Avainsana-arkisto: velka

Turhaan haukutte Kreikkaa, kun oma piha rehottaa!

Kreikka on ainut EU-maa, joka on maksanut velkojaan sitten vuoden 2011. Suomessa puhutaan, kehutaan ja retostellaan omien hallituksien saavutuksilla ja haukutaan Kreikan tekemisiä.

Tämä härmäläinen itseriittoisuus ei voisi olla heikommalla pohjalla ja Suomen päättäjien ja median olisi korkein aika alkaa puhumaan totta velkakehityksestä Euroopassa yleensä ja Suomessa erikseen.

Oheisista „EUROSTAT“ grafiikoista käy pätevästi ilmi miten aprillipilaa syötetään vaalikansalle kuraveden kyytipoikana.

Ensimmäinen grafi kertoo, että Kreikka on ainut EU-maa, joka on laskenut velkaantumisastettaan sitten vuoden 2011. Kreikan velkaantumisaste on laskenut 11%, vaikka maan BKT on sukeltanut samaan aikaan erittäin vahvasti. EU-priimus Suomi taas on lisännyt velkaantumistaan komeat 27%, vaikka BKT-notkahdus ei ole verrannollinen Kreikkaan. Tietysti on myönnettävä, että osa noista „prosenteista“ meni kädettömien politikkojen vientitukeen, että Suomi-poika pääsisi ytimeen!

Toinen grafi kertoo kokonais velkaisuudesta.

Tässä grafissa on omituinen ero Suomen „jallitusten“ laskelmiin, koska suomalaisia on peloteltu maagisella sadan (100) miljardin haamurajalla, joka tappaa niin talossa, kuin puutarhassa! Eurostat kertoo Suomen kokonaisvelan määräksi 121 miljardia!

Hurraa „Me tienataan tällä!“ vai pitäisikö sanoa modernisti „Hei! Me kusetetaan teitä!“

Ne jotka kiistää SSS-hallituksen ja edellisien jallituksien tiedot Eurostatin tiedoilla ovat pölhöpopulisteja ja skitsofreenikkoja ?
Vai mitä vittua herra Alex kaikki tietävä ?
Kiitos
Hämis
PS: Vapaakulkija toimii pelkillä lahjoituksilla, ilman valtion tai muun toimijan tukea.
Toiminnan tukemiseen voi lähettää lahjoituksia tililleni.
FI 51 5025 0220 1502 54 BIC OKOYFIHH Tilin omistaja Juha Hämäläinen

Linkit:
1. http://www.finanzen100.de/finanznachrichten/wirtschaft/schuldenstatistik-griechenland-ist-das-einzige-land-in-europa-das-wirklich-schulden-abbaut_
2. http://cdn.static.finanzen100.de/foto/4634_original.jpg
3. http://cdn.static.finanzen100.de/foto/4633_original.jpg

Maksamme velkaa! Vai järjestelläänkö mielummin ?

Kreikka on velkaa 175% BKT:stä eli 318 miljardia.

Summan jakaminen saksalaisilla tekisi jokaiselle saksalaiselle noin 4000 Euroa. Tämä tarkoittaisi keskimäärin yhden kuukauden palkan antamista Kreikalle.

Saksalaiset ovat itse velkaa 78% BTK:stään eli 2.200 miljardia. Tämä velkavuori on Kreikkaan verrattuna määrällisesti seitsenkertainen ja sen maksamiseen kreikkalaisten olisi oltava syömättä noin kaksikymmentä vuotta.

Kreikan tulevat maksupostit vuodelle 2015 ennakoivat jatkuvaa varpaillaoloa koko Euro-alueelle.

Toukokuu: 3760 miljoonaa, joista n. Kolme neljännestä on lyhyitä valtion velkakirjoja ja yksi kolmannes IMF-lainoja.

Kesäkuu: 6848 miljoonaa, joista n. Kolme neljännestä on taas lyhyitä valtion velkakirjoja, yksi kolmannes IMF-lainoja ja hieman korkoja.

Heinäkuu: 3110 miljoonaa, joista EKP haluaa melkein puolet, IMF noin kymmenyksen ja korkoihin on menossa jokunen ropo.

Elokuu: 4751 miljoonaa, joista EKP ottaa melkein kolme neljännestä ja korkoihin sekä IMFlle on menossa kymmenyksensä.

Syyskuu: 2990 miljoonaa, joista IMF ottaa neljä kuudesosaa ja loput on lyhyitä valtion velkakirjoja.

