Avainsana-arkisto: uhka

EU-tiedustelupalvelu tulee! Oletko valmis ?

EU-komissio on julkistanut valmistelevansa yleiseurooppalista tiedustelupalvelua „European Counter Terrorism Centre“ (ECTC) (1) Tämä uusi himmeli rakennetaan samalla kaavalla, kuin Euroopan keskuspankki, elintarvikevalvonta, pankkivalvonta, energia-agenda jne….

Eli keskusjohtoinen kansalliset toimijat nielevä virasto, jota ei kontrolloida demokraattisesti.

Julkistetussa turvallisuusagendassa kerrotaan, että jäsenvaltiot on vastuussa omasta turvallisuudestaan, mutta eivät ole kykeneviä pitämään siitä huolta yksin. (2)

Käytännössä tämä tarkoittaa, että kaikki kansallisesti kerätyt tiedot laskeutuvat lopulta uuden EU-tiedustelupalvelun haltuun. Tämän uskotaan olevan piikki Saksan kanslerin Merkelin suuntaan Saksan kansallisen tiedustelupalvelun (BND) jäätyä kiinni EU-politikkojen vakoilusta USAn hyödyksi. (3) Uudella keskitetyllä systeemillä BND-vakoilu NSAn hyväksi tulisi tulevaisuudessa mahdottomaksi, väitetään selonteossa.

Uutta himmeliä ei kutsuta julkisesti „EU-tiedustelupalveluksi“, vaan voimien yhdistämiseksi taistelussa terrorismia vastaan. „Uudet haasteet ovat kasvaneet ja muuttuneet monimutkaisemmiksi. Meidän on tultava paremmiksi. Tällä hetkellä olemassaolevat tavat eivät riitä yhteistyön saumattomaan sujumiseen rikosten tutkimiseen ja rikollisten seuraamisen.“ Sanoo komission varapresidentti Frans Timmermans. Tästä syystä on jäsenmaiden, Europol:in, Eurojust:in ja Frontex:in syytä toimia entistä syvemmälle yhteistyössä EU-turvallisuuden puolesta, kertoo dokumentti.

Uusi yleiseurooppalainen „Anti-Terror-Zentrum“ tulee kuulumaan Europolin alaisuuteen ja keskittyy „ulkomaalaisten terroristitaistelijoiden, terrorismin rahoituksen, internetin väkivaltaisen extremistisisällön, ja laittoman asekaupan vastaiseen toimintaan.“ Tämä tuo uusia muotoja yhteistyöhön Schengen-alueella, kuten sormenjälkien, rekisteritietojen, poliisin ja oikeulaitoksen rekistereiden sekä muiden tietojen vaihtoa parantavien systeemien kautta.

Saksan eduskunnan „Bundestagin“ edustaja Andrej Hunko arvostelee uutta systeemiä Saksan perustuslain vastaiseksi, koska Haagiin suunniteltu EU-turvallisuusvirasto saisi saksalaisten tietoja käsiteltäväkseen ulkomaille ilman Saksan parlamentin valvontaa. Tämä koko idea juontuu EU-antiterrorikoordinaattorin Gilles Kerchoven ajatuksesta, jonka esikuvana on Berliini-Treptow:issa sijaitsevaan saksalaiseen himmeliin, jota on arvoteltu jo vuosia.

Mitä näistä suunnitelmista kertoo Suomen media, Suomen EU-parlamentaarikot tai Suomen EU-komissaarit omalle kansalleen ?

Onko Suomen poliittisessakentässä enää yhtään puoluetta, joka informoisi kansalaisiaan ?

Kiitos
Hämis

PS: En saa enää kerjätä rahaa tililleni (FI 51 5025 0220 1502 54 BIC OKOYFIHH Tilin omistaja Juha Hämäläinen), joten jätän pyyntoni suorittamatta. Jos ihmettelet miksi näin löydät vastauksen täältä: https://vapaakulkija.wordpress.com/2015/03/12/kerjaaminen-kielletty/
Linkit:
1. http://deutsche-wirtschafts-nachrichten.de/2015/05/03/rache-an-merkel-eu-will-nationale-geheimdienste-kontrollieren/
2. http://ec.europa.eu/dgs/home-affairs/e-library/documents/basic-documents/docs/eu_agenda_on_security_en.pdf
3. http://deutsche-wirtschafts-nachrichten.de/2015/04/30/die-freunde-in-bruessel-und-paris-ausspioniert-es-wird-eng-fuer-angela-merkel/
4.

Dollari-torni kaatuu! Kuka sen alle maatuu ?

Viime aikojen hermostuneisuus länsi-maiden johtajissa on käsinkosketeltavaa. Tätä „kylmää hikeä“ otsalla ei voi selittää pelkästään Ukrainan tapahtumilla. Ei edes IS-terroristien hirveydet ole syynä syvenevään epätoivoon lännen johtajien silmissä. Muutama ihmishenki ei ole ennenkään saanut kyyneltä putoamaan historian sivuille.

