Kaasua vaiko ei ? Komisariot Euroopan!

Saksan liittotasavallan talousministeri ja liberaalipuolueen FDP:n johtaja Lindner on nimittänyt tuuli- ja aurinkovoimaa ”vapaa–aikaenergiaksi”. Tällä tuurienergialla Euroopan kivihiiliveturi, Euroopan öljyveturi ja Euroopan kaasuveturi Saksa pelastaa itsensä ja ilmaston samalla ?

Ilman kaasua ja öljyä Venäjältä ?

Eurooppa ja läntinen arvoasteikko on ryhtynyt vaatimaan Saksaa lopettamaan energiaostot Venäjältä. Sodan rahoittaminen ei ole valtioiden tehtävä, vaikka aseita toisaalle lahjoittaisikin. Selvää on vain, että Saksa on puun ja kuoren välissä. Venäjän tuontia ei saada peitettyä muilta suunnilta tulevilla puroilla.

Saksassa käytettävästä energiasta tuodaan Venäjältä 55 prosenttia kaasusta, 25 prosenttia öljystä ja 25 prosenttia kivihiilestä. Tämä tarkoittaa, että Venäjä hallitsee noin kolmannesta Saksan energiasta. Saksan sähkönkäyttäjäliitto (Stromverbraucherschutz NAEB) on kiinnittänyt asiaan huomiota jo pidemmällä taipaleella. Liiton mukaan enemmän hajotettu malli olisi kaikkien kannalta parempi, eikä suunnanvaihtopiikit iskisi niin julmasti energiankäyttäjiin.

Saksan lopettaessa Venäjän tuonnin kertaheitolla, kuten ympäristö ja liittolaiset vaativat, sammuisi Saksassa lamppuja ja lämmityksiä, jopa lämminvesi ja keittomahdollisuus voi olla uhattuna useilla suunnilla valtakuntaa.

Lähtötilanne

Saksa on ollut kaukaa viisas. Yli 50 vuoden ajan on maassa pidetty öljyreserviä. Tämä varatankki kestää noin 90 päivää tämän päivän kulutustottumuksilla. Suurin näistä varastoista, 10 miljoonaa tonnia, sijaitsee Wilhelmshavenissa. Tämän lisäksi Saksan puolustusvoimilla on omat varatankit.

Kaasun suhteen Saksan tilanne on heikompi. Maassa on myös kaasuvarastoja, mutta ne ovat enemmän tasausvarastoja kulutuspiikkien kattamiseksi, osa järjestelmässä, ei todellisia reservejä.

Kivihiilen varastotilanne on vielä huonompi. Perushiilivoimalalla on varastossa muutaman päivän tarve.

Säästä sähköä!

Saksan kivihiilivoimaloiden saattohoidon tulisi päättyä noin 15 vuoden sisällä. Näin on sanottu, luvattu ja ennustettu, vaikka hiilivoimalla tuotettu sähkö on kolmen sentin kilowattituntihinnallaan yksi suurimmista syistä, että Saksassa palaa lamppu tai toinen, eikä ihmiset laskun pelossa lue kynttilänvalossa.

Hiilivoimalat ovat myös perustavaa laatua oleva osa Saksan, ja samalla koko Manner-Euroopan, kantaverkkotukea säätövoimansa kautta. Näillä voimaloilla voidaan reagoida nopeasti lisätarpeeseen. Tilanteissa, joissa idästä nouseva aurinko vastaboikotoi Eurooppaa tai joku on ohjannut tuulen sivuraiteille, tai suututtanut sen.

Aurinko- ja tuulivoima on noin 3-5 kertaa kalliimpaa, kuin hiilivoima, eikä siitä ole kannattelemaan kantaverkkoa täynnä saati pystyssä.

Kuinka paljon lisää on riittävästi ?

Lisää uusiutuvaa! Vähemmän fossiileja! Nämä kaksi kaksisanaparia sopii useampaan eri agendaan, mutta keskitytään nyt tähän yhteen. Kuinka paljon uusiutuvaa energiaa pitää tuottaa saavuttaakseen omavaraisuuden ja huoltovarmuuden yhdellä pyörähdyksellä ja mitä vaihtoehtoja on olemassa ?

Maalämpö: Tasainen suorastaan huoleton vaihtoehto paikoilla joille soveltuu. Valitettavasti huomattavasti kalliimpaa, kuin hiilivoima.

