Ranskalaisella Canal+ kanavalla Les Terriens du samedi–ohjelmassa (Lauantai Maan asukkaat ) 9. maaliskuuta 2019 journalisti Thierry Ardisson kysyi Philippe de Villiers:iltä, että tunsiko Angela Merkel Euroopan Komission ensimmäisen presidentin Walter Hallsten:in tarinan, kun 13.11.2018 piti Saksan liittotasavallan parlamentissa suuren ylistyspuheensa Hallsteinille. Philippe de Villiers totesi vakavana: ”Kyllä, hän (Merkel) valehteli puheessaan”.
Kannanotto kirjaansa joka lainasi otsikon tähän kolumniin.
Phillippe de Villiers kertoo kirjansa ensi sivuilla perehtyneensä Euuropan Unionin syntyyn ja miksi kirjan nimeksi valikoitui tämä lause. Sivulla 19 hän kertoo keskustelustaan Ranskan pitkäaikaisen ulkoministerin Maurice Couve de Murville:n (1958-1968) kanssa, joka oli ministeriössä jo Charles de Gaulles:in aikoihin. Tämä kesksutelun aikana Couve de Murville puhui USA:n Marshall–suunnitelmasta ja sen hyväksymisen ehdoista, jotka sisältävät täydellisen alamaisuuden antajaansa kohtaan. Merkelin kehumasta Walter Hallsteinista Couve de Murville totesi: ”«Ah l’Europe! L’Europe des pères fondateurs! […] Il vous suffira de tirer sur le fil et tout viendra» – «Mais quel fil?» – «Sur le fil du mensonge.» («Oi Europa! Perustaja isien Europa! Riittää, kun vedämme langoista, loppu seuraa perässä. Mutta mistä langoista? ”Valheen langoista!”)
Arkistot avautuvat.
Eräs Sorbonnen yliopiston professori, jota Phillippe de Villiers ei mainitse suoraan nimeltä, mutta kertoo keskustelusta: ”Couve de Murville eli mukana Eurooppa–projektin ensimmäisestä ääntelystä lähtien. Hän on tiennyt alusta asti petoksesta, taka–ajatuksista, sitoumuksista, tulevasta muodosta ja mädästä taiasta. Lankojen vetäjäksi haluavan on mentävä lähteelle”, sanoi professori. ”Mille lähteelle?” Villiers kysyy. ”Tiedonlähteelle, joka sijaitsee arkistoissa (….) Arkistot eivät ole enää salaisia vaan avattu ja vapaita”, vastasi professori.
Villiers uskoi, että arkistot ovat siinä tapauksessa turvoksissa tutkijoita, mutta professori nauroi tämän uskolle. Kiinnostuneita on hyvin vähän ja syyksi miksi uteliaita on näin vähän, arvioi professori olevan varovaisuussyyt. Kiinnostunut tutkija voisi menettää professuurinsa, työpaikkansa tai kustantajansa. Kysymykseen miksi teema on tabu, Villiers kertoo saaneensa vastauksena: ”Asia on enemmän, kuin tabu. Se on myytti, ideologia, uskon kappale. Kaikki mikä koskee näitä perustajaisiä on julistettu pyhän koskemattomuuden suojaan. Eli viralliseksi totuudeksi”.
Tämän kesksutelun jälkeen Villiers keräsi tutkijaryhmän, jota kutsui ”Brikaadiksi” ja lähetti heidät tiedonlähteelle.
Kirjaansa Villiers on dokumentoinut 28 faksia (111 sivua), jotka todistavat Villiersin kertoman. Totuuden joka ei olisi saanut tulla päivänvaloon. Asiat ja niiden suunnan jotka tunsivat vain harvat sisäpiiriin vihityt. Kenraali de Gaulle, joka ei kuulunut sisäpiiriin, tiesi jo ”France libre:n” perustamisen aikoihin 1940, ettei Jean Monnet ollut hänen puolellaan. Monnet edusti USA:n etua ja näki Hitlerin kanssa yhteistoiminnassa olleen kenraali Pétain:in samalla tavalla vihollisekseen, kuin de Gaullen.
Phillippe de Villiers ”prikaatinsa” kanssa löysi arkistojen kätköistä dokumentteja, jotka esittävät yksiselitteisesti, että de Gaulle oli oikeassa Monnetin suhteen. Jean Monnet oli yhteistyössä CIA:n kanssa ja hänen tehtävänsä oli: Euroopan perustajaisä”. Robert Schumann oli loppulta vain toinen viulu, joka vaihtoi puolta tarvittaessa, mutta lopulta ajoi Amerikan etua maksusta.