Lokakuu: 2047 miljoonaa, joista on melkein kolme neljäsosaa lyhyitä valtion velkakirjoja ja loput jakaa IMF sekä lainojen takaisin maksut muualle.

Joulukuu: 1240 miljoonaa IMF-lainoja.
(lähde Bloomberg, UBS, Deutsche Bank (1)

Nyt myös EU-liittovaltion osavaltio Ranskakin on luisumassa „Kreikka 2.0“ – linjalle ylittäessään velkoineen 100% BKTstä! (2) Tämän ovat huomanneet myös markkinat ja Ranska on liukumassa ”Kreikka-kastiin” indexeilläkin mitattuna. Ranskan indexi on 48/100 vain murheenkryyni Kreikalla se on alempi 46,5/100!

Myös Saksan lainat ovat spekulaatioiden kohteena, koska Saksan talous kärsii „Euro-pelastuksesta“.
Hans-Joachim Dübel on tehnyt asiasta tutkimusta, jonka on ottanut huomioon, jopa Saksan valtiovarainministeri Schäuble. (3) Dübel oli maailman pankin asiantuntijana vuosina 1998 – 2000 ja miestä pidetään „pankkien pelastamisen erikoismiehenä“ , joka nykyään konsultoi valtioita ja pankkeja „Finpolconsult“ – yrityksellään (4).

Kuka tässä hässäkässä, kun maailma hukkuu velkaan, voi kukaan pelastaa ketään ? (5)

Olisko aika „ison kirjan riemuvuodelle“, jolla pelastetaan kaikki maat samaan syssyyn ?

Yleinen velkajärjestely Euroopan tai jopa maailman laajuudessa pelastaisi jonkun ihmishengenkin.

Mallia kyseistä velkajärjestelystä löytyy EU-yliopiston tutkimuksesta:

”Tällä ratkaisumallilla voitaisiin (tutkimuksen tekohetkellä) laskea Euroopan maiden 64% velkalastista, joka oli tuolloin 40,47% BKT osuudesta niinkin alas kuin 14,58 prosenttiin.”
https://vapaakulkija.wordpress.com/2015/01/17/velkojen-tasaus-helpottaisi/
Kiitos
Hämis

PS: Vapaakulkija toimii pelkillä lahjoituksilla, ilman valtion tai muun toimijan tukea.

Toiminnan tukemiseen voi lähettää lahjoituksia tililleni.
FI 51 5025 0220 1502 54 BIC OKOYFIHH Tilin omistaja Juha Hämäläinen
Linkit:
1. http://www.welt.de/wirtschaft/article140749423/Troika-rechnet-in-Griechenland-mit-dem-Worst-Case.html
2. http://www.contra-magazin.com/2015/05/griechenland-2-0-frankreich-vor-dem-grossen-kollaps/
3. http://www.bundesfinanzministerium.de/Content/DE/Monatsberichte/2014/06/Inhalte/Kapitel-3-Analysen/3-3-bankenunion-bail-in.html?view=renderPrint
4. http://www.finpolconsult.de/
5. https://vapaakulkija.wordpress.com/2015/02/12/maailma-hukkuu-velkaan/

Ranskan salaisen palvelun synninpäästö Venäjälle.

Ranskan salaisen palvelun johtaja (Directorate du renseignement militaire, DRM) Christophe Gomart on kritisoinut NATO-liittoutuman US-johtoisuutta sotilastiedustelussa. Tiedustelupalvelun julkisen raportin mukaan ei ole näkyvissä mitään merkkiä, että Venäjä olisi valloittamassa Ukrainaa tai edes valmistautumasa valloitukseen. (1)

Raportissa 25. maaliskuuta 2015 Gomart kertoo kertoneensa kansanedustaja Frédéric Lefebvrelle, että hänellä on erinomainen keskusteluyhteys Naton ylikomentajaan Norfolkissa. Tästä huolimatta Ukraina-kriisi on johtanut järkyttäviin erimielisyyksiin US-salaisenpalvelun ja eurooppalaisien kumppanien välillä.

