Avainsana-arkisto: Babylon

Suomi-Kiky vs. Kreikka-Kiky

Kreikan kilpailukykyongelmaa ymmärtääkseen on perehdyttävä siihen syvemmältä, kuinn Suomen media.

Kreikan tunnetuimmat tuotteet ovat Feta, Metaxa konjakki ja oliivit . Näistä tuotteita tuottamalla ei paranneta maassa Euro-jäsenyyden myötä syntynyttä sijoituskuplaa, eikä muitakaan ongelmia.

FETA:

Suomessakin myytävä „Salakis“ – fetajuustomerkki kuuluu ranskalaiselle „Lactalis“ – konsernille. „Lactalis“ – konserni työllistää 600.000 työntekijää ympäri maailman. Toinen merkki, jota myös Suomessa syödään Kreikan „avuksi“ on „Patros“, joka mainostaa itseään „välimerelliseksi nautinnoksi“. Tämä merkki kuuluu saksalaiselle firmalle „Hochland“ Bayerin osavaltiosta.

FETA tukee Ranskan ja Saksan teollisuutta ainakin näillä kahdella tuotteella!

METAXA:

Kreikkalainen perinteinen METAXA konjakkimerkin omistaa ranskalainen liköörivalmistaja Rémy Cointreau, joten ryyppäämälläkään ei Kreikka nouse.

OLIIVIT:

Kreikan oliivintuotanto on maailman mittakaavassa mitätöntä. Esimerkiksi Espanja tuottaa kolmekymmentä kertaisen sadon. Samalla kaavalla voidaan esitellä Kreikan tupakka-, puuvilla- ja sokerijuurkastuotanto.

Joten viljelemälläkään Kreikkaa ei nosteta velkasuosta.

TURISMI:

Joka viides kreikkalainen on töissä turismin parissa. Tämä on suurin työllistäjä Kreikassa komealla 18,2 prosentin potilla. Vuonna 2015 Kreikassa kävi 26 miljoonaa turistia ja tuottoja laskettiin tulleen 14,5 miljardia. Tuo summa on 7 % bruttokansantuotteesta. Vertailuksi esim. Saksassa turismi tuo 4,7% BKT:stä. Tämä vertailu lupaa hyvää Kreikalle, mutta Saksan tulot 4,7% bkt-osuudella on 97 miljardia.

Turismikaan ei ole tie onneen, vaikka kaikki 1-3 tähden hotellit muokattaisiin 5 tähden linnoiksi, koska rakennusmateriaalit ovat pääsääntöisesti tuontitavaraa.

VIENTI:

Turismin tueksi Kreikan pelastusrenkaaksi on esitetty vientiä. Suurkonserneja tai edes suuryrityksiä ei Kreikassa kuitenkaan ole suurta joukkoa. Suurin tehdas kuuluu „Coca-Cola“-konsernille. Toiseksi suurin työnantaja on „Hellenic Telecommunications“, joka myytiin saksalaisille. Kolmannen portaan palkintopallilla vie Kreikan kansallinen lotto- ja veikkaus konserni „OPAP“, jota ollaan pilkkomassa myyntiin. (Yksi ainoita valtion yrityksiä, joka tuotti voittoa)

Neljäntenä listalla on „National Bank of Greece“ ja viides „Hellenic Petroleum“, joita molempia ollaan myymässä pois. Kuudes tila menee „Titan Cement“:ille, joka on maailman kuudenneksi suurin sementintuottaja maailmassa. Seitsemäntenä on „Duty Free Shops“. Nämä sijalla 4 – 7 olevat yritykset eivät vie mitään tai mitättömästi, joten ei näistäkään ole Kreikan pelastusrankaaksi.

TROIKKA:

Troikka on huseerannut Kreikassa „pelastusmielessä“ jo vuosia. Tästäkään ei ole ollut suurta hyötyä. Ainakaan, jos katsotaan vuoden 2015 saldoa. 10.000 yritystä kotimarkkinoilta on sulkenut ovensa kotimaisen kysynnän loputtua ja keskimäärin vuonna 2015 on päivittäin saanut lopputilin 600 kreikkalaista.