Tutkijoiden pelottomuus
Saksan kielisellä alueella nousi vuonna 2001 Andreas Bracher esittämään kysymyksiä Eurooppa–ideologian pyhyydestä. Bracher esitti kahdessa artikkelissa (2010 – 2011) aukottomasti Monnetin verkostot ja työnantajat Eurooppa–projektin alkumetreillä. Phillippe de Villers jatkoi Bracherin avaamaa latua ja todista saman CIA–kytköksen ja maksetun ”Euroopan isän”–roolin. Lisäksi Walter Hallstein:in, entisen kansallissosialistisena kouluttajaupseerin, roolin ”Uuden Euroopan” juristisena asiantuntijana, joka oli myös ameriikkalaisten palkkalistoilla.
Ne jotka ovat todella halunneet tietää asioista ei Villiersin kirja putoa suoraan taivaista hämmästyneeseen päähän, mutta useita julkisuudelta säästyneitä asioita nousee esiin. Tästä esimerkkinä, että Jean Monnet ei kirjoittanut elämänkertaansa itse, vaan Kennedyn toimeksiannosta ja Ford Foundation:in (Ford säätiö) maksamana kirjan kokosi historioitsijoiden joukko.
Mitä Monnetin elämänkerta kertoo
De Villiers kertoo miten pääsi salaisuuden jäljille. Tämä tapahtuma on esimerkillinen: Hänen useat henkilösuhteet, joihin on joutunut tai päässyt elämänsä aikana, hänen kuuntelemisen taitonsa, uskomaton muistinsa ja pieni annos sopivaa huumoria varmistaa, että mies osaa vielä vuosienkin jälkeen yhdistellä asioita ja muodostaa niistä kokonaisuuksia. Näistä syistä on Villiersin onnistunut saavuttaa enemmän, kuin arkistot kertovat kaikille sitä tutkiville.
Villiers oli opiskeluaikanaan tavannut Jacques Chapsal:in, joka oli hänen poliitiikan professori. Näiden kahden keskustellessa paikalle oli pöllähtänyt modernin historian professori Jean–Baptiste Duroselle, joka oli kirjoittanut kansainvälisiä suhteita käsittelevän perusteoksen. Duroselle tunsi jokaisen opiskelijan kampuksella. De Villiers jää keskustelemaan kahden professorin kera ja pääsee näkemään Jean Monnetin elämänkertateoksen alkusysäyksiä.
Chapsal kysyy Duroselta: ”Ja mitä elämänkerralle kuuluu? Edistyykö se?”
Duroselle: ”Kyllä. Opiskelijat tekevät kovasti töitä. Me jaoimme vastuuta”.
Chapsal: ”Tämä teos on varmasti tärkeä säätiölle ja Amerikalle”.
Duroselle: ”Kyllä, mutta vielä tärkeämpää, rakas Jacques, on Euroopan yhdentyminen. Eurooppa tarvitsee uutta vauhtia, uuden lähdön”.
Toisessa yhteydessä ranskalainen diplomaatti ja poliitikko Jean Francois–Poncet sanoo: ”Jean Monnetin muistelmissa on se ”pieni punainen kirja Euroopan yhdistymisestä”, jonka me tarvitsemme kipeästi”.
Kenelle tämä kirja oli tärkeä?
Phillippe de Villiers esitti kysymykset: Kuka oli kirjaprojektin takana? Kuka sen maksaa? Kuka sen kirjoittaa? Ja pian kävi ilmi, että Eric Rousselin kokoamassa Jean Monnetin elämänkerrassa tulee vastaan suhdeverkkoja purkaessa nimiä toisensa jälkeen. Suhdeverkoston ihmiset nostivat uusia kysymyksiä. Keitä he olivat? Mikä oli heidän funktio tapahtumissa? Mihin heidän suhdeverkkonsa veisi? Kenen etuja he ajoivat? Kenen palveluksessa he olivat ja kuka heille maksoi palkkaa?
Tätä kysymysten tulvaa selvittäessään Villiersille selvisi useiden kuittien kautta, että USA oli työn maksaja ja tilaaja. Tämän lisäksi Villiersillä oli tarvittavaa taustatietoa ja rohkeutta julkistaa tietojaan. De Villiers tiesi, ettei Ford–säätiö ollut varsinainen maksaja, vaan toimi CIA–kulissina. Monnetin elämenkerran tekijöiksi Villiers tiesi professori Durosellen oppilaat. Pierre Gerbert, Eric Wetsphal, André Kaspi ja Richard Mayne ”toimivat, kuin koneet, jotka loivat tutkimuksen, kerronnan ja kirjeenvaihdon”. Jean Monnetia itseään teos ei juuri kiinnostanut. Lopullinen kirjallinen ulkoasu syntyi kirjailija Francois Fontainen kynästä. Mies joka näki Rooman valtakunnan esikuvaksi loppuun viedylle Euroopan Unionille.