Gomart sanatarkasti:

„Todellinen ongelma Natossa on se, että US-salainen palvelu dominoi, eikä ota huomioon muiden esim. Ranskan hankkimia tietoja. Tämän takia on Ranskalle tärkeää saada lisää ranskalaisia Naton korkeisiin päättäviin virkoihin. Nato on ilmoittanut, että Venäjä suunnittelee Ukrainan miehittämistä. Meidän (DRM) hankkimamme tiedot ovat ristiriidasa virallisen tiedon kanssa. Meidän (DRM) hankkimien tietojen mukaan Venäjä ei ole valmistellut kommando-joukkoja tai suorittanut mitään valmisteluja, kuten esim. kenttäsairaaloita. Emme ole havainneet mitään toimintaa, joka viittaisi miehityken valmisteluun. Tämä näkyy molempien käskytasojen toiminnassa. Venäläiset sotilaat, jotka on nähty Ukrainassa, ovat mielestämme vain näytelleet miehitystä luodakseen painetta presidentti Poroschenkoa kohti.“

Gomart on kokenut Ranskan armeijan upseeri, joka nimitettiin 2013 sotilastiedustelupalvelun johtoon. (2)

Kuka siis uhkaa ja ketä ?

Kuka miehittää Ukrainaa ?

Haluammeko me suomalaiset olla tässä mukana ?
Kiitos
Hämis

PS: En saa enää kerjätä rahaa tililleni (FI 51 5025 0220 1502 54 BIC OKOYFIHH Tilin omistaja Juha Hämäläinen), joten jätän pyyntoni suorittamatta. Jos ihmettelet miksi näin löydät vastauksen täältä: https://vapaakulkija.wordpress.com/2015/03/12/kerjaaminen-kielletty/

Linkki:
1. http://www.assemblee-nationale.fr/14/cr-cdef/14-15/c1415049.asp
2. http://defense.blogs.lavoixdunord.fr/archive/2013/06/19/le-general-gomart-nomme-directeur-du-renseignement-militaire.html

Venäjän pakoterintama repeää ?

Tänään torstaina ja huomenna perjantaina 28 EU-maata kokoontuu miettimään EU-linjaa Venäjän pakotteisiin. (1) Tilanne ei voisi olla jäsenmaiden osalta sekavampi, kuin se on tällä hetkellä. Yksi toisensa jälkeen on jäsenmaita irtautunut EU-komission, Merkelin ja Hollanden USA ohjatusta linjasta. Komissio on vetäytynyt sivuun ja jättänyt neuvottelut Hollanden ja Merkelin vedettäviksi.

Saksan Merkelin linja on epäselvä, mutta asiantuntijat odottavat Merkelin seuraavan Washingtonin määräämää linjaa. Linjan kriitikot toivovat, että Ranskan tulevat presidenttivaalit vaikuttavat Hollanden linjaan ja pakoteiden vastainen rintama saisi ylivoiman.

Sisäpiiritiedot kertovat kokouksella olevan kaksi vaihtoehtoa. Ensimmäinen vaihtoehto olisi jatkaa heinäkuuhun loppuvia pakotteita vuoden loppuun. Tätä vaihtoehtoa vastaan on ilmoittautunut iso lauma jäsenmaita, kuten Itävalta (2), Kypros (3), Kreikka (4), Tsekit (5), Italia (6), Espanja (7), Unkari (8) ja Slovakia (9). Näiden maiden kauppasuhteita on jo elvytetty ja jopa Ranskassa käydään edelleenkin kovaa keskustelua Mistral-alusten toimittamisesta. (10).

Toinen vaihtoehto on siirtää päätöstä pakotteista ja niiden jatkamisesta heinäkuulle.

Puola ja Baltian maat ovat ehdottomasti pakotteiden kiristämisen puolesta ja ottaen huomioon Suomen ulko- ja puolustuspolitiikasta vastaavien henkilöiden kommentit maamme kuuluu tähän masokistien joukkoon, jota johtaa puolalainen Donald Tusk.(11).

Toinen EU-sisäpiirin henkilö kertoo, että nyt on tarkoitus lähettää Venäjälle „vahva singnaali“, että Minsk II – sopimus on ajettava läpi. Toinen ryhmä pelkää, että lisäpkotteet ajaa tilannetta kohti eskaloitumista. Tämä kaksiajako (12) luo jännitteitä Saksan ja Ranskan välille, koska näiden kahden yhteispäätös, joko jatkaa tai lopettaa pakotteet.

Linjasta jo lipsuneet Unkari ja Kypros ja jatkoksi haluavat muut maat suunnittelmineen aiheuttavat päävaivaa Merkel-Hollande kaksikolle. Euro-alueen moniongelmainen Kreikkakin on kääntymässä kohti itää. Kreikan pääministeri Tsiraksen on ilmoitettu matkustavan Moskovaan neuvottelemaan maansa tulevaisuudesta. (13). Aika näyttää onko Putinin hallituksen ministerien halu auttaa moniongelmaista Kreikkaa suurempi ja parempi, kuin EU-komission, troikan ja Euro-maiden valtiovarainministerien.