Teollinentuotanto on laskenut Troikan ohjeistamana vuoden 1978 tasolle. Tuolloin Kreikan velkataso oli 7,3 miljardia Euroa, joka teki 22,1 % BKT:stä. Vuoden 2016 vaihteessa velkasaldo oli 317,1 miljardia ja 175 % BKT:stä! Vertailuksi 2.Q vuodelta 2015 oli Kreikan nettovelka ulkomaille 225,6 miljardia.

Vuoden 1978 tuotannolla taistellaan vuoden 2016 velkoja! Sama, jos lähtisist vuoden 1978 Toyotalla viivalle nyky Tojojen kanssa! Ei kannata lyödä vetoa suurta summaa MK2 – Tojolle!

Kreikan uusin paketti ei poista ongelmaa, jonka EURO toi mukanaan! Kokonaisuutena Kreikalla kuten Espanjalla, Portugallilla ja Italialla ei ole mahdollisuuksia tervehtyä tilasta jonka EURO-jäsenyys ja „pohjoiset sijoittajat“ keski-Euroopan pankkien kautta loivat.

Ainut vaihtoehto, myös Suomelle, on erota Eurosta ja antaa ajan parantaa haavat.

Kiitos

Hämis

PS. Jos luit loppuun asti niin mieti hetki montako „suomalaista“ tuotemerkkiä meillä on kotimaassamme vielä jäljellä ja kerro mikä niistä nostaa Suomen………

IMF haluaa maksattaa Kreikka luottonsa EUlla!

IMF ja EU neuvottelevat luotonsiirtomekanismista, jolla siirretään Kreikan IMF-velat (14 miljardia) EVM-luotoiksi. USA tukee tätä, koska Nato-maa Kreikan on pysyttävä Euron suomassa kontrollissa. Kreikan Euro-eron pelätään lähentävän Kreikkaa kohti uskonveljiään Venäjällä. (1)

Saksan VM Schäuble haluaisi siirtää Kreikan velkahelpotukset ja IMF-ongelman Saksan vaalien jälkeen vuodelle 2018. Schäuble ei halua vaaleihin miehenä, joka pelasti pankit ja päästi myös IMF:n tappioitta Kreikan konkurssista ja amaksatti kaiken veronmaksajillaan eli äänestäjillään.

Asia ei ole uusi IMF-listalla. Meg Lundsager, entinen IMF-johtajatar nosti aikoinaanteeman pöydälle Reutersin haastattelussa. Meg kertoi, että IMF haluaa irrottautua Kreikan pelastuksesta kokonaan ja EURO-alue saa selvittää sotkunsa yksin. (2)

Syynä IMF:n vetäytymiselle pidetään EU-komission, Saksan, Ranskan ja jopa Italian vastustusta IMF-vaatimukselle leikata Kreikan velkoja. Kieltäytyminen leikkauksista rikkoo IMF-sääntöjä, kuten koko pelastuspakettien jatkumaton ketju EU:n omia sääntöjä. Kolmannen pelastuspaketin ehtona Saksan Schäuble piti IMF:n mukana oloa ja kuitenkin on Kreikkaa (pankkeja) rahoitettu ilman IMF-tukea 86 miljardin edestä.

IMF-kanta on Meg Lundsagerin mielestä, että IMF voi toimia neuvonantajana, mutta ei rahoittaa tulevia Kreikka-paketteja. Meg suuntaa sanansa Saksalle: „Tällä hetkellä odotetaan, että kriisimaat kantavat yksinään sovituskuormansa. Näin sen ei pidä mennä. Vahvojen maiden, kuten Saksan tulisi lisätä menojaan tukeakseen EU:ta, jotta voidaan tukea kriisimaiden talouksia ja lisätä taloudellista toimeliaisuutta koko EU-alueella.“ Meg pahoittelee, etti moista meganismia ole ja nyt EKP on yksin vastuussa Euro-alueen kasvun tukemisesta.

