikeudenmukaisia. Päätöksiä, joita eivät itse haluaisi tehtävän itselleen. TE-toimiston virkailijat antavat tuomionsa hetkessä ja vievät ihmisiltä, joilla ei muutenkaan ole ylimääräistä, silmää räpäyttämättä loputkin, vaikka eivät toivoisi niin käyvän itselleen. Lääkärit määräävät potilaalle säteilyhoitoa, vaikka epäilevät, ettei potilas kestä hoitoa hengissä, vain koska ylilääkäri käskee: ”Tämä ei ole mikään lepokoti, vaan sairaala, jolla on tulosvastuu. Tehkää osanne niin saatte palkkanne!”

Joka puolella ympäristöämme löytyy esimerkkejä kuuliaisuudesta. Tämän pelottavan totuuden löysi Stanley Milgram, jo vuonna 1973 kuuluisassa kokeessaan, jossa 90 prosenttia testihenkilöistä oli valmis antamaan toiselle ihmiselle kuolettavaksi luulemansa sähköiskun käskettäessä.

Kuuluisa ja tuntematon tutkimus!

Milgram-tutkimus sai maailman laajuisen huomion. 90 prosenttia henkilöistä oli valmis vahingoittamaan, jopa tappamaan toisen henkilön yhdestä virheestä tai väärästä vastauksesta. Koululaista näytellyt henkilö istui viereisessä huoneessa ja huusi tuskaansa näyttääkseen, että rangaistus oli kivulias. Huudosta huolimatta testin auktoriteetti käski testihenkilöä jatkamaan kidutusta. ”Jatka, jatka! Tutkimus vaatii sinua jatkamaan!”

Vain kymmenen prosenttia testin ”opettajista” lopetti vedoten epäinhimillisyyteen. 90 prosenttia jatkoi kidutusta oletettuun kuolemaan asti. Milgram toisti tutkimuksensa eri variaatioilla. Kuuliaisuuden määrä nousi, mitä lähemmäksi uhri tuotiin rankaisijaa. Uhri oli ensin viereisessä huoneessa ja lopulta rankaisijan silmien alla. Jopa nähdessään uhrinsa melkein 20 prosenttia henkilöistä kidutti uhriaan tajuttomuuteen asti.

Toisen variaation tulosten mukaan 90 prosenttia ”opettajista”, jotka lukivat tehtävän ja rankaisun hoiti toinen henkilö, olivat valmiita rankaisemaan ”oppilastaan” kuolemaan johtavalla sähköiskulla.

Ongelmamme nyky-yhteiskunnassa on, että henkilöiden jako on sama kuin kokeessa. 90 prosenttia on valmis vahingoittamaan toista henkilöä käskettäessä. Toisaalta suurin osa ihmisistä eivät omaa päätösvaltaa, joka johtaisi suoraan ympäristötuhoon tai murhaan, mutta osa meistä on osallinen näihin ainakin epäsuorasti. Suurin osa ihmisistä omaa kuitenkin valtaa ”pienempiin sähköshokkeihin”, jotka vaikuttavat epäinhimillisesti toisten ihmisten elämään ja pitkässä juoksussa voivat koitua myös omaksi haitaksi tai jopa osua omalle kohdalle.

Mielenkiintoisinta Milgramin tutkimuksessa, ei kuitenkaan ole 90 prosentin sokea kuuliaisuus, jolle ihmiset ovat valmiita uhraamaan vakaumuksensa ja arvonsa, jos auktoriteetti käskee.

Mielenkiintoista on, että tutkimus paljastaa miten kuuliaisuus luodaan ja miten se kehittyy jopa sairaudeksi luokiteltaviin mittoihin.

Tämä paljastus on erittäin tärkeää, koska se kertoo vastavuoroisesti, miten kansalaistottelemattomuus syntyy. Tämä tieto on ihmiskunnalle kultaakin arvokkaampi, vaikka yhteiskunta yrittääkin nostaa ihmisen julmuuden tämän tiedon päälle ja perustella sillä sekä omia käskyjään ja ihmisten toimia itseään vastaan.

Milgramin tutkimus tulisi tuoda esiin ”ihmisen eläimellisyyden” sijaan ”kansalaistottelemattomuuden käsikirjana”!

Hermostojen kuuliaisuusjäänne.

Alkujaan Milgram halusi todistaa, ettei pahuus ihmisessä ole riippuvainen rodusta, sukupuolesta tai jostain muusta jakokriteeristä. Pahuus on universaalia, eikä riipu aatteesta, kuten niin muodikkaasti tänä päivänä esitetään. Koehenkilöt eivät tienneet, että heitä voitaisiin verrata historian pahimpien pahojen kanssa, vaan tekivät tieteellistä koetta etukäteen maksetusta palkasta.

Testihenkilöille kerrottiin, ettei kokeen keskeyttäminen vaikuta heidän elämään mitenkään, eikä heitä uhattu väkivallalla tai aseella tekemään koetta. Silti he tottelivat sokeasti kehotusta jatkaa koetta koehenkilön tuskista huolimatta toimien vaistojaan vastaan.

Milgram todisti, että kaikissa yhteiskuntaluokissa on ihmisiä, jotka melko helposti omaksuvat, että alistumisesta saa palkinnon. Hänen mielestään tämä todistaa, että aikojen saatossa ihmiselle on kehittynyt sosiaalinen vaisto, joka odottaa palkintoa tottelemisesta. Toisaalta sama vaisto odottaa rangaistusta olemassa olevan järjestyksen tai alistussuhteen rikkomisesta.

Moni meistä tuntee tämän jo pelkästään suuressa väkijoukossa puhumisen vaikeutena. Puheenpitäminen rikkoo totutut sosiaaliset rajat ja vaisto yrittää estää tätä tapahtumasta.

Kuvittele itse meneväsi kesken presidentin tiedotustilaisuuden hänen viereen taputtamaan tätä olalle ja kysyväsi kuuluvasti: ”Miten menee Sauli?” Voisin löydä vetoa, että jo pelkkä ajatus saa ruoansulatussysteemisi kehittämään käsittämättömän pelkotilacocktailin, vaikka tilanne ei ole mitenkään henkeä uhkaava. Tämä sama cocktail on pitänyt ihmisiä elossa vuosi tuhansia.

Jokainen auktoriteetti tai sosiaalinen yhteisö luo pohjan ilmiölle, jota Milgram kutsuu kuuliaisuudeksi. ”Kuuliaisuus on psykologinen mekanismi, joka sitoo yksittäisen päätöksen teon poliittisiin syihin.”

