Euroopan unioni esittelee itsensä mielellään maailman kehitysyhteistyön anteliaimpana suurvaltana. EU kehua retostelee 11 miljardin Euron kehitysapupotillaan ja paistattelee mielellään ”avokätisimmän suurvallan tittelillä” julkisuudessa. EU uskoo todella olevansa, verrattuna USA:an, Kiinaan ja Venäjään, maailman ystävällisin suurvalta.
EU:n usko, toiminta ja julkisivu ei kohtaa tässäkään tapauksessa todellisuuden kanssa. EU-skeptikot tuntevat joitain EU:n tapoja, kuten Euroopassa tuettujen tuotteiden viennin Afrikkaan. Tämä ralli, joka vaikeuttaa afrikkalaista tuotanto ja tekee siitä, jopa kannattamatonta, on Afrikan onneksi vähentynyt vuonna 2015 tehdyn vientituet kieltävän WTO-sopimuksen jälkeen.
Kuitenkin EU:lle jäi useita keinoja piiskata köyhiä alkutuotantomaita. Esimerkiksi tullimaksut, jotka rankaisevat pitkälle jalostettuja tuotteita. EU-tullit rankaisevat kofeiinitonta kahvia 9 prosentin tullilla, paahdettua kahvia 7,5 prosentin tullilla, vaikka raakakahvia saa tuoda EU-alueelle ilman tullia. Sama väline estää suklaan tuonnin. Valmiin suklaan tuontia rajoitetaan 30 prosentin tullilla, kun kaakaopavut saa tuoda EU-alueelle ilman tullia.
Tämä toiminta ei ole sattumaa. Maat, kuten Etiopia ja Ghana, saadaan tällä tullimuurilla pysymään kehitysmaina, eivätkä ne pääse kehittymään EU:n tuottoisan elintarviketeollisuuden kilpailijoiksi. Tullit varmistaa myös sen, että kehitysmaat käyttävät vain murto-osan potentiaalisesta tuotostaan ja tuottavat vain halpaa raaka-ainetta ”avokätiselle” Euroopan unionille. Tämä on johtanut muun muassa siihen, että Saksa ansaitsi kahviviennillään vuonna 2014 enemmän, kuin koko Afrikka yhteensä.
Euroopan unionin tullikäytäntö estää kehitysmaiden teollisuuden kehittymisen ja pitää maat maatalousmaina, joissa kasvavalle väestölle ei riitä töitä, eikä toimeentuloa. Raaka-aineiden jalostaminen lopputuotteeksi ratkaisisi suuren osan Eurooppaan kohdistuvasta muuttoliikkeestä hyvin yksikertaisella päätöksellä. Tullimuurin poistaminen olisi helppo tapa antaa kehitysmaille mahdollisuus kehittyä, mutta Euroopan unioni jatkaa kuitenkin kuuropiilottelua kehitysapurahojen maksamisen takana.
Tullimuurin lisäksi Euroopan unioni häiritsee, jopa ryöstää, paikallista kalastuselinkeinoa. Euroopan tarkkaan säädellyt ja valvotut kalastuskiintiöt ovat olleet myötävaikuttamassa Länsi-Afrikan maiden kanssa tehtyihin kalastussopimuksiin. Esimerkiksi Mauritanialta Euroopan unioni osti oikeuden kalastaa maan aluevesillä. EU maksoi 900 miljoonaa Euroa 25 vuoden oikeudesta riistää kalavesiä tehokalastuksella. Senegalissa kalastajat nousivat protestoimaan EU:n ja maansa vuonna 2014 tekemää sopimusta vastaan, jolla EU:n kalastuslaivastot tyhjentävät Senegalin vesiä kalasta ja vievät paikallisten kalastajien elinkeinon.
EU on sitonut paikallisten kalastajien tuen sopimuksiin, jotka velvoittavat kalastajat vahtimaan vesiään laittoman kalastuksen estämiseksi. Länsi-Afrikan maat eivät ole vesiensä vahtimisessa niin tehokkaita kuin esimerkiksi Norja, jossa EU:n kelluvia kalatehtaita valvotaan ja sakotetaan mittavasti.
Valvonta ei kuitenkaan poista sitä ongelmaa että Afrikan kalastajien elinkeino tarvitsee pikaisen modernisoinnin ja teollisen hypyn kohti lopputuotteiden jalostusta. Tätä kehitystä estetään EU:n toimesta, koska vesialueiden kalakannat eivät kestäisi molempien osapuolien tehokalastusta. Greenpeacen mukaan jopa pelkät EU-kiintiöt ovat liian suuria alueen kestokykyyn verrattuna.
Samalla, kun sadattuhannet afrikkalaiset lähtevät pitkälle ja vaaralliselle matkalleen kohti Eurooppaa, EU pesee omaatuntoaan kehitysapurahoilla ja esittää muulle maailmalle pyhää samarialaista joka auttaa köyhiä.
Euroopan unionin riistopolitiikan lopettaminen olisi yksi suuri harppaus Euroopan pakolaisongelman helpottamiseksi alkupäästä. EU voisi näyttää esimerkkiä koko maailmalle tukemalla kehitysmaiden teollistumista. EU:n vastustajien lisäksi myös EU:n ystävien tulisi sisäistää, ettei EU ole köyhien ystävä ja tämä aiheuttaa pakolaisongelman lisäksi paljon muitakin ongelmia, myös EU:n sisällä.
Suomen erotessa EU:sta voisimme lopettaa EU-linjan noudattamisen. Tulliunionin ulkopuolella Suomi voisi jättää tämän EU-maita koskevan imperialistisen politiikan ja keskittyä auttamaan kehitysmaita kehittymään. Voisimme purkaa tullimuurin esimerkiksi erittäin köyhältä Etiopialta ja auttaa maata jalostamaan tuotteitaan lopputuotteiksi ja myymään niitä Suomessa. Tämä olisi voitto molemmille maille ja kansalaisille. Suomalainen saisi tuotteita halvemmalla, eikä etiopialaisen olisi pakko lähteä Eurooppaan etsimään parempaa tulevaisuutta. Lisäksi Suomi voisi vaikuttaa kalastuskiintiöihin näyttämällä esimerkkiä pysymällä kalastamisesta Afrikassa kokonaan ulkona.
Kiito
Hämis
Alkuperäinen artikkeli Foundation for economic education-sivustolta