Lundsager astuu vielä yhden askeleen pidemmälle kertoessaan, että IMF haluaisi nähdä EU:ssa todellisen tulonsiirtomeganismin. „IMF tukee EU:ta muodostamaan todellisen fiskaaliunionin yhteisillä tulo- ja menoarviolla, jotta saataisiin purettua Euro-alueen paineita. Hyvä alku voisi olla yhteinen sosiaalinen suojaverkko koko Euroopalle. Tämä uusi keskitetty organisaatio keräisi varoja, joita voitaisiin jakaa kriisimaille. Tämän jälkeen on helpompi jatkaa kohti todellista fiskaaliunionia. Heikkojen ja muutoskivuista kärsivien maiden tukeminen toisi vakautta ja pysyviä työpaikkoja koko Euroopan alueelle.“

Talouskaaoksen esiripun takana on geopolitiikka. EU-komision johtaja Juncker ja Washington allekrijoittavat EVM-johtaja Klaus Regling:in lausahduksen: „Maata (Kreikka) ei yksinkertaisesti voi jättää muiden (Venäjä/BRICS?) valtojen armoille!“ Kreikka on USA:lle ja NATO:lle erityisen tärkeä liittolainen kaakkoisella rajalla. (3)

USA ei missään tapauksessa halua Kreikan kaatuvan. US-valtiovarainministeri Jack Lew vaati Japanissa G7-kokouksen yhteydessä Ranskan valtiovarainministeriä Michel Sapinia ja Euro-ryhmän johtajaa Jeroen Dijsselbloemia tukemaan IMF-linjaa velkaleikkausten suhteen. Sapin ilmeisesti kieltäytyi, koska on sekoitettu seksi-skandaaliin (4).

 

Suomen helppoheikkejä ei tarvitse peloitella myöntyväisiksi ja kansalta jää saamatta komeat skandaaliotsikot, mutta lasku tulee yhtä varmasti, kuin illallinen Mamulle!

 

 

Kiitos

Hämis

Linkit:

  1. http://deutsche-wirtschafts-nachrichten.de/2016/05/22/europas-steuerzahler-sollen-den-iwf-in-griechenland-retten/
  2. http://www.reuters.com/article/us-eurozone-imf-greece-commentary-idUSKCN0Y80G1
  3. http://deutsche-wirtschafts-nachrichten.de/2015/05/19/merkel-folgt-den-usa-griechenland-muss-wegen-nato-im-euro-bleiben/
  4. http://deutsche-wirtschafts-nachrichten.de/2016/05/11/frankreich-finanzminister-sapin-liefert-einen-sex-skandal/

Sinäkin lobbaat Euroopan Unionia!

Sinun verorahoillasi maksetaan lobbaajia, jotka pyrkivät kertomaan sinulle, että heidän palkkansa on parasta mitä voit saada vastineeksi verorahoillesi!

Yksi näistä järjestöistä on „Wilfried Martens Centre for European Studies“, joka nauttii sinun verorahoja 4.203.386 €uron edestä. Järjestö on ilmoittautunut EU:n läpinäkyvyysreksiteriin (1) kuten kunnollisien lobbarijärjestöjen pitääkin.

Järjestö (2) ilmoittaa lobbaavansa ainakin energiaunionia, pankkiunionia, pääomaunionia sekä Junckerin investointiohjelmaa, joka keulana on hallituskarkuri Jyrki Katainen. Järjestöllä on yhteistyökumppaneita kaikissa EU-maissa (3) ja Suomen päätä hoitaa „Suomen Toivo ajatuspaja“ (4). Suomen Toivo on Kokoomuksen „arvoja“ edistävä ajatuspaja!

Wilfried Martens Centre for European Studies“ organisaatiota johtaa yllätyksellisesti SUOMALAINEN Tomi Huhtanen (5), jonka Twitter-tili kertoo ajatusmaailman lyhyissä pätkissä varsin tyhjentävästi. (6)

Lobbarijärjestö tukee maksajaansa EU-komissiota esimerkillisesti, kuten järjestön tekemästä videosta käy hyvin ilmi:

https://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=2O0SU-ucFl0

Kaikesta BlingBling-hohdosta huolimatta herää kysymys:

Jos EU on niin hyvä, kuin meille kovasti väitetään, miksi EU-komission on tuettava julkista omalle olalle taputtelua, mainostettava itseään vastustajilleen ja vielä meidän rahoilla ?