Valitettavasti ovat hierarkkiset yhteiskuntarakenteet yleensä ainoat järkevät muodot toimivalle yhteiskunnalle. Ilma hierarkiaa systeemimme eivät toimisi kovinkaan tehokkaasti. Nämäkin puutteelliseksi luokiteltavat hierarkiat voivat toimia inhimillisesti, jos toimijoilla on riittävän suuret mahdollisuudet toimia omia arvojaan ja periaatteitaan kunnioittaen ja näin tehdä työnsä hyvin ja oikeudenmukaisesti.

Käärme pääsee paratiisiin, kun auktoriteettien luomat säännöt ja niiden motiivit törmäävät yksittäisen toimijan omien sääntöjen ja arvojen kanssa.

Tunteiden sota.

Milgram löysi tutkimuksessaan, että ihmiset kantavat aina kahta vastakkaista tunnetta mukanaan. Näistä tunteista ainakin toinen on melkein aina empatialla kuorrutettu. Spontaanisti kysyttynä useimmat ihmiset vierastavat väkivaltaa ja kannattavat rauhaa, keskustelua ja yhteisymmärrystä. Eräässä kokeessa Milgram antoi henkilöiden itse määritellä sähkövirran voimakkuuden. Kaikki valitsivat miedoimman mahdollisen rangaistuksen. Ilman auktoriteettien vaikutusta empatia ”oppimatonta oppilasta” kohtaan voitti.

Tässä kokeessa Milgramin mielestä merkittävää on se, miten auktoriteettitilanne muutti testihenkilöiden käytöksen vastoin heidän vapaata tahtoaan ja sytytti tunteiden sodan. Toinen rintama muodostuu omista arvoista ja empatialla kullatuista tunteista, toisen rintaman täyttää emotionaalinen sidos sosiaaliseen olemiseen. Viimeksi mainittu rintama pyrkii stressicocktalillaan estämään sosiaalisen sidoksen katkeamisen, kun samaan aikaan empatia rummuttaa tunteiden puolesta.

Tämä kertoo sen, ettei patologisesti tunnesokeita ja kylmäverisiä ole juurikaan olemassa.

Kuitenkin, jos sosiaalinen paine nousee riittävän suureksi, moni on valmis hylkäämään empatian kanssa ihmisen vahingoksi. Tämä aiheuttaa suuria konflikteja jokaisessa ihmisessä. Siis aivan jokaisessa, kuten Milgram on tutkimuksessaan todentanut. Testissä kaikki, jotka jatkoivat kuolemaan johtaviin sähkömääriin asti, olivat äärettömän jännittyneitä sisäisen konfliktin takia.

Uskomatonta, että juuri Milgram, jota pidetään ihmisen pahuuden löytäjänä, löysikin toisesta perspektiivistä katsottuna ihmisen sen aidon hyvyyden, joka ei päästä ihmistä tekemään pahaa ilman itse synnytettyä rangaistusta.

Vaikka Milgramin tutkimusta pidetään pahuuden todisteena, se ei ole totta, koska pahinkin rikollinen joutuu jakamaan tunteensa. Tätä ”jääkylmyyttä” esiintyy joskus ja sitä pitäisi tutkia lähempää. Jos tämä kyky erottaa tunteita voitaisiin tunnistaa olisi maailma huomattavasti parempi paikka.

Vastuun pakoilu.

Kukaan Milgramin testihenkilöistä ei toteuttanut auktoriteetin määräämiä rangaistuksia tunteitta. Kaikki henkilöt joutuivat tunteiden sotaan ja selvittämään sodan jälkiä omassa päässään enemmän tai vähemmän. Heti annettuaan sähköiskun toiselle testihenkilöt pyrkivät suojaamaan itseään ja siirtämään vastuun pois itseltään. Tähän on olemassa lukuisia keinoja.

Vastuunsiirto ylös:

Kaikki testihenkilöt Milgramin testissä siirsivät vastuunsa auktoriteetin kannettavaksi. ”Minä olisin tehnyt toisin, mutta te sanoitte että jatketaan. Mitä minun olisi pitänyt tehdä. Minä tottelin käskyjä.” Tämä selitys ei toimi suojana tekijälle, kuin hetken.

”Maailma ei ajatusten lopputulos, vaan tekojen summa”.

Vastuunsiirto uhrille:

Toinen testissä esiin noussut keino irrottaa vastuu omilta olkapäiltä oli vastuunsiirtäminen uhrille. Uhri oli omilla teoillaan saanut tilanteen aikaan. ”Hän oli tiennyt mihin itsensä laittoi.” ”En voi sille mitään, että hän käyttäytyi niin.” Olivat usein esiintyneitä syitä omalla toiminnalle.

Edelliset kaksi verbaalista esimerkkiä ovat vain kevyt versio uhrin syyllistämistä ja pahin muoto lienee uhrin näkeminen vastustajana tai jopa ali-ihmisenä. Näitä keinoja käytetään hyväksi tämän päivän yhteiskunnissa erittäin tehokkaasti.

Vastuun väheksyminen:

Jotkut testihenkilöt yrittivät kutistaa syyllisyyttään pieneksi tai puhua sitä kokonaan pois. ”Hän näyttelee.” ”Ei tuskat voi olla noin kovat.” ”Minä en antanut, kuin pieniä määriä sähköä.” Nämäkin selitykset on helppo siirtää tämän päivän yhteiskuntiin ja niissä toimivien huulille.

”Kolmansien maiden köyhyys?” Sitä on ollut aina! ”Markkinoiden kaappaaminen?” Jos me emme tee sitä joku muu tekee! Ei ole väliä onko argumentti oikea vai väärä ne täyttävät niille asetetun tavoitteen siirtäessään vastuun pois omilta olkapäiltä.

Rangaistuksen oikeutus:

Seuraava tapa siirtää vastuuta on keskustelun pitäminen teknisellä tasolla. Asia, josta Milgram varoitti jo vuonna 1973. Varoitus, joka on ajankohtaisempi nyt, jos koskaan. Milgram sanoi testihenkilöille: ”Kuka haluaa kuulla, joutuu tuntemaan” tai ”Tämä metodi on humaani, sillä ”koululainen” voi määrittää sähköntason itse”.

Tämän päivän korkeapalkkaiset poliitikot käyvät sotansa ”inhimillisellä tavalla” ja samalla tekevät omalle tunnolleen pakokäytävän ahdistuksesta.

Pois nauraminen:

Milgram huomasi erään testihenkilön, joka käytti lopulta suurinta volttimäärää, nauravan mielipuolisesti jokaisen antamansa sähköiskun jälkeen ja nauru nousi virranvoimakkuuden mukaan. Milgramin mielestä tämä yritys on emotionaalinen yritys pysäyttää ”tunteiden sota”.

Tämä käytös on tuttua niin SS-sotilaan, kuin US-sotilaan kautta, mutta myös epäsuora tekijä voi käyttää kyynisyyttä vastuunpakoiluun. Minä nauran mielelläni, mutta en mielelläni toisten kustannuksella ja se tulkitaan joskus ”ilonpilaamiseksi”.