Vesivoima: Täydellistä hiilettömyyttä. Laskelmien mukaan noin 350 metrin putoamiskorkeudella saisi hehtaarilta 8 – 9.000 kWh energiaa vuodessa. Saksan asumistiheys on 2,3 henkeä hehtaarille ja keskikulutus on noin 115.000 kWh.

Jos sateet laskeutuvat iloisesti Saksan maaperällä suotuisasti voidaan vesivoimalle laskea noin kolmen prosentin osuus omavaraisuuteen.

Biomassa: Täydellinen valinta! Rikkaruohot ja vieraslajit on kaasutettava! Saksassa ovat viisaat laskeneet, että vuosittaisen hehtaarikohtaisen biomassan energiatilavuus on 50.000 kWh. Tästä energiamäärästä syö kuljetukset ja käsittelyt oman osansa.

Hehtaareilla kasvatetaan oikeutetusti ruokaa eikä NAEB–laskemien mukaan Saksan metsät kestä kahtakymmentä vuotta, jos fossiiliset korvataan biomassapoltolla, eli kotoisesti takkatulella.

Aurinkoenergia: Aurinkokeräimet ovat ilmaisia, jos niitä ei ole ostettu velaksi. Hehtaarituotoissa aurinko tuo noin 900.000 kWh vuodessa. Saksassa kattamalla noin 22 prosenttia maapinta–alasta saataisiin laskennallisesti riittämiin.

Ongelma on ennalta arvaamattomuus ja varastointi. Energian olomuotomuutosprosessissa katoaa aina osa energiasta itse muuntoprosessiin. Käänteisenä tapahtuu sama ilmiö.

Tuulivoima: Tuulivoima voi olla jopa kaunista. Kauneus on katsojan silmässä, sanoi jo Don Quijote aikaan. Tuuligeneraattori maksaan noin 1.000 euroa kilowattitunnilta. Tonnilla saa 1.800 kWh tuotannon. Merivoimalat maksaa noin nelinkertaisen summan samalla tuotolla.

Suuri tuulivoimala, 3.000 kW, tuottaa vuodessa 5,4 miljoonaa kWh / vuodessa. Tämä tekee hehtaaria kohti 215.000 kWh, jos siirto olisi suora. Tämä johtaisi Saksassa tilanteeseen, jossa jokaisella neliökilometrillä olisi neljä isoa ratasta.

Ongelmat ovat samat, kuin auringolla. Aina ei tuule! Tasapainottomuus johtaa hyvin usein kaatumiseen myös sähköverkoissa.

Facit: Kyllä kaasulle!

Saksan alue nykymuodossaan ei riitä energiaomavaraisuuteen uusiutuvien energiamuotojen kautta. Saksa on pakotettu muihin energiamuotoihin. Hiilettömyys on haavenäytelmä, jonka esirippuna on atomivoimasta luopuminen. Saksalla on omia hiilivarastoja käytettävissään viimeiseen hätään ja tasausvirtana hiilivoima säilyttää paikkansa Saksan sähköverkkojen tasapainottajana vielä pitkään.

Saksan tavoite päästä eroon ydinvoimasta täyttyy ennusteiden mukaan tänä vuonna. Vuoden 2022 aika odotetaan viimeisen ydinvoimalan irrottautuvan sähköverkosta. Saksan ydinohjelma on loppunut. Laitokset muutetaan käyttämään kaasua, josta luovutaan aikanaan tai pakosta hyvin pian tulevaisuudessa.

Kolme vielä pyörivää ydinvoimalaa tuottaa noin kuusi prosenttia Saksan sähköstä.

Pakkomuutos keskellä suurta pakkomuutosta.

Uusiutuvaan energiaan siirtymisprojekti on epäonnistunut. Se on riittämätön ja epävarma. Nämä tosiasiat ovat monelle tavallisen elämän sankarille selviä.

Missä on katkaisija ?

Pakkomuutos ihmiskunnan pelastamiseksi ilmaston pelastuksen kautta meni pieleen.

Se on myönnettävä.

Muutokseen suunnitellut resurssit tulee suunnata ihmisten hyvinvoinnin lisäämiseen, polttoaineiden hinnan alentamiseen, lämmityksen ja sähkön hintojen tasaisuuden varmistamiseen.

Ei päin vastoin!

Milloin saa kansa, jolla on vielä maalaisjärki elossa, nähdä lampun syttyvän poliitikoiden päässä ?

Milloin löytyy se lapsi joka sanoo, ettei keisarilla ole vaatteita ?

Kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s