Raha ja valta saa vedet silmiin ja hymyn kasvoille. Nyt on kuitenkin hymy hyytymässä ja kyyneleet valuvat kuin hautajaisissa, eikä suotta, koska US-Dollarille on valittu hautaustoimisto, jonka koko kasvaa melkein päivittäin.

Lehtitiedot ovat vihjailleet jo hetken siihen suuntaan, että USA:n suuri ystävä ja Nato-maa Turkki on jättämässä Dollarin pois kaupankäynnistään Venäjän kanssa. Tästä uutisesta on taas tihkunut lisätietoa, joka saa varmuudella Obaman, hänen takapirujen ja FED:in haamuhaltioiden yöt epämukaviksi.

Turkin presidentin Erdogan:in kerrotaan tehneen Venäjän presidentin Putin:in kanssa bilateraalisen sopimuksen energiakaupoista. Tässä sopimuksessa tullaan käyttämään Ruplaa ja Liiraa. Kauppa käsittää ensi alkuun 80.000 tonnia öljyä. Tässä mainittakoon, että Turkin ja Venäjän keskinäinen kauppa oli viime vuonna 32,7 miljardia Dollaria. Tätä kauppasuhdetta on tarkoitus syventää ja saada se kasvamaan sataan miljardiin Dollariin vuoteen 2020 mennessä. Tällä voluumilla Turkki nousee sijalle kahdeksan Venäjän TOP-kympissä.

Tämä liike on vaikeuttanut yhteistoimintaa US-presidentin kanssa, kertoo Erdogan. „Ennen soitin Obamalle suoraan. Nyt maiden ulkoministerit keskustelevat keskenään.“

Samaan aikaan Saksan hallituskoalition suunnasta on kuulunut vihaista räksytystä Erdoganin suuntaan. Hallitus lähteet ovat haukahtaneet ja syyttäneet Erdogania terroristien tukemisesta Irakissa ja Syyrian operaation haittaamisesta.

Tähän kun vielä lisätään se tieto että Ranska ei halua enää pitää Dollaria valuuttavarantonaan, on soppa melko pippurinen Obaman nieltäväksi. Ranskan keskuspankin pomo Christian Noyer pitää Dollaria liian suurena riskinä. Tätä lausuntoa tukee Ranskan suurimman pankin BNP Paridas:in saamat miljardiluokan sakot US-hallitukselta. BNP-pankki on rikkonut US-pakotteita ja tehnyt suoria kauppoja Iranin, Sudanin ja Kuuban kanssa ja ilman Dollareita.

Tässä alkaa jo olla rampautumisen uhan alla kärvistelevälle Dollarille ja sitä painavalla FED:illä useampikin syy alkaa tukitoimet. Valitettavasti nämä tukitoimet eivät käsitä kyynärsauvojen tai rullatuolin ostoa, vaan mitä suurimmilla todennäköisyydellä sotatoimia Dollaria uhkaavia tahoja kohtaa, kuten Saddam, Gaddaffi ja heidän kansansa jo ovat kokeneet.

Nyt toivon synnyinmaani puolesta, että Suomen presidentti Niinistö jätti Nato-YYA-sopimuksen allekirjoittamatta vain voidakseen tehdä Rydit ja pelastaa kansansa kaatuvan Dollarin alta.

Kiitos
Hämis

 

 

 

USA miehittänyt Itä-Saksan!

Wettiner kasarmit Sachsen:in Frangenberg:issä kuluvat Panssariprikaati 37. „Vapaakaupunki Sachsen:iin“ (Panzergrenadierbrigade 37 „Freistaat Sachsen“) joka taas kuuluu Saksan liittotasavallan sotavoimiin. Psprikaati 37 on osa Saksan liittotasavallan 10. panssaridivisioonaa, joka pitää majaansa Sachen:in ja Thüringen:in alueella.

Divisioona on osa kansallista ja kansainvälistä kriisientorjuntajoukkoa, niin EU:n kuin Nato:n osana. Naton osalta on divisioona osa Saksan maanpuolustusjoukkoja ns. nopeantoiminnan joukkoja, jotka voidaan asettaa/osoitaa myös muiden Nato-maiden puolustukseen.

Tähän asti kaikki kunnossa, mutta vallitsevien sopimusten varjolla tällä alueella saa oleskella vain saksalaisia sotilaita.