Kaikki nämä omituiset ja osittain absurdit reaktiot, jotka ihmiset luovat, eivät synny pitkästymisen takia tai koska heillä ”ei ole sydäntä” vaan siitä syystä, että heillä on inhimillisiä empaattisia tunteita. Samalla he joutuvat oleskelemaan sosiaalisessa ympäristössä, joka opettaa, että myötätunto on naivia, tyhmää, heikkouden merkki ja kehottaa kääntämään tunnekompassin ylösalaisin.

Kuuliaisuus ei ole passiivinen prosessi, vaikka se niin usein käsitetään!

Tämän hetkinen yhteiskunta on rakennettu kuuliaisuuden ja alistumisen varaan ja ”tunteiden sotatila” on muuttunut normaaliksi olotilaksi. Milgramin kirjan tavattuani olen kiinnittänyt huomiota ihmisiin ja tarkkaillut mihin kategoriaan he kuuluvat ja minkä impulssin kanssa he juuri painivat ja millä aseilla.

Ihmiset, jotka haukkuvat toisia, eivät ole vielä löytäneet omaa keinoa tulla eripuran kanssa toimeen. Myös joka sortin oikeutukset ovat mielenkiintoisia. Oikeutuksen hakeminen on oiva merkki, että sisäinen ihmisyys ei ole kuollut, vaikka ulkoinen peto seuraa usein tietämättään tai tiedotamatta, jotain dogmaa.

Kannattaa myös tarkkailla itseään usein toistuvien monologien suhteen ja esittää muutama kysymys itselleen. Miksi toistan tätä dogmaa, ideaa tai ajatusta? Mitä osaa ”tunteiden sodan” rintamasta yritän pakottaa rauhaan? Mitä pelkoja ja epäilyksiä yritän haudata?

Milgramin kirja lukeneet voivat arvioida, kuinka vaarallisia ovat yleistykset. Tässä meidän yhteiskuntamme mediat, poliitikot ja kadun miehet ovat kunnostautuneet erityisesti. Tätä psykologisen sodankäynnin hermomyrkkyä levittää kaikki ja sille altistuu kaikkialla. Sinä ja minä, eikä lehdistö tai televisio, ovat vain käynnistysmoottori koko polttoprosessissa, mutta silti osasyyllinen aikaansaatuun liikkeeseen.

”Onko islam/natsit/antifa vaarallista?” On muotoilu, joka sisältää itsessään oikeutuksen tekijälle, joka valmistautuu luopumaan osasta empatiaansa. Myös ”Tässä auttaa vain lisäpaine” ja ”Aseellinen väliintulo on ehdoton” ovat malliesimerkkejä poliittisesta kuuliaisuudesta. Näissä, kuten useimmissa tapauksissa yhteiskunnassamme, on joku jo antanut vastuun ”sinne ylös niille jotka tietävät mikä on meille hyväksi”.

Kuuliaisuus ja alamaisuus ovat prosesseja, jotka meidän pitäisi kyseenalaistaa päivittäin!

Yhteiskuntamme äänimaailma on täynnä oikeutusmonologeja, jotka palvelevat vain yhteiskuntaa pysymään pystyssä, vaikka se olisi vain katastrofaalinen kulissi siitä mitä sen pitäisi olla.

Kuuliaisuus tekee sairaaksi!

Pidemmälle analysoituaan Milgram sai selville, että kuuliaisimmat ja alistuvimmat koehenkilöistä saivat ruoansulatushäiriöitä. Henkilöt, jotka nostivat sähkövirran voimakkuutta käskettäessä eivät taistelleet pelkästään ”tunteiden sotaa” vaan sairastuivat fyysisesti. Heillä todettiin noussutta verenpainetta, päänsärkyä, sekä muita stressin oireita. Nämä kaikki seurasivat väistämättä heidän taistellessa empatiaansa vastaan.

On sama oletko kuuliainen vai et on konflikti päällä ja auktoriteetti kiusaa sinua!

US-sotilaiden suuret itsemurhamäärät Irakin ja Afganistanin operaatioiden jälkeen todistavat ”tunteiden sodan” jatkumisen, vaikka fyysinen sota jäisi taakse. Ne jotka esittivät ”jääkylmää” fyysisessä sodassa eivät olleetkaan niin kylmiä ja voimakkaita ”tunteiden sodassa”. Sama kaava jatkuu TE-toimiston virkailijoissa, jotka jakavat karensseja, pankkivirkailijoissa, jotka ajavat ihmisiä velkaloukkuun ja jopa epäinhimillisiin työolosuhteisiin työntekijänsä pakottavissa työnantajissa. Kaikki tietävät lopulta toimineensa väärin ja empatiaansa vastaan ja elävät loputtomassa ”tunteiden sodassa”, jonka pommien höyryt tekevät lopulta sairaaksi.

Ihmiset ovat luonnostaan sosiaalisia olentoja. Tämän takia ihmiset kestävät useitakin heitä fyysisesti ja emotionaalisesti kuormittavia olosuhteita. Tämä kestävyys tulee kenties parhaiten esiin synnytyksessä, jolla on olemassaolon kautta suurempikin merkitys.

Auktorisoidut rakenteet perustuvat näille sosiaalisille reflekseille, jotka ylikuormittavat ihmisien fyysisiä ja psyykkisiä rajoja, joille auktoriteetti ei anna vaihtoehtoja. Seuraus tästä vaihtoehdottomuudesta on mielen ”elintasosairaudet”, jotka lisääntyvät vauhdilla.

Tie pelon läpi.

Mitä tapahtuu ihmiselle, joka huomaa, että toimii itseään vastaan ja jolla soi  edelleenkin korvissa yhteiskunnan ”sinun täytyy” ja”ei ole vaihtoehtoa” kimara ?

Milgramin kokeessa kymmenen prosenttia nousi ylös ja sanoi: ”Tämä riittää! Tämä koe on perverssi! Minä en osallistu moiseen. Ottakaa rahanne takaisin!”

Milgram kykeni mittaamaan laitteillaan, miten tämä vastarinta syntyi. Koehenkilöt kärsivät nousevista stressioireista ja toimivat vastoin auktoriteetin käskyä aina, kun tämän ”silmä vältti” ja lopulta keskeyttivät kokeen. Pelkkä ajatus auktoriteetin vastustamisesta sai aikaan pelko-oireiden hyökkäyksen, sydämen tykytystä, hikoilua ja täriseviä käsiä.

Oireita voi painaa alas ja huutaa hieman kovempaa: ”Oppilas on tyhmä. Hän uskoo vain sähköiskuja”. Hän, joka huutaa suurimpaan ääneen, omaa yleensä syvimmän ja kovimman empatiataimen jossa vastustus kasvaa.