EU-komission äänellä on kerrottu, ettivät he halua vaikuttaa Englannin kansanäänestykseen millään tavalla suoraan, joten EU-komissio on rahoittanut vaikuttajaksi nämä bulvaanit……

Ja sinut on valjastettu maksajaksi ilman kansanäänestystä!

Kiitos

Hämis

PS. Lobbariksi pääsee vain kristillisdemokraattinen EPP-ystävällinen konservatiivi (7)….. (kuten esimerkiksi Timo Soini (Hämiö))

Linkki:

  1. http://ec.europa.eu/transparencyregister/public/consultation/displaylobbyist.do?id=865557816122-74
  2. http://www.martenscentre.eu/
  3. http://www.martenscentre.eu/network
  4. http://www.toivoajatuspaja.fi/
  5. http://www.martenscentre.eu/people/tomi-huhtanen
  6. https://twitter.com/tomihuhtanen
  7. http://www.toivoajatuspaja.fi/@Bin/124323/CES+Project+Assistant+-+2013+February.pdf

Sarvista Demokratiaa.

Sveitsin maassa ihmisten tekemät kansalaisaloitteet alistetaan kansan äänestykselle kunhan riittävät kannattajat on saatu kerättyä.

Tällä kertaa Sveitsissä äänestetään lehmien sarvista. Tämä saattaa kuulostaa vähäiseltä, jopa naurettavalta syyltä kerätä mielipiteitä ihmisiltä, mutta toisaalta näyttää koko Euroopan unionille mallia demokratiasta.

Euroopan Unionilla ja MYÖS Suomella on peiliin katsomisen paikka Sveitsin esimerkin näyttäessä miten todellista demokratiaa hoidetaan.

EU, joka äänestyttää jäsenmaissaan uudelleen, kunnes tulos on „sopiva“.

EU, joka troikan kautta jyrää Kreikan kansanäänestyksen pelastaakseen poliittiset työpaikkansa. EU, jota johtaa poliittisien lehmänkauppojen kautta näennäisdemokraattiset byrokraatit, joista useita ei ole suoraan äänestänyt yksikään Euroopan Unionin kansalainen!

Katsokaa Sveitsiltä mallia!

Suomi, joka hylkää, sivuuttaa ja unohtaa kansalaisaloitteita olan kohautuksella, vaikka vaadittava määrä ihmisiä kannattaa aloitetta.

Suomi, joka päästää vain valittuja kansalaisaloitteita eduskunnan äänestykseen, eikä misään tapauksessa suoraan kansanäänestykseen.

Suomi, jossa ministereinä riehuu poliittisien lehmänkauppojen kautta valittuja byrokraatteja, joista joitain ei ole äänestänyt yksikään suomalainen!

Katsokaa Sveitsiltä mallia!

Kiitos

Hämis

Ps. Allekirjoittakaa Kansalaispuolueen aloite EU-äänestyksestä!

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372

Linkki Sveitsin uutiseen: http://kurier.at/politik/ausland/schweizer-stimmen-ab-sollen-kuehe-hoerner-behalten/198.275.359

Turkin Erdogan uhkaa, kiristää ja vedättää!

Turkin yksinvaltias Erdogan uhkaa Eurooppaa pakolaisvirralla, jos EU ei maksa luvattua kolmen miljardin maksupostia. Erdoganin viestin välitti hänen neuvonantajansa Burhan Kuzu ja se on tarkoitettu EU-parlamentille, jolle Kuzu viestittää selväsanaisesti: „Jos parlamentti äänestää väärin, me lähteämme pakolaiset liikkeelle!“ (1,2)

EU-parlamentit presidentti Martin Schulz kertoi medialle, että EU-Turkki viisumivapaus riippuu Ankaran teoista sopimuksessa määriteltyjen kohtien korjaamiseksi. Suurimpana kiistakapulana on Turkin „anti-terrorilaki“, joka oikeuttaa Erdoganin „siivoamaan“ arvostelijansa vankiloiden muurien suojaan.