Artikkeli 5, Kaksi-plus-neljä-sopimus, kohta 3: (Artikel 5 Zwei-plus-vier-Vertrag Absatz 3 )

(3) Neuvosliiton sotilasvoimien vetäytymisestä, entisen DDR:n ja Berliinin alueelta, tehdyn sopimuksen (2-plus-4) mukaan voidaan näille alueille sijoittaa Saksan liittotasavallan sotajoukkoja, ilman ydinaseita. Sopimus kieltää yksiselitteisesti ULKOMAALAISTEN joukkojen sijoittamisen alueella, niin ilman, kuin atomiasein varustettuna. (Vapaa suomennos allekirjoittanut)

 

Kuitenkin 28.08.2014, kello 19.30 on tullut ilmoituksia useilta huolestuneilta kansalaisilta, että noin 50 USAn armeijan sotilasajoneuvoa on ajanut Wettiner:in kasarmi-alueelle!

USA on rikkonut uudemman kerran ns. 2-plus-4-sopimusta ajattamalla yli 50 sotilasajoneuvon kulkueen Wettiner-kasarmeille.

Jos silminäkijöiden ilmoitukset osoittautuvat todeksi on tapahtunut sopimusrikkomus, joka on omiaan lisäämään jännitystä EU:n, Saksan, USA liittoutuman ja Venäjän (Neuvostoliiton sopimuspuolen ominaisuuden perijän) välille!

Kiitos

Hämis

Lähteet:
https://staseve.wordpress.com/2014/09/03/akutmeldung-usa-brechen-erneut-2plus-4-vertrag-us-militarkolonne-mit-mehr-als-50-fahrzeugen-in-der-wettiner-kaserne-in-frankenbergsachsen/

http://de.wikipedia.org/wiki/Zwei-plus-Vier-Vertrag
http://en.wikipedia.org/wiki/Treaty_on_the_Final_Settlement_with_Respect_to_Germany
http://fi.wikipedia.org/wiki/Sopimus_Saksaa_koskevasta_lopullisesta_j%C3%A4rjestelyst%C3%A4

Propagandaa kansalle !

Maailma on hullu paikka, jossa yhden miehen henki on usein arvokkaampi, kuin tuhansien henki.
Tähän johtopäätökseen tulee helposti, kun seuraa minkälaisen reaktion maailmassa sai aikaa yhden amerikkalaisen reportterin teloitus ISIS ryhmittymän toimesta.

Yhden miehen teloitus on saanut länsimaiden tunteidenmuokkausmedian huutamaan pää punaisena kostoa, vaikka samalla hetkellä maailmassa teloitetaan, pommitetaan ja ammutaan päivittäin tuhansia ihmisiä useissa eri konflikteissa.

Tämä tunteisiin vetoa mediakäytös on tuttua, jo Guttenbergin keksimän painokoneen ajoilta.

Guttenbergin keksinnön myötä mahdollistui massojen mielialoja muokkaava tiedotus, jota yleisesti kutsutaan

                                                                                   Propagandaksi .

Tämän taiteenlajin mestareista ihmiskunnan historiasta mainittakoon kirkonmiehemme Martin Luther joka kirjoitti aikoinaan kirjan Von den Juden und ihren Lügen , jonka propaganda vetosi aikalaisiin hyvin vahvasti. Kirjan aiheuttaman juutalaisten vainojen takia kirja jouduttiin kieltämään.

Toinen samaa polkua Lutherin kanssa kulkenut historiallinen nimi on kiistämättä Adolf Hilter, joka kirjoitti kirjan Mein Kampf, jonka propaganda vetosi aikalaisiin myös hyvin vahvasti. Kirjan aiheuttaman juutalaisten vainon takia myös tämä kirja on ainakin osittain kielletty.

Näiden kirjojen ja muun aikalaismedian harrastaman propagandan aikaansaannoksia tarkastellessa totesi koko maailma aikoinaan yhteen ääneen „Ei enää koskaan!“.

Tätä uhkaa torjumaan 168 maata allekirjoitti 23. maaliskuuta 1976 sopimuksen (International Covenant on Civil and Political Rights). Kartta sopimuksen maista vuoden 2008 loppuun.

Silti jokainen sota, ennen ja jälkeen, on alkanut propagandalla, joka tekee vihollisista massojen tunteiden kautta hyljeksittäviä tappamistaan odottavia hylkiöitä. Tämän ilmiön löytää poikkeuksetta molemmilta puolilta rintamalinjaa. Kokonaisia kansakuntia ja liittoutumia kiihotetaan toisiaan vastaan, vaikka kadunmiehet ilman nykyaikaisia „Dr. Joseph Goebbelsejä“ tuskin nostaisi kulmakarvaa tai kättään saati asettaan naapuriaan vastaan.

Ympyrämme sulkeutuu Gutenbergiin ja Adolf Hitlerin „Mein Kampf“-kirjaan, jonka opit (CHAPTER VI WAR PROPAGANDA) on tänäkin päivänä kaikkien osapuolten kovassa käytössä!