Milgramin mukaan kokeen keskeyttäneitä yhdisti auktoriteetin pelon sietokyky ja sen pitkällisen paineen aiheuttaman stressin sietokyky. Tätä voisi kai kuvata rohkeudeksi.

Rohkeus on pelon voittamista, mutta samalla on kyettävä kieltämään omia ajatuksia ja impulsseja luomasta lisää pelkoa.

Milgramin kirjan luettuaan tietää, että tämän kaltaiset ylimaalliset pelko-oireet ovat erittäin tärkeä signaali. Ne näyttävät meille, että olemme keskellä ”tunteiden sotaa”. Nämä oireet pyrkivät herättämään kysymyksiä, kuten: ”Mitä minä oikeastaan haluan?” ”Miksi teen jotain vain koska minulta sitä odotetaan?”

Hetket, jolloin nokkakolari sosiaalisen paineen ja auktoriteetin odotusten kanssa on väistämätön, ovat pelon kipupisteitä korkeimmillaan. Ihminen voi opetella tarkastelemaan näitä tilanteita ja oppia sulkemaan omia pelkojaan oikeassa tilanteessa.

Tottelemattomuus johtaa vastuuseen ja tervehtymiseen.

Milrgam tutkimuksen positiivinen anti on se, että vain tottelemattomat jättivät tutkimustilat rauhallisina ilman ”tunteiden sotaa” sisällään. He toimivat tottelemattomasti ja ostivat itselleen rauhan. He ratkaisivat sisäiset ”tunteiden sodat” luomalla rauhan kieltäytymällä.

Jotkut heistä kuitenkin epäilivät itseään ja ajattelivat, etteivät olleet tehneet annettua tehtävää tyydyttävästi. Kuitenkin tämän kokeen psykologiset tulokset tottelemattomilla olivat vakuuttavat. Kuuliaisten vielä taistellessa tunteidensa kanssa tottelemattomille asia oli käsitelty loppuun heidän painaessa oven perässään kiinni.

Milgram tutki myös mitkä faktorit vaikuttavat tottelemattomuuteen tai jopa ohjaavat siihen. Tässä tutkimusryhmä selvitti, etteivät moraaliset arvot suojaa kuuliaiselta brutaalilta käytösmallilta. Moraalisesti ajattelevat ja moraalisia arvoja kannattavat eivät olleet sen hellempiä, kuin vastakkaisen ajatusmaailman omaavat.

Yhteys ylempään portaaseen.

Testin jälkeen suoritetussa haastattelussa Milgram sai selville, että tottelemattomat vastustivat auktoriteettia, joko vahvasta henkilökohtaisesta vakaumuksesta tai maailman kuvasta. Useimmilla tämä liittyi uskontoon. Nämä henkilöt näkivät, ettei ole maallista auktoriteettia, joka voi asettua jumalaisen auktoriteetin ylle. Nämä henkilöt näkivät ideologisen sosiaalisen yhteisön suojanaan eivätkä he katsoneet tarvitsevansa muiden sosiaalisten verkostojen kontrollia.

Vastaava reaktio on nähtävissä myös vahvojen poliittisien, kulttuurillisien, perinteiden tai perheyhteisöjen sosiaalisien verkkojen kanssa.

Mitä yksinäisempi yksilö on ja mitä vähemmän sosiaalisia verkkoja yksilöllä on sitä suurempi riski on joutua kuuliaisten joukkoon marssimaan auktoriteetin rummun tahtiin.

Henkilökohtaisen vastuun tunnustaminen.

Toinen tottelemattomuuteen läheisesti liittyvä ominaisuus oli henkilökohtaisen vastuun tunnustaminen omien tekojen seurauksista. Tämä ominaisuus korostui ihmisillä, joiden elämäntilanne, joko yksityisesti tai työssä, vaati omia päätöksiä. Nämä ihmiset olivat paremmin suojattuja ”sokealta” kuuliaisuudelta.

Mitä vahvemmin kyseenalaistan tekemisiäni ja käyn läpi konflikteja sosiaalisen ympäristön ja auktoriteettien kanssa, sitä enemmän palautan vastuuta itselleni.

Tämä lienee se ainut tie muuttaa kaikki sosiaaliset kestokonfliktit lopullisesti. Tällä ei tarkoiteta, että kaikki alistuminen olisi epätervettä ja epäterveellistä. Kuten jo sanottu, ilman sosiaalisia rakenteita mikään ei voisi toimia. Milgram testi näyttää kuitenkin, että jokainen ihminen, joka kantaa vastuun omista toimistaan, eikä anna sitä sosiaalisien rakenteiden kannettavaksi, pysyy terveempänä ja parantaa samalla ympäristöään muidenkin eduksi.

Kuvittele, että yhteiskunnassamme jokainen kantaisi vastuun omista tekemisistään, eikä enää tekisi mitään epäoikeudenmukaista. Kuinka monta epäkohtaa poistuisi yhdellä päätöksellä?

Siksi olen vahvasti sitä mieltä, että uuden kiiltävän poliittisen johtajan sijaan tarvitsee yhteiskuntamme rohkeaa kansalaistottelemattomuutta.

Mikä on rohkeutta?

Rohkeutta ei ole esimerkiksi jonkun yhtenäisen ryhmän mielenosoituksen vastainen toisen yhtenäisen ryhmän mielenosoitus. Tämä on pelkkä yhteiskunnan oire ja molemmat ryhmät ovat sosiaalisia rakenteita, joissa oleskelevilta vaaditaan erittäin vähän, jos ollenkaan omaa vastuuta.

Vastaavasti sama yksilötasolla toimien on esimerkiksi hakeutua vastakkaisen ajatusmaailman omaavan henkilön kanssa keskinäiseen ajatuksen vaihtoon, joka saattaa aiheuttaa pelkoja, mutta toisaalta myös pelot voittavaa rohkeutta.

Mitä ihmisen, joka seisoo mielenosoituksissa tai kulttuuritapahtumissa heikompien puolesta, mutta näkee työelämässään, kuin puolustamiaan henkilöitä käytetään hyväksi ja pomon pelossa ei sano sanaakaan tulisi ajatella itsestään?

Näkemykset eivät muuta mitään. Korkeintaan asettavat konsensuksen kyseenalaiseksi ja samalla luodaan uusia viholliskuvia. Oli viholliskuva sitten Venäjä, muslimit, natsit tai antifa, se imee kuuliaisia sisäänsä ja ruokkii heitä vihalla, kunnes käsityskyky on lopullisesti sumentunut, kunnes juhlii astus sisään todella rohkeaa ”ilonpilaajaa”, joka asettaa kaiken kyseenalaiseksi.