EU-presidentti Schulz kertoi „Deutschlandradio“ – haastattelussa, että EU-parlamentille viisumivapaus on „kaiken keskustelun ulkopuolella“, jos Ankara ei „tartu toimeen“ muuttaakseen lainsäädäntöään. Saksan sisäministeri Thomas de Maizière komppaa Schulzia puheessaan valtioneuvostolle: „Jos Turkki ei täytä kaikkia sopimuksen kohtia, ei viisumivapautta ole eikä tule!“

Turkin Eurooppa-ministeri Volkan Bozkir taas kertoi EU-parlamentti vierailullaan, ettei Turkin „anti-terrorilaki“ ole „keskustelun aihe puhuttaessa viisumivapaudesta“. Turkkilainen NTV-asema kertoi Bozkirin lentäneen Brysseliin „kenties viimeistä kertaa estääkseen virheet päätöksenteossa neuvottelemalla“.

Saksan eduskunnan vasemmistosiiven kansainvälisien suhteiden puhemies Sevim Dagdelen syyllisti Erdogania „Brysselin ja Berliini kiristyksestä suojaa tarvitsevilla ihmisillä saadakkseen viisumivapauden“. EU-presidentti Schulz taas vetosi Erdoganin hoviin, ettei se päästäisi pakolaissopimusta raukeamaan jo kauan sitten sovittuja sopimuksia avaamalla. „Näin ei voida toimia kansainvälisessä politiikassa“. Schulz korostaa, että Erdoganin uhkapeli „vaarantaa Turkin lähentymisen EU:n kanssa.“

Ensimmäisissä keskusteluissa sovitusta viisumivapaudesta kesäkuun alkuun on livetty jo nyt kesäkuun loppuun, jotta Turkki voisi tehdä toukokuun lopulle sovitut lakimuutokset. Schulz nokittaa „Deutschlandfunk“ – haastattelussa, että „on valmis venyttämään päätöstä vaikka syyskuun loppuun, jos Ankara ei toimi“. (3)

Erdogan itse näkee tilanteen hieman toisin. FT-julkaisu kertoo Erdoganin puhuneen tiistaina aiheesta. „Meidän maa hoitaa kolmea miljoonaa pakolaista. Mitä he (EU) sanoivat ? Me annamme teille kolme miljardia Euroa. JA – antoivatko he lupaamiansa rahoja ? EIVÄT. He pelaavat palloa edes takaisin keskikentällä. Jos he haluaisivat todella antaa meille rahaa, he yksinkertaisesti antaisivat sen meille. Nämä byrokraatit tulevat meille katsastamaan pakolaisleirejä ja vaativat lisää leirejä. Haluavatko he vedättää meitä ? Mitä leirejä ? Meillä on jo 25 leiriä. He näkivät ne kaikki. Ei ole lisäleirejä. Me olemme tehneet osuutemme.“ (4)

Mitä sopimuksen kohtia Erdoganin Turkki on täyttänyt ?

Sopimuksen mukaisesti Turkki on puuttunut Kreikkaan matkaavien pakolaisten kulkuun. Tästä hyvästä Erdoganin Turkille luvattiin 6 miljardia Euroa, josta 100 miljoonaa on maksettu. YK-lähteiden mukaan Kreikkaan saapuvien pakolaisten määrä on laskenut huomattavasti. Maaliskuussa Kreikan saarille laskeutui 900 pakolaista päivässä. Huhtikuussa määrä lask 115:sta päivässä ollen nykyään noin 61 pakolaista päivässä.

EU neuvotteli Turkin kanssa jo vuonna 2013 listan jossa on 67 kohtaa kohti demokratiaa. Näistä kohdista Turkki oli korjannut vuoden 2015 lopulla EU:n oman arvion mukaan 19 kohtaa. Maaliskuussa 2016 listalta oli pyyhitty pois tehtyinä/korjattuina 30 kohtaa.

