Italian kuljetusala protestoi vetämällä käsijarrun päälle

Eurooppalainen polttoainekriisi on ottanut oletetun suuntansa. Käsittämättömiksi nousseet polttoainehinnat tekevät kuljetusalan tehtävien suorittamisen sietämättömäksi. Kaikkialla Euroopassa kuljetusyrittäjät tekevät tappiota tai sulkevat yrityksiään. Italian kuljetusala on saanut tästä pelistä tarpeekseen. Alan kattojärjestö Trasportounito on julistanut lopettavansa kaikki maantiekuljetukset Italiassa maanantaina 14.03. alkaen protestiksi hallituksen saamattomuudelle kuljestusalan auttamisessa.

Kuljetusyritysten hätä on Euroopan laajuinen

Italian kaltaista kehitystä voidaan odottaa myös muualla Euroopassa. Kaikkialta Euroopasta on luettavissa kiivaita sananvaihtoja hädässään kärsivien yrittäjien ja hallitusten kesken. Kaikkialla on myös hallitusten toimien riittämättömyys, jopa suoranainen välinpitämättömyys aiheuttanut suurta huolta yrittäjien keskuudessa.

Italiassa kaulaansa myöten vedessä seisovat kuljeutsalanyrittäjät ovat kyllästyneet odottamaan hallituksen toimia. Talouslehti Ansa kertoo kuljetusliitto Trasportounito:n aikeista ja vaatimuksista hallituksen suuntaan. Liiton mukaan kuljetusalaa kulujen nousemisen kautta kohdistuu ”korkeampi väkivalta” ja vain hallitus kykenee pelastamaan alan kotimaiset toimijat.

Tulevasta maanantaista lähtien Italiassa joudutaan varautumaan siihen , ettei kauppojen hyllyille ilmesty lisää tuotteita, internettilausten toimittaminen sekä muut pakettipalvelut eivät toimi koko maan alueella.

Hallitusta vaaditaan reagoimaan!

Trasportounito on lähetynyt hallituksen rivejä kirjeellä. Kirje on osoitettu pääministerille ja liikenneministerille. Kirjeessä kerrotaan, että liitto valmistautuu katkaisemaan koko maan maantiekuljetusketjut ja esitetään vaatimuksia, jolla tilanne palaa normaaliksi.

Suurin edellytys käsijarrun irroittamisella on kuljetusalan yrittäjien suojaaminen holtittomasti nousevilta polttoainekustannuksilta. Lisäksi liitto odottaa, että hallitus suojaa sisämarkkinoita työseisauksen ajan ja myös jatkossa mahdollisilta ulkopuolisilta toimijoilta, jotka haluavat käyttää tilaisuutta hyväkseen.

Liitto korostaa, että jos hallitus ei ryhdy pikaisiin toimiin pelastaakseen maan kuljetus – ja logistiikkasektoria on selvää, ettei ala selviä hintapaineen alla, eikä näin kykene täyttämään sopimuksiaan kolmansia osapuolia kohtaan lopulta kuitenkaan.

Seuraukset kuljetusliikenteen seisahduksesta

Tulevasta maanantaista alkava suuri mittainen työseisaus tulee vaikuttamaan Italian kuljetus – ja logistiikkaketjuihin nopeasti. Ostoskeskuksien ja päivittäistavarakaupojen odotetaan tyhjenevän pikaisesti, eikä korvaavia tuotteita kuljeteta paikalle.

Tarjonnan vähentymisen johdosta odotetaan hintojen nousevan kysynnän pysyessä normaalina. Liiton puheenjohtaja Carlo Rienzi uskoo, että hintakehitys yksittäistavarakaupassa tulee kärjistymään nopeasti. Ennustus perustuu siihen tosiasiaan, että päivittäistavarakaupan tuotteista noin 85 prosenttia kuljetetaan maantiekuljetuksina.

Valmiiksi kriittisessä tilanteessa olevaan italialaiseen kuluttajaan kohdistuvan lisähaitan uskotaan painostavan hallituksen nopeisiin toimiin tilanteen normalisoimiseksi ja alan pelastamiseksi. Liitto arvostelee erittäin painokkaasti Italian hallitusta saamattomuudesta tilanteen hoidossa ja perustelee toimiensa voimaa Italian hallituksen haluttomuudella tarttua toimeen. Hallitus ei ole ollut valmis keskustelemaan polttoaineiden veronkevennyksistä ja tätä liitto kutsuu skandaaliksi.

Leviämisvaarassa koko Eurooppa ?

Italia on Euroopan mittakaavassa esitaistelija. Tämän laatuisen taistelun leviäminen ympäröiviin maihin, keski–eurooppaan ja sitä kautta jopa pohjolaan ole mikään mahdottomuus. Kenties jopa välttämättömyys jos Eurooppa haluaa pitää kuljetus – ja logistiikka yritysten pyörät pyörimässä tulevaisuudessakin.

Lopulta on jokaisen Euroopan hallituksen kyettävä ymmärtämään, että kuljetusalalla työskentelevät ihmiset ovat Euroopan suonissa kulkevaa verta, joka ruokkii Euroopan vartalossa jokaista elämälle kriittisen tärkeää elintä, lihasta ja luustoa, jopa pienintä solua myöten.

Kiitos

Hämis

Linkit:

https://www.ansa.it/sito/notizie/economia/2022/03/10/caro-carburante-trasportounito-da-lunedi-stop-autotrasporto-_4a36264b-05dc-466b-b847-4c487e031926.html

Kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s