Rohkeutta on myös ”tyhmien kysymyksien” asettelu ”kaikki tietävälle sosiaaliselle rakennelmalle”.

Rohkeutta on kyseenalaistaa auktoriteetit ääneen ja vaatia perusteluita niin lääkäreiltä, virkamiehiltä, kuin poliitikoilta.

Rohkeutta on nousta seisomaan ja rikkoa sosiaalisen korrektiuden lasikatto.

Rohkeuden pelikenttä on paljon suurempi, kuin oletamme. Jokaista joka asettaa odotukset kyseenalaiseksi ei uhkaa irtisanominen tai poliittinen jahti. Sosiaalisen rakenteen perustukset alkavat paljon alempaa.

Kysykää itseltänne: Missä voisin henkilökohtaisesti käyttää rohkeuttani?

Jokainen löytää elämästään tilanteita, joissa pelon lepakot lentävät. Näissä paikoissa on yhteiskuntamme perustusten halkeamia, joissa lepakot asuvat. Näitä halkeamia voi täyttää, jokainen omalta osaltaan, vaikka se tuntuisi mitättömältä työltä on se syytä tehdä.

Ole rohkea! Älä tottele sokeasti vastoin omia periaatteitasi!

Yhteiskuntamme tarvitsee rohkeutesi, välittömästi. Se jos mikä kannattaa!

 

Kiitos

Hämis

Mainokset

Venetsian ja Lombardian kansanäänestykset vaietaan hiljaiseksi!

Koko Eurooppa pidättää hengitystään Katalonian kansanäänestyksen jälkeen. Päivääkään ei kulu ilman uusia uutisia Katalonian äänestyksen jälkimainingeista. Toisaalta uutiset Italian kahdesta erittäin merkittävästä kansaäänestyksestä (22.10.2017) loistavat poissaolollaan Euroopan medioissa, lukuun ottamatta muutamaa lehteä Itävallassa. Äänestykset näyttävät olevan Italian sisäinen asia.

Kaksi asiaa, jotka vaikuttavat uutiskynnyksen ylittämiseen lienevät, ettei Italiassa äänestetä itsenäisyydestä vaan autonomian lisäämisestä ja äänestykset ovat luonteeltaan neuvoa-antavia. Molemmat äänestykset voidaan näillä tiedoilla luokitella kansalaiskyselyiksi.

Uutishiljaisuus ei kuitenkaan vähennä äänestysten merkitystä eurooppalaisella tasolla. Varsinkaan, jos katsomme menneisyyteen, jossa skotit äänestykseen vuonna 2014 omasta itsenäisyydestään, Madridin ja Barcelonan välisiin taistoihin sekä flaamien ja vallonien keskinäisestä vuosikausia kestäneestä väännöstä Belgiassa.

Euroopan suuntaan nämä autonomiaa, käskyvaltaa ja itsenäisyyttä haikailevat taistot vaikuttavat mitä suurimmissa määrin. Tämän lisäksi on huomionkeskipisteeseen noussut Wisegrad-maiden taisto EU-keskushallintoa vastaan, joka on leviämässä viimeisten vaalitulosten pohjalta myös Itävaltaan.

EU-komissiolla alkaa loppua panokset pitää ylikansallinen keskusjohtoinen liittonsa kasassa.

EU-komission ainoaksi keinoksi on jäämässä ns. Lex-Prodi, jolla jokainen EU-maasta irtoava alue luokitellaan uudeksi maaksi. Uuden maan on neuvoteltava EU- ja Euro-jäsenyys ja sen ehdot uudelleen. Tämä ehto nostaa emämaan uuteen rooliin, koska entinen emämaa voi sulkea neuvottelutiet ja näin estää itsestään lohjenneen uuden maan EU-jäsenyyden.

Kansanäänestykset ovat vastareaktio vallankeskittämiselle.

Kaikesta epävarmuudestaan huolimatta kansanäänestykset antavat suuntaa eurooppalaisten kansojen halusta itsemääräämisoikeuteen. Itsemääräämisoikeudet, joita on siirretty hiljalleen vallankeskittymään Brysseliin koko EU:n ajan. Kansat näyttävät tyytymättömyytensä Brysselin valtaan ja tuhlailevaan elitismiin äänestämällä.

Saksan alueellisen koskemattomuuden ja itsemääräämisoikeuden äänenkannattajana on esiintynyt Baijerissa vaikuttava CSU-puolue, joka pitää vapaavaltiotaan itsenäisenä tekemällä omia lakejaan, jotka ovat usein ristiriidassa Saksan liittotasavallan lakien kanssa. Baijerissa on itsenäisyys liikehdintää, mutta liikkeen kannatus ei ole keskushallintoa uhkaavan suuri. Baijerin ja jopa Katalonian mukaan ottaminen seuraavaan vertailuun Venetsian ja Lombardian kanssa tuo asiaan lisää ulottuvuutta.

Baijerin ja Katalonian vertaaminen Lombardiaan ja Venetsiaan, jotka aloittivat kampanjansa Rooman keskushallintoa vastaan jo 90-luvulla, on perusteltua. Baijerin BKT-luvuista (522 miljardia Euroa) maksoi Baijerin hallinto hieman alle 6 miljardia Berliinin keskushallinnolle, joka jakaa rahat köyhemmille alueille. Italiassa taas Lombardian 360 miljardin BKT-summasta (Venetsia 155 miljardia) maksettiin yli 54 miljardia (Venetsia 15 miljardia) Rooman keskushallinnon solidarisuusmaksuja. Lisänsä vertailuun tuokoon Katalonia, joka maksoi 224 miljardin BKT:lla lähteestä riippuen 12 – 16 miljardia Madridille

Ryöstäjä Rooman (Roma ladrona) vierellä Berliini ja Madrid vaikuttavat hyvinkin kohtuullisilta rosvoilta.

Italia on aina ollut kaksijakoinen.

Kielellisesti, historiallisesti, kulinaarisesti, ilmastollisesti ja mentaliteetiltaan Italian etelä ja pohjoinen ovat eronneet selvästi kahdeksi erillisiksi alueiksi jo vuosisatoja sitten. Tämä jako ei ole mitään uutta. Milanon ja Venetsian rahavirrat ovat aina kulkeneet kohti etelään ja Roomaa auttamatta kuitenkaan Etelä-Italiaa kehittämään omaa statustaan kohti omavaraisuutta.

Italia on EU-keskushallinnon painajainen, jota ei paranneta EU-keskusjohdon taikatempuilla varsinkaan, kun useat asiantuntijat (jopa Etelä-Italiasta) ovat sitä mieltä, että etelä tulisi toimeen paremmin itsenäisenä kuningaskuntana.