EU on osa suurta suunnitelmaa maailman hallituksesta?
Jean Monnetin elämänkerran lopussa on kappale, jonka hän on itse kirjoittanut. De Villiers selittää, ettei Euroopan Unioni itsenään ole tavoite. Tärkeää on, että eilisen vanhat valtiot eivät kykene itsenäisyytensä kautta ratkaisemaan nykypäivän ongelmia. Euroopan Unioni on askel, puolimatkan krouvi, matkalla huomisen maailman organisaatiomalliin. Tässä vaiheessa de Villier nostaa esiin maailman hallituksen, globaalin maailman, jossa kansat ovat vapautettu itsenäisyydestä, demokratiasta ja roduista sekä kansoista. Unelma planeetan kattavasta kontrollista, ihmisiä hallitsevasta tekniikasta, kaiken kattavista markkinoista, jotka verhoutuvat ikuisen rauhan ja rajattoman yksilöllisen vapauden kaapuun.
”Pehmeä hyvin selitetty nepotismi”, sanoo Jacques Delors myötäillen. De Villiersin kirja on löytänyt jo useita lukijoita Euroopassa. Kirjailija on esiintynyt useissa televisiolähetyksissä, joissa on puolustanut itseään ja sanomaansa jopa vihamielisiä journalisteja vastaan kiitettävästi. Philippe de Villiersin kirjasta ei toimittajien mukaan ”löydy mitään uutta” tai se on leimattu ”salaliittoteoriaksi”, jopa ”valheeksi”.
Kuitenkin de Villiers näyttää missä todelliset salaliittolaiset lymyää, kenellä on motiivi salaliittoon ja mitä nämä salaliittoilijat ovat tähän menessä saavuttaneet sekä raottaa verhoa salaliittoilijoiden suunnittelemaan tulevaisuuteen.
Lainauksia
”Monnetin tehtävä oli luoda Eurooppa, joka vastaa Amerikan tavoitteita – instituutioissa, kaupallisesti ja kulttuurinsa kautta” (de Villiers, sivu 117)
”Se mitä tästä kaaoksesta nousee esiin, on salaisuuden verkko, joka peittää tekstien valmistelun. Virallisen valmistelun ulkopuolella ei pysytä instituution raameissa. Schuman kertoi myöhemmin: ”Jean Monnet työntekijöineen, jotka viettivät useita kuukausia hiljaisuudessa ja ilman lehdistöä pienessä hotellissa der Rue de Martignac:illa ja tulivat ulos Euroopan hiili- ja teräsunioni esityksen kanssa. (de Villiers, sivu 134)
”Tämä hallinto tekee työtään jo 30–luvulta, ei ”Euroopan rakentamiseksi” eli ihmiskunnan historiallisen jatkumisen varmistamiseksi, vaan päinvastaisen tavoitteen saavuttamiseksi. Kaikki emotionaaliset yhteisöt on haudattava, kaikki kiinnepisteet ja perustavaa laatua olevat rajat on murskattava. Tässä ei ole kyse Euroopan kehittämisestä, vaan globaalin historiattoman ja muodottoman pelikentän muodostamisesta. Pelikentän, jonka asuttamat ihmiset ovat vaihdettavissa” (de Villiers, Sivu 218)
Jäämme odottamaan löytyykö Suomesta kustantaja, joka uskaltaa suomentaa tämän kirjan suomalaisten luettavaksi. Ennustan tälle kirjalle suurta lukijakuntaa!
Kiitos
Hämis
Otteet kirjasta: Philippe de Villiers: J’ai tiré sur le fil du mensonge et tout est venu. Paris Fayard, 2019
vapaakulkija 
Jäi vähän sekavaksi tuo teksti. Eli teksti pitäisi kirjoittaa niin, että kiinnostunut lukija, joka ei tiedä sitä, minkä kirjoittaja tietää, pystyisi vaivattomasti seuraamaan tekstiä ja saamaan siitä itselleen hyvin strukturoidun kuvan ja sen pohjalta esittämään järkeviä lisäkysymyksiä. Huom. lukija, vaikkei tiedä kaikkea mitä kirjoittaja, ei silti välttämättä ole tyhmä tai penseä. Siis semmoinen jäsentely tyyppiä kuka, mitä, missä , milloin, miksi jne. jonka avulla syntyy koherenttia kuva, mitä ja miksi kirjoittajan haluaa sanoa.
Kirjasen oleellisen sisällön olisi toki voinut kuvailla lyhyemmin ja pääkohtia painottaen. Tuo teoksen syntyhistorian hiukan sekava ylöspano nimien pudotteluineen ei ole kovin kiinnostavaa, edes salaliittohakuisena.