Tällä hetkellä Merkel & Co – teatteri esittää meille „Turkkilaista ihmettä“, koska heidän mukaan Turkki on vähentänyt listansa VIITEEN kohtaan, joista yksi on suurimman väännön kohde terrorilaki.

EU epäilee rahojen kohdetta!

EU-neuvottelijat epäilevät rahojen kohdistumista pakolaisten hyväksi. Tästä syystä EU teki ehdotuksen, jossa luvattuja rahoja ohjattaisiin kansainvälisien avaustusjärjestöjen kautta, eikä Turkin hallituksen kautta. Tämän ehdotuksen Turkin pakolaisvaltuutettu Fuat Oktay tyrmäsi suoralta kädeltä. Fuat Oktay kehui, että „Turkki tietää parhaiten mitä pakolaiset tarvitsevat“ ja lisäsi, että EU on kiinnostunut vain „byrokratiasta, säännöistä ja muodollisuuksista. Nämä on tarvittaessa kierrettävä.“

EU:n puolesta sopimuksen neuvotellut Saksan kansleri Angela Merkel on umpikujassa. Tämä johtunee pitkälti Turkin osalta neuvotelleen pääministerin Davutoglu virastaluopumisesta. Turkki käyttää tätä „neuvottelijan poistumista“ hyväkseen ja Turkin Eurooppaministeri Volkan Bozkir painosti EU-presidentti Schulzia sanomalla neuvotteluiden olevan „erittäin vaarallisessa vaiheessa“, jos puheet keskittyy vain „anti-terrorilakiin“. Schulz kuvaili neuvottelua Bozkirin kanssa „avoimeksi ja rakentavaksi, mutta tuloksettomaksi“

ANTI-TERRORILAKI ja muut vaatimukset ?

Turkin anti-terrorilaki antaa Erdoganin hallinnolle vapauksia vangita „terroristeina“ kenet vaan. Useita oppositiota tukevia, Erdogania arvostelleita tai muuten hallinnon epäluottamukseen joutuneita ihmisiä erialoilta on vangittuna „epäiltynä terrorismista tai sen tukemisesta“. Akateemikoista, journalistien kautta pilapiirtäjiin.

Bozkirin mukaan lain muuttaminen on mahdotonta, koska PKK-järjestö on tappanut 450 hallituksen turvallisuusjoukkojen miestä ja useita siviilejä itsemurhapommituksissa. Tästä syystä on „täysin mahdotonta“ edes ajatella lain höllentämistä.

Turkin diktaattori Erdoganilla on kaikki valtit hihassa.

Kolmen miljoonan pakolaisen nokittamiseen ei EU-komission panokset riitä ja kiristäjien nälkä kasvaa pelin kiihtyessä.

Toisaalta viisumivapaus tuo diktaattori Erdoganin ulottuville kanavan, jolla mies pääsee halutessaan kerrasta eroon kurdi-ongelmastaan lähetämällä kurdit keskitetysti Eurooppaan.

Suo siellä ja vetelä täällä ja EU-komission tähän asti tekemien kuvioluisteluiden tuloksia katsellessa tulee väistämättä mieleen Erdogan, joka kuljettaa leveästi nauraen Merkeliä ja EU-herroja kaulapannassa pöydän ympäri……..

Kiitos

Hämis

Ps. Suomen olisi aika leikata oma EU-talutusnuoransa poikki, koska mitä ilmeisimmin taluttajamme on sokeampi ja vähä-älyisempi, kuin taluttajansa!

Linkit:

  1. http://deutsche-wirtschafts-nachrichten.de/2016/05/11/erdogan-droht-wenn-eu-deal-scheitert-schicken-wir-die-fluechtlinge-los/
  2. https://twitter.com/DWN_de
  3. http://www.bild.de/politik/ausland/recep-tayyip-erdogan/droht-der-eu-mit-einer-neuen-fluechtlingswelle-streit-um-visa-45766252.bild.html
  4. http://deutsche-wirtschafts-nachrichten.de/2016/05/12/erdogan-fordert-von-der-eu-ueberweisung-von-drei-milliarden-euro/