90-luvulta alkaen on Lega Nord – liike ohjannut pohjoisen kansalaisia ymmärtämään palajastuksillaan Rooman keskushallinnon tuhlailevaa korruptoitunutta politiikkaa. Pohjoisen ihmiset alkoivat unelmoida ”Padaniasta”. Maasta joka rajoittuu Alppien ja Apenniinien väliin. Tätä projektia ja sen perustuksia vavisutti Silvio Berlusconin skandaalien ja korruption siivittämä pääministeriaika ja hanke menetti kannatustaan ylipaikallisella tasolla.

Tänä päivänä Lega Nord keskittyy Italian fiskaalisen vapauden voittamiseen takaisin Brysselistä ja EKP:lta. Lega Nord ja liikkeen ajatukset ovat edelleenkin paikallishallinnossa erittäin tukevasti edustettuna. Vähintään oikeistosiipeä ohjaavana voimana molemmilla alueilla joissa äänestetään sunnuntaina. Lega Nord:in paikallisjohtajat löytyvät vaikuttajina molempien paikallisten äänestysten takaa.

Lisäksi, vaikka äänestyksen tarkoittama itsenäisyys on epäselvästi muotoiltu, odotetaan Venetsian ja Lombardian noudattavan naapurinsa Trentino-Etelä-Tirolin vapaavaltion esimerkkiä. Tämä lienee ainut tapa, jolla Venetsia voi pidätellä pohjoisia alueitaan liittymästä Etelä-Tiroliin. Pohjoisten laaksojen elinkeino on pitkälti riippuvainen talviturismista, jota Etelä-Tirolin verokäytäntö suosii. Tämä ero kahden alueen välillä on aiheuttanut sitten 2008 talouskriisin useiden laaksojen halun siirtyä Venetsian hallinnasta Etelä-Tiroliin.

Äänestysten syyt ja seuraukset.

Neuvoa-antavat äänestykset eivät velvoita hallintoa mihinkään, mutta vahva ”Si” (kyllä) lähettäisi Roomalle signaalin jota ei voi olla huomioimatta. Muuttuuko ”Si” itsenäisyydeksi on toinen kysymys. Odotettu vahva kyllä äänien voitto on paikallishallintojen kädessä vähintään oiva kirves neuvotteluissa Rooman kanssa verorahojen etelävaluman patoamiseen.

Venetsian vuosisatojen historian varjossa on odotettavissa, että kansalaiset äänestävät ”Si” oman kulttuurinsa ja maineensa puolesta. Vuonna 2014 pidettiin epävirallinen online-äänestys Venetsian itsenäisyydestä. Äänestystä syytettiin epäluotettavaksi, koska sen läpinäkyvyys asetettiin kyseenalaiseksi. Äänestyksen tulos oli murskaava ja aiheutti kansainvälistä huomiota. Venetsian oma kieli veneeti sai pian äänestyksen jälkeen sijansa hallintokielenä italian rinnalla ja Veneetit saivat vähemmistökansanosan statuksen.

Sisäpolitiikkaa ensi vuoden vaaleja silmällä pitäen?

Italian ensi vuoden parlamenttivaalit tuovat oman lisänsä näiden kahden äänestyksen taakse. Lega Nord on Italian vahvin oppositiopuolue ja oikean siiven tukipilari. Nämä kaksi paikallista kansanäänestystä ovat varmuudella suunnattu myös nykyistä keskushallintoa vastaan ja aloittavat omalta osaltaan parlamenttivaalitaiston.

Omalta osaltaan paluun tehnyt Silvio Berlusconi sekoittaa pakkaa oikealla, mutta Lega Nord ja Silvio saavat rivit ojennukseen ja hallintopaketin kasaan, koska tavoitteet ovat yhteneväiset. Selvää on, että äänestys kuumentaa tilannetta entisestään ja kriisien keskellä rypevän keskushallinnon on tultava vastaan, kenties tavoilla, joihin sillä ei ole varaa ilman EU-komission tukea.

Äänestysten ensivaikutukset ovat jo näkyvissä. Rooman keskushallinto on lähestynyt pormestareita kirjeillä, joissa kehotetaan boikotoimaan äänestystä ja luomaan äänestyksen vastaista ilmapiiriä. Tähän kirjeeseen on vastannut kieltävästi usean suuremman kaupungin – Milanon, Brescian, Bergamon ja Mantuan – pormestarit. ”Me äänestämme, kuin Lega Nord” saman tekevää mitä poliittista suuntausta kukakin kannattaa, koska itsenäisyys tulee ensin ja muut ristiriidat voidaan selvittää helpommin itsenäisenä. Tämä vasemmanpadon murtuminen tuo äänestykseen uuden uskon paikallishallintojen uuteen tulemiseen.

22.10.2017 tulee olemaan vähintään yhtä iso, jollei isompi lähtölaukaus paikalliselle hallinnolle, kuin Katalonia, mutta yhtä kaikki se on pyllistys keskushallinnolle, niin Roomassa, kuin Brysselissä!

Kiitos

Hämis

Suomi vs. Kreikka

Eteeni tuli kreikkalaisessa talouslehdessä eräs kolumni, jossa puututaan Kreikan suurimpaan ongelmaan työttömyyteen ja sen syihin. Maanmainio artikkeli ei tuonut minulle sinällään mitään uutta, olinhan yksi noista pienyrittäjistä Kreikassa melkein seitsemän vuotta. Kuitenkin artikkelissa käsitellään samoja ongelmia mitä löytää jokaisesta EU- ja Euro-maasta mukaan lukien Suomi, joten päätin kääntää sen yksi yhteen myös suomalaisille luettavaksi.

Yhden neuvon haluan lukijalle antaa mukaan lukuhetkeen. Vaihda lennossa Suomi ja suomalaiset poliitikot maan ja nimien paikalle ja hämmästy maiden yhteneväisyyksista.

Kreikan ongelma on……valtio!

Ratkaisu Kreikan talousongelmaan on pienet yritykset. Varsinainen ongelma on valtio.

Kreikan työpaikoista 70 prosenttia löytyvät pk-yrityksistä, jotka työllistävät alle kolme henkilöä. Alle yhdeksän henkilöä työllistävistä firmoista kerätään jo 90 prosenttia kaikista Kreikan työpaikoista ja yrityksistä jotka työllistävät alle 49 työntekijää löytyy jo komeat 97,5 prosenttia kaikista Kreikan työpaikoista.

Kreikan ongelma on valtion koko ja kustannukset

Useissa edellä mainituissa yrityksissä yrittäjä on yksi työntekijöistä, jonka palkka jää maksamatta, jos jotain menee pieleen. Yrittäjätyöntekijä kantaa vastuun, kuin riskisijoittaja, vaikka on töissä työntekijöidensä rinnalla. Kreikan nykytilanteessa näitä yrittäjiä kohdellaan, kuin suuria yrityksiä, kun he hakevat rahoitusta pitääkseen työntekijänsä ja itsensä liikkeessä ja pois työttömyystilastoista.

Kaikki jotka tuijottavat vain tuottavuuden, voiton ja likviditeetin sarakkeita ja muita fantasialukuja, sekä uskovat tuottavuuden Eldoradoon ovat naurettavia. Naurettavia ovat myös nämä 1-5 henkilöä työllistävät yritykset, jos niiden lukuja vertaa konserneihin.

Joku aika sitten ministeri Ilias Mosialos oli haastateltavana televisiossa ja totesi, että Kreikan ongelma on suuret määrät pienyrittäjiä, vaikka ongelma on valtionhallinnon koko ja kulut, jonka ratkaisu on pienyrittäminen.

Valtion harrastama yliverotus rajoittaa kansalaisten elämää, vapautta sitoen jalat ja kädet byrokratiallaan ja maksuillaan, vaikka samalla päästää konsernien raha laukkaamaan vapaasti verottajalta karkuun. Jos yrittäjä saa, kaikesta huolimatta kovalla työllään kerättyä omaisuutta ja elantonsa, tulee valtio rankaisemaan osittain absurdeilla ja laittomilla ylisuurilla veroilla. Verotus ei kohdistu pelkään tuottoon vaan pyrkii kaventamaan myös yrittäjän ja työntekijöiden palkkoja rajoille, joilla selviytyminen on mahdotonta.

PK-yritykset voisivat työllistää kaikki kreikkalaiset

Veroilla, kuten ENFIA, joka kerätään kaikista katetuista rakennuksista huolimatta siitä tuottaako rakennus jotain, oli kyseessä talli, varasto tai asunto on saatu kansalaisten lisäksi myös pienyrittäjiä vaikeuksiin. Tämä väliaikainen (2011-2012) maksu peritää edelleenkin tosin vuoden 2013 alusta uudella nimellä EETIDE.

ENFIA vero, jonka Kreikalle määräsi Troikka 2011 talouden tervehdyttämiseksi on saanut aikaan päin vastaisen vaikutuksen, vaikka 2013 muuttui koskemaan vain sähköistettyjä katettuja rakennuksia. Vero peritään sähkölaskun yhteydessä ja vaihtelee tapauskohtaisesti kolmen ja kahdenkymmenen Euron välillä lattianeliömetriä kohti.

(Kursivoitu teksti on artikkelin ulkopuolista selittävää tekstiä)

Kiinteistövero ENFIA sai aikaan sukupuuttoaallon Kreikan pk-yrityksissä. Vuoden 2009 tasolta on kadonnut yli 30 prosenttia PK-yrityksistä ja kaikki näiden yritysten työntekijät ovat työttöminä. Jos tämä linja jatkuu tulee Kreikan koko taloussysteemi kaatumaan kasaan ja Kreikka maana lakkaa olemasta.

Te jotka kuvittelette, että ilman tätä nälkiintyvää PK-yrittäjien joukkoa, joka rahoittaa koko maan toiminnan, olisi olemassa taloutta, olette naurettavia. Te kaikki jotka ajattelette, että työpaikat syntyvät yrityksiin jotka työllistävät tällä hetkellä 50 – 1.000 henkeä, eli 2,5 prosenttia koko työmarkkinoista, olette naurettavia. Vaikka nämä suuret hait tuplaisivat työntekijänsä se toisi työttömyystilastoihin vain alle 3 prosentin helpotuksen.

Toisaalta, jos yhteiskunta tukisi pienyrittäjiä joilla on 1-3 henkeä töissä ja nämä työllistäisivät keskimäärin 0,25 henkeä, olisi maassa täystyöllisyys.

Valtio on vitsiveistos, jopa vitsi veistokseksi.

Kiitos

Hämis

Lähde: Agis Veroutis/Capital.gr

US-konsulaatin työntekijä pidätetty Turkissa

USA on ”syvästi huolestunut” Turkin konsulaatin työntekijän pidättämisestä Istanbulissa. Suurlähetystössä työskentelevän turkkilaisen pidätystä USA pitää ”täysin perusteettomana”, kertoi Ankaran suurlähetystö Twitterissä.

USA:n Istanbulin konsulaatin työtekijän pidätys Turkissa on ”syvästi huolestuttavaa”, kertoo Ankaran USA:n suurlähetystö. Konsulaatissa työskentelevä turkkilainen pidätettiin epäiltynä Turkissa kielletyn uskonnollisen Fethullah Gülen:in johtamaan liikkeeseen. Mies on tutkintavankeudessa.

Pidätettyä syytetään vakoilusta ja hallituksen vastaisesta salaliitosta. Ankara syyttää maanpaossa USA:ssa asuvan Fethullah Gülen:in vastuulliseksi heinäkuussa 2016 tapahtuneeseen vallankaappausyritykseen ja vaatii USA:ta luovuttamaan Gülen:in tuomittavaksi Turkkiin. USA:n oikeus on asettanut luovutuksen ehdoksi veden pitäviä todisteita Gülen:iä vastaan, joka kiistää osallisuutensa tapahtumiin.

Uutistoimisto Anadolu:n mukaan pidätetty mies on ollut yhteydessä yleiseen syyttäjään Zekeriya Öz:iin, joka oli keskeisessä roolissa joulukuussa 2013 tehdyssä, presidentti Recep Tayyip Erdogan:in lähipiiriä koskeneessa, korruptiotutkimuksessa. Turkin virallinen kanta on, että Öz pelasi tuolloin peliään Gülen:in laskuun. Öz on maanpaossa Saksassa.

Lähde AFP

Vallankeskityksen kylväjä korjaa hajaannusta.

Katalaanit äänestivät eilen riippumattomuudestaan. Ensitietojen mukaan 90 prosenttia katalaaneista haluavat olla itsenäisiä. Madrid on ilmoittanut, ettei se hyväksy äänestystulosta, eikä koko äänestystä. Madridin asenne äänestystä kohtaan näkyi kadulla. Valtiollinen poliisi kävi äänestäjien kimppuun francomaisella vimmalla ja yli 880 ihmistä on loukkaantunut. Madridin keskushallituksen toimet motivoi katalaaneja, eikä päin vastoin, kuten Madrid toivoi. Miten tilanne jatkuu, on spekulointia. Tilanteen selvenemiseen tarvitaan vähintään päiviä, kenties viikkoja.