Tähän mennessä keräämieni tietojen mukaan Venäjän on valmis höllentämään vastapakotteitaan useille sitä pyytäneille EU-maille, (14) mutta Suomen taantumassa kärsivän YT-kansan johtajat noudattavat Tuskin-linjaa ja helpotuksia ei meille ole odotettavissa. USA on ilmoittanut halunsa saada „kapinalliset“ EU-maat samaa linjaan hinnalla millä hyvänsä. (15)

Suomen tämän hetkiseen linjaan ei USA:n tarvitse puuttua, koska tänne istutetut johtajat on erittäin hyvin koulutettu uhraamaan kansakuntansa edut isäntiensä etujen puolesta. Kenties Suomen kansa pääsee eroon näistä herroista, kun kuittaavat palkkiovirkansa isännältään ?

Toinen vaihtoehto Suomen eduksi on äänestää kuukauden päästä „isännättömät“ ja korruptoitumattomat Kansan Edustajat Eduskuntaan ajamaan Suomen kansan etua!

Äänestä Logalisteja! Hylkää Globalistit!

Äänestä Demokratia 2.0 – ohjelmaa! Äänestä itseäsi!
http://ihmisyydenpuolesta.fi/eduskuntavaaliehdokkaat-2015/demokratia-2-0/

Kiitos
Hämis
Ehdolla Pirkanmaalla Itsenäisyyspuolueen listalla.

PS: En saa enää kerjätä rahaa tililleni, joten jätän pyyntoni suorittamatta.
Jos ihmettelet miksi näin löydät vastauksen täältä:

https://vapaakulkija.wordpress.com/2015/03/12/kerjaaminen-kielletty/
Linkit:
1. http://deutsche-wirtschafts-nachrichten.de/2015/03/19/die-sanktions-front-gegen-russland-in-der-eu-broeckelt/
2. http://deutsche-wirtschafts-nachrichten.de/2014/11/04/oesterreich-stellt-sich-gegen-merkel-lehnt-neue-russland-sanktionen-ab/
3. http://deutsche-wirtschafts-nachrichten.de/2015/02/27/zypern-widersetzt-sich-der-eu-und-erlaubt-russland-stationierung-von-kriegs-schiffen/
4. http://deutsche-wirtschafts-nachrichten.de/2015/03/03/griechenland-bittet-russland-um-lockerung-der-sanktionen/
5. http://deutsche-wirtschafts-nachrichten.de/2015/03/17/eu-front-gegen-russland-broeckelt-tschechien-gegen-eskalation/
6. http://deutsche-wirtschafts-nachrichten.de/2015/03/06/italien-ignoriert-us-vorgaben-und-redet-mit-russland-ueber-zusammenarbeit/
7. http://deutsche-wirtschafts-nachrichten.de/2015/03/13/gegen-us-strategie-spanien-fordert-ende-der-konfrontation-mit-russland/
8. http://deutsche-wirtschafts-nachrichten.de/2014/11/01/usa-wollen-annaeherung-ungarns-an-russland-verhindern/
9. http://deutsche-wirtschafts-nachrichten.de/2015/03/08/slowakei-geht-wegen-gas-versorgung-auf-distanz-zu-eu-sanktionen-gegen-russland/
10. http://deutsche-wirtschafts-nachrichten.de/2014/11/17/frankreich-gewerkschaft-fordert-lieferung-von-kriegs-schiffen-an-russland/
11. https://euobserver.com/foreign/128037
12. http://deutsche-wirtschafts-nachrichten.de/2015/03/13/stimmung-kippt-mehrheit-der-eu-staaten-gegen-neue-russland-samktionen/
13. http://deutsche-wirtschafts-nachrichten.de/2015/03/17/trotz-sanktionen-tsipras-reist-zu-putin-nach-moskau/
14. http://deutsche-wirtschafts-nachrichten.de/2015/03/11/russland-will-sanktionen-fuer-einige-eu-staaten-lockern/
15. http://deutsche-wirtschafts-nachrichten.de/2015/03/11/usa-wollen-eu-staaten-bei-russland-sanktionen-auf-linie-bringen/

Kreikka jatkoon! Peli jatkukoon!

No niin! Euro-politiikan kardinaalit kokoustelivat ja lopulta ”pelastava” valkoinen savu nousi Brysselistä!