Tuleeko ihmisikunnan elinaikana aika, jolloin alamme yksilöinä ja kansakuntina ajattelemaan itsenäisesti ja pääsemme tilanteeseen, jossa „Ei koskaan enään“-hokeman sananhelinä muuttuu todellisuudeksi ?

Tuleeko ihmiskunnan elinaikana aika, jolloin media alkaa noudattamaan edellä mainittua sopimusta ?

 

Kiitos
Hämis

Etsitään Suomen pelastajaa EU Muumi-Mamman ja Setä Natoisen käsistä ?

Taloussanomat kertoo, että Merkel ja Obama ovat tavanneet ja vaativat vaalirauhaa Ukrainaan.

Jos Venäjä ei moista rauhaa salli tulee kaksikon ideariihestä uusia pakotteita Venäjälle.

Hienoa, että rauhan Nobelisti ja koko Euroopan muumi-mamma ovat yhtämieltä asiasta. Tätä yhteistuumin värkättyä painostusta kuunnellessa herää kysymys miksi jo edellisen hallituksen aikana sovittu päivämäärä ei riittänyt.

EUn ja Naton laajentumiskiimassaan tukema Maidanin kansannuosu kaatoi hallituksen, joka jo lupasi uudet vaalit.

Onko väliaikaishallituksen määräämät vaalit arvokkaammat, kuin edellisen vaaleilla valitun hallituksen määräämät vaalit ?

Onko niin, että vain USA ja EU osaa luoda demokratiaa ?

Obama on teroittanut USAn ja EUn yksimielisyyttä Ukrainan tukemisessa myös taloudellisesti, vaikka pakotteilla saataa olla vaikutusta EU-maiden talouksiin.

Tämä yksimielisyys on helppo saavuttaa Saksan liittokansleri Merkelin kanssa, joka näyttää omineen EUn johtajan paikan ja päättää ohi EU-komission ja EU-parlamentin puhumattakaan kansallisista hallituksista tai kansan mielipiteestä, toiveista ja odotuksista Nobelin rauhanpalkinnon saaneen miehen kanssa.

Seuraavien pakotteiden oletetaan kohdistuvan rahoitus-ja energia-alaan. Tämä tulee kirpaisemaan Suomea ja muuta EUta melko syvältä. Joka päiväinen elämä koko EUn alueella tulee muuttumaan totutusta.

Taantumassa kärvistelevän EU-Suomen osa ei näytä herkulliselta tässä „kahden kaupassa“, jos Suomi ei saa viimeinkin pääministeriä, joka pitää omiensa puolta.

Vanhasta tuuttauksesta voi käydä lukemassa mitä pakotteet voisivat pahimmassa tapauksessa tarkoittaa Suomelle ja EUlle ja miten rauhalliseksi on tämä kaksikko saanut ohjaamansa alueet. 

Jo tällä hetkellä halventunut rupla on karkoittanut venäläisiä turisteja Suomen itärajalta ja Venäjälle investoineet tai Venäjän kaupasta riippuvaiset suomalaiset yritykset ovat varoittaneet tuloksistaan.

Tähän on mainittava, että EU-veturin Saksan ja muun Euroopan kaupan vähentyminen on saanut Suomen puunjalostusteollisuuden katsomaan maksukykyiseen itään onnistuneesti. Tämä onnistumisen riemu ja työpaikat alalla ovat nyt „kahden kaupan“ syystä suuressa uhassa.

EUn jäsenyys ja edustajiemme saamattomuus ja oman nahkan pelastaminen yhteisillä varoilla on uhka koko Suomen olemassaololle. Suomen pääministerin Kataisen loppuunpalaminen tuli pahimpaan mahdolliseen tilanteeseen, koska Obaman lupaamiin „laajoihin keskusteluihin“ uusista pakotteista EU-maiden kanssa tarvitaan vastuunkantajia, jotka rakastavat isänmaataan ja pitävät kansansa puolta.

„– Osa maista olisi herkempiä Venäjän vastatoimille, ja meidän on otettava ne huomioon, Obama sanoi.“

Näihin sanoihin tulisi Suomen edustajan vedota, kun pakotteiden luomaa energiavajetta tullaan täyttämään muilla vaihtoehdoilla. Toivottovasti Suomen pääneuvottelijalle annetaan mahdollisuus kieltäytyä EUn yhteisestä linjasta tai vähintään velvoitetaan USA ja EU korvaamaan aiheuttamansa kaaoksen ja menetykset Suomen kansantaloudelle.

Toivon, ettei tätäkin vastuuta kokonaisuudessaan nosteta herrojemme toimesta Suomen kansan selkään.

Tulevan laskun maksamiseen käytettävät rahat vie, vastuulla selkävaivaiseksi vaivatun, kansan viimeisenkin ajan ortopedilta.

 

 

Kiitos
Hämis