Jos Ludwig von Mises voisi esittää mielipiteensä, olisi hänen mielipiteensä ollut selvä:

”Itsemääräämisoikeus suhteessa valtioon kuulumiseen tarkoittaa: Jos jonkun alueen asukkaat, oli kyseessä yksittäinen kylä, maa-alue tai joukko yhtenäisiä maa-alueita valitsee vapain häiritsemättömin vaalein erota valtiosta johon ne kuuluvat ja haluavat perustaa itsenäisen maan on tämä toive otettava todesta. Koska vain näin voidaan estää sisällissota, vallankumous tai sota valtioiden välillä.” (Liberalismus, sivu 96)

Kansojen itsemääräämisoikeus on vuodesta 1945 kirjattu Yhdistyneiden kansakuntien peruskirjaan. Juridisesti tämä itsemääräysoikeus ei ole ymmärrettävissä oikeudeksi erota valtioista, vaikka ”kansa” on määritelty itsemääräämisoikeudelliseksi ihmisoikeuksien kautta.

Tämä käsitteiden epämääräisyys herättää kysymyksiä:

Miksi peruskirjan tehneet ja allekirjoittaneet valtiot eivät määritelleet itsemääräämisoikeutta ja kansaa tarkemmin?

Mihin joudumme jos kaikki haluavat perustaa itselleen oman valtion?

Mitä katalaaneihin tulee, on selvää, että on olemassa katalaanien kansa. Katalaanit puhuvat omaa kieltään ja heillä on oma kulttuuri. Kataloniassa ei tanssita Flamencoa, kuten Espanjassa, vaan Sardanaa. Katalonian parlamentti kielsi härkätaistelut vuonna 2010. Espanjan keskushallinto kumosi tämän kiellon, koska härkätaistelu luokiteltiin ”aineettomaksi kulttuurihistoriaksi”. Itsenäisyystaistelijat nousivat barrikadeille tämän päätöksen takia, kuten Espanjan kulttuuriministerin laukoessa, että katalaanien lapset on ”espanjalaistettava”.

Teema katalaanit oli pöydällä EU-huippukokouksessa Eestin Tallinnassa. Tosin ei virallisesti, joten kukaan EU-suurista ei kertonut mielipidettään asiasta. Keskustelun sijaan juuri Brexitin ensi-iskusta toipuneena EU-johtajat ottivat tutuksi käyneen suunnan ”lisää Eurooppaa”.

EU-komission johtaja Jean-Claude Juncker jatkoi viimeisessä puheessaan samalla ”lisää Eurooppaa”-linjalla vaatiessaan kaikkiin EU-maihin käyttöön Euroa. Ranskan uusi presidentti Emmenuel Macron komppasi Junckeria ja nokitti yhteisellä valtiovarainministerillä, yhteisillä puolustusvoimilla ja yhtenäisellä yritysverotuksella. Saksan Angela Merkel haluaa myös ”lisätä Euroopalle uusia jalkoja, jotta Eurooppa seisoisi vakaammin”.

Euroopan johtavien johtajien ”lisää Eurooppaa” mielikuvaleikki toisi lisää yhdistymistä ja pitkässä juoksussa myös lisää veroja. Macron haluaisi levittää Ranskan keskusjohtoisen mallin mahdollisimman nopeasti koko Euroopan ylle. Kun poliitikot sanovat ”lisää Eurooppaa” se on ymmärrettävä ”lisää hallintoa”. ”Lisää hallintoa” tarkoittaa vähemmän poliittista ja taloudellista vapautta. Tämän epäilijän on syytä luoda katse Heritagen vertailua, jossa mitataan maiden keskinäistä vapautta.

Tässä vertailussa Sveitsi suoran demokratiansa kanssa on sijalla neljä (4), Suomi sijalla kaksikymmentäneljä (24), Saksa sijalla kaksikymmentäkuusi (26) ja Ranska sijalla seitsemänkymmentäkaksi (72). Ensimmäinen EU- ja Euromaa on Eesti sijalla kuusi (6) Hong Kongin, Singaporen ja Uuden Seelannin täyttäessä johtokolmikon ennen Sveitsiä.

EU-komission jättäessä Katalonian tapahtumat enemmän tai vähemmän huomiotta tapahtumat rankaisivat silti Junckeria, Macronia ja Merkeliä ylinopeudesta, joka on pelästyttänyt muitakin Euro-kilpaan osallistujia. Katalonia ei ole ainut paikka, jossa kärsitään EU-johtajien vauhtisokeudesta silmät valuen. Pohjois-Italian Lombardia ja Venetsia suunnittelevat pitävänsä kansanäänestyksen 22. lokakuuta. Tässä äänestyksessä kansalta on tarkoitus kysyä olisiko alueiden lisättävä itsemääräämisoikeuttaan suhteessa Italian keskushallintoon. Äänestys on neuvoa-antava, mutta asiantuntijat odottavat siitä suunnannäyttäjää, joka päästää pullonhengen vapaaksi.

Venetsian presidentti Luca Zai haluaisi muuttaa Eurooppaa Sveitsin suuntaan, jossa on itsevaltaiset kantonit. Wiener zeitung-lehti siteerasi Zain sanoja:

”Kaikki ovat terrorimaisen pelon vallassa, koska valtiot tuhoutuu, vaikka tuhoutuivat dinosauruksetkin”.

Kantonien Eurooppa Sveitsin mallilla sopi myös itävaltalaisen filosofi ja ekonomi Leopold Kohr:in (1909 – 1994) ajatusmaailmaan.

”Tasapaino ei muodostuisi eurooppalaisen polkupyörän ongelmaksi, joka pysyisi pystyssä itsekseen. Sitä ei tarvitse ohjata Brysselistä”.

Se mitä EU-ylimykset suunnittelevat on pikemminkin yksipyöräinen. Tällä yhdellä pyörällä istuisi poliittinen valta, joka keskittyisi yhä enemmän Brysseliin, maakuntien kustannuksella.

Yhdistävänä tekijänä näissä itsemääräämisoikeutta janoavissa alueissa EU:ssa on se, että ne ovat kaikki rikkaita. Katalonia on Espanjan rikkainta aluetta, kuten Pohjois-Italian alueet Italiassa. Saksassa Bild zeitung teki kyselyn, jossa joka kolmas Bayerin asukas halusi osavaltiolleen lisää vapauksia, jopa irtautumista Saksan liittotasavallasta.

On samantekevää, mitä johtopäätöksiä Katalonian äänestyksestä tehdään ja mihin se johtaa. Katalonia on näyttänyt symbolisesti kaikille muille Euroopan alueille, ettei kansat ole enää valmiita luopumaan vapauksistaan pala palalta keskushallinnon edessä. Viimeistään kun valtionkassojen pohjat seuraavan kerran loistavat tyhjyyttään tulee kansat nousemaan ja vaatimaan itsemääräämisoikeuttaan takaisin. Avoimeksi jää vain se, onnistuuko poliitikkomme haalimaan tuohon päivään mennessä lisää selityksiä omille teoilleen, jotka ovat vahingoittaneet Eurooppaa jo riittämiin niin poliittisesti, kuin taloudellisesti.

 

Kiitos

Hämis