EU-maiden kirstunvalvojat saivat väännettyä Kreikan voimakaksikon kämmenselän pöytään ja häviäjäksi arvottiin EU-veronmaksajat.

Tuota päätöstä seuraavien selitysten sisältö on yhdentekevää, koska edelleenkin puuttuu tapa/käytäntö millä Kreikan 320 miljardin velat neutralisoidaan. Laina-aikoja venytetään normaalin „poliittisen muistin“ rajapyykille ja hieman yli, jotta tuhoisia päätöksiä tehneet kardinaalit voivat jättää tuhkan keräämisen tuleville pölhöpopulisteille. Politiikan Berlusconisoiminen jatkuu ja sirkuskehää polkupyörällä ympäri polkeva pukeutunut apina kiinnittää kanslaisten mielenkiinnon siksi aikaa, kun silmäkääntötemppu tehdään.

The Show must go on!

Seuraava esitys on tilattu neljän kuukauden päähän. Muista tilata lippusi ajoissa! Suomen vaalit jäivät häiriintymättä, vaikka häiriintyneet päätöstentekijät olisivat ansainneet kiitoksensa, ennen vastuunkantajan vaihtumista. Niskalenkillä selätetyt markkinavoimat iloitsivat tapahtumasta ja DAX (Saksan pörssi-indeksi) teki uusia ennätyksiä kiivetessään yli 11.000 pisteen. Euro-Dollari avioliitto tasa-arvoistui 1,14 tasolle. Pankkien helpottuneesta ilmeestä näkee kilometrien päähän, että 260 miljardin Kreikka-vastuut on EU-politiikan avulla saatu laskettua 30 miljardin tasolle.

Kukkaromme on ylpeä politiikan niskalenkistä, koska olisi tämä voinut maksaa tuon 30 miljardia enemmänkin…….

Kreikan putkiremontti jatkuu uusien verhojen ripustamisella, vaikka kellari on täynnä vettä ja ikkunoista vetää.

On aika juhlia!

„Vetää syvään henkeä“, kuten Deutsche Bank johtaja Alfred Herrhausen sanoi. Kreikkalaiset jatkavat EU-komission ja troikan määräämää „Waterboarding“-harjoitusta ja sinäkin maksat osuutesi käytetystä vedestä.

Toisaalta mustan savun nouseminen EU-kardinaalien kokouksesta oli tarkoittanut Helleenien konkurssia. Tämä olisi maksanut kardinaali Merkelille 93 miljardia, Italian kardinaali olisi joutunut selittämään 71,5 miljardin ja Ranskan kardinaali Hollande 62,1 miljardin kömmähdyksen veronmaksajilleen. Nyt ostetttiin aikaa keksiä selitys, ettei jouduttaisi ikävään improvisaatioon ja sitä yleensä seuraaviin komplikaatioihin. Suomen niskalenkki-kardinaalina riehunut „täystuho-Jykä“ ei halunnut kommentoida asiaa, vaan kantoi vastuun „nallekarhu“-kardinaalille Rinteeseen.

Markkinoiden ylipapittarien kokous EKP ei ole seisonut vain katselemassa kokousta, vaan näiden palvottujen palvelijat heittelivät 20 miljardin edestä „vapaudut velkakirjoistasi“-kortteja lehtereiltä neuvottelijoiden päälle ja lauloivat 68,5 miljardin hätälainat yksityisten markkinoiden alttareille. Tämä kaikki näkyy varmuudella EKP:n pääomankorotuksessa, jota ainakin kardinaali Merkel on ihmetellyt, koska hänen kirkkokunnalta Saksan liittoutuneilta tasapäiltä vaaditaan 27 prosentin maksuvalmiutta. Suomen hiippakunnan pääsaarnaaja Rinne ei ole vielä kerennyt kertomaan koskeeko laajennus hänen uskovaisiaan. Tämä tarkoittaisi normaalin noin 2 prosentin osuutta, jonka saa nipistettyä kivasti show:n suomalaisten katsojien taskusta.

Taas kerran todistettiin, ettei kaatuminen Euro-maneesilla ole vaihtoehto!

Kunnes kaikki maneesin pellet kaatuvat lopulta yhtäaikaa!

Kiitos
Hämis
IPU:n ehdokas Pirkanmaalla 2015 vaaleissa.
Ps. En voi pyytää, mutta en myöskään estää, jos joku haluaa tukea vapaakulkijan taistoa totuuden puolesta. FI 51 5025 0220 1502 54 BIC OKOYFIHH Tilin omistaja Juha Hämäläinen