Virkamiehet palaa loppuu!

Avustava ulosottomie….sori..ulosottohenkilö Matti T. Forssan ulosottovirastosta on uuvuksissa. Maanantaista lähtien on 37-vuotias Matti joutunut korvaamaan kolleegansa Pirkko M. jättämän aukon toimistossa. Pirkko M. on sairaslomalla ja säästöjen takia sijaisia ei ole odotettavissa.

Maanantaista lähtien ei Matti T. Pysy tehtäviensä tasalla. Matti T. on joutunut tuplapaineen alle, kun hänen on pelattava kahden ihmisen edestä Candy Crush Saga, Two Dots, Bubble Witch ja FarmVille 2 pelejä.

„Alkuun uskoin, että selvitän Pirkon tehtävät käden käänteessä. Minä, kun olen moiseen työhön tottunut“ muistelee Matti T. ajatelleensa viikon alussa.
„Candy Crush:in osaan jo ulkoa ja FarmVille 2 peliä olen usein katsonut Pirkon olantakaa. Quizduell taas selittää itse itsensä.“

Kuitenkin jo keskiviikkona joutui Matti T. myöntämään, ettei aika riitä ja teki myös kahvi- ja ruokatunnit töitä. Kokoajan hänellä oli edessään kaksi monitoria ja älypuhelin. Torstaina joutui rajoilleen rasittunut Matti T. ottamaan töitä kotiin, kun kiperimmät tasot söivät liiaksi aikaa.

Tämä ei ole Matti T:n kertoman mukaan ensimmäinen kerta, kun hän joutuu paikkaamaan ystävää. Edellisellä kerralla Matti T. Joutui korvaamaan Anneli V:n työpanoksen ja kahden päivän ajan etsimään internetistä kissan kuvia Annelin Facebook päivityksiin. Tuolloin Matti T. Kertoo tehtävien olleen huomattavasti helpompia suorittaa, koska Anneli pelaa vain Solitär:iä ja sen Matti T. oppi jo peruskoulutuksen aikana.

Matti T. Toivoo kuitenkin että Pirkko palaisi ensi viikolla töihin ja jos näin ei käy aikoo Matti T. vaatia, että tehtävät jaetaan koko henkilökunnan kesken. Lopuksi Matti T. huokaisee ja toteaa, että onneksi viikko loppuu pian ja pääsee kotiin rentoutumaan Partie Plants vs. Zombies kakkosen kanssa.

Tässä kirjoituksessa EI ole käytetty satiiri-fonttia (Hämiö)
Kiitos
Hämis

Ps. En voi pyytää, mutta en myöskään estää, jos joku haluaa tukea vapaakulkijan taistoa totuuden puolesta. FI 51 5025 0220 1502 54 BIC OKOYFIHH Tilin omistaja Juha Hämäläinen

Kommentti