Kaksi mielipidettä Kreikasta.

Saksalainen Die Welt-lehti kirjoittaa Kreikan Euro-eron tarkoittavan Euroopan finassisysteemin kaatumista. Lehti kertoo myös koko Euro-huuman olleen turha, koska Euro on pudonnut samalle tasolle Dollariin verrattuna, kuin lähtöasemissaan vuonna 1999. Kuusitoista vuotta hukkaan teroittaa lehti.

Samainen juttu kertoo, että kaikki „periferia-maat“, joihin Suomikin kuuluu, tiesivät, ettei heidän sosiaalisysteemit voi jäädä ennalleen. Tähän nojaten lehden linja on „apua vain reformeja vastaan“. Euroa valuuttana lehti kuvailee „muutoksen valuutaksi“, joka ei ole Italian Liira tai vahva Saksan Markka, jolla mitataan kansalaisuutta.

Muutoksen tuulia perään kuuluttava artikkeli kuvaa Euron jälkeistä aikaa „ei ketään tyydyttäväksi“, mutta pakolliseksi. Mallimaa Saksankin tuotanto ja markkinaosuudet kutistuvat sitten 90-luvun. Kuitenkin lehti muistuttaa, ettei kriisimaiden tapa hakea kilpailukykyä ole terve. Samalla muistutetaan viimeisestä Liiran devalvoinnista, joka oli ennen, kuin Kiina ja muut kilpailijat, kuten halpalennot olivat markkinoilla. Lehden mukaan tuotteiden design ja laatu tulisi nostaa kilpailuvaltiksi ei hinta tai valuutta.

Lopuksi lehti teroittaa, että Euron hajoaminen jättäisi jälkeensä rauniot, joiden korjaaminen kestäisi pahimmillaan yli 20 vuotta. Euroopan rauniot jäisivät kokonaan maailman markkinoiden ja finanssikeskusten, kuten USA ja Kiina, varaan. Tämä taas vaikeuttaisi „made in Europe“-tuotteiden pääsyä maailman markinoille. Euron kehitys jää historiaan kipeänä tapahtumana, mutta lehti toivoo, että tulevat sukupolvet katsovat taakse päin ja ajattelevat, että nämä synnytyskivut olivat arvoisensa.

Niin ikään saksalaisen IFO-instituutin johtaja Hans-Werner Sinn näkee asian hieman toisella tavalla. Hänen mielestän Kreikan on erottava Euro-alueesta, koska edes velkaleikkaus ei pelasta Kreikkaa pitkässä juoksussa. Kreikalle on tehty jo kaksi suurta velkaleikkausta vuonna 2012 ja nämä eivät pelastaneet maata. Vuonna 2012 leikattiin 107 miljardia yksityisiltä velkojilta ja 43 miljardia valtiollisilta velkojilta. Tämä oli historian suurin valtiokonkurssi ja sama tilanne on taas kolmen vuoden jälkeen edessä. Kreikka ei ole terve ei edes nousemassa sairasvuoteeltaan. Kreikan on erottava Eurosta, annettava valuuttansa devalvoitua tullakseen taas kilpailukykyiseksi, kertoo herra Sinn.

Tämä tulee olemaan Europan veronmaksajille kova paikka, koska 322 miljardin velkasaldo tulee yhteisvastuullisesti kannettavaksi. Saksan yksin ottaa noin 76 miljardia takkiinsa. Tästä ehkä osa jää vielä Kreikan niskoille riippuen ero-ehtojen oheen ehdottomasti tehtävän velkaleikkauksen suuruudesta. Kreikalla on kaksi tietä terveyteen ja sisäistä devalvaatiota on jo kokeiltu vuodesta 2010 alkaen. Vuoden 2010 jälkeen on työttömyys tuplaantunut, konkurssit, pakkolunastukset ja yleinen köyhyys lisääntynyt kammottavalla vauhdilla. Tämä ei ole kestävä tie.

Jos Kreikka siirtyy takaisin maansa valuuttaan ja antaa sen devalvoitua esim. 50% tuontitavarat kallistuvat, mutta kotimainen kysyntä luo työpaikkoja ja tervehtyminen alkaa maan sisältä. Lisäksi maa muuttuu halvemmaksi ja turismi alkaa tuomaan ulkomaan valuuttaa kasvamisellaan. Tällä hetkellä Kreikka tuo enemmän maataloustuotteita, kuin vie ja sekin muuttuisi devalvaation kautta, koska kotimainen tuotanto löisi tuotihinnat ja näin syntyisi työpaikkoja.

Usein esitetty väite „Euro-alueesta ei voi erota“ on pupua. Herra Sinn kertoo kuunnelleensa useata perustuslakiasiantuntijaa ja tullut yhteiseen tulokseen, että kaikki sopimukset on purettavissa. Riski mikä tästä erosta seuraa finanssimarkkinoita tarkastellessa on huomattavasti pienempi, kuin se että mennään suoraan tulojako-unioniin, jossa pohjoisien maiden tuottamaa hyvää tasataan Kreikan hyväksi. Tämä systeemi perustuu vain uudelle velalle ja on luokiteltavissa konkurssinsiirroksi, joka on suurimmassa osaa Euroopan kansallisvaltioita rikos.

Kaikkia virheitä ei voida haudata velkojen alle. Eurooppa on haudannut tulevien sukuolvien tulevaisuuden niiden helposti saatavien velkojen alle ja maksattaa kaiken lopulta veronmaksajilla.
Jos tätä velkahimmeliä jatketaan takaamalla toinen toisemme velkoja veronmaksajien selkänahalla ei sillä ole loppua ja tuleva velkavyöry jättää alleen koko Euroopan tuhoten sen, kuin sota.

Tähän ei ole lisättävää muuta, kuin toive, että suomalaisetkin ymmärtäisivät asian vakavuuden ja äänestäisivät seuraavissa vaaleissa maansa ja itsensä puolesta.

Kiitos
Hämis

Ps. En voi pyytää, mutta en myöskään estää, jos joku haluaa tukea vapaakulkijan taistoa totuuden puolesta. FI 51 5025 0220 1502 54 BIC OKOYFIHH Tilin omistaja Juha Hämäläinen
Linkit:

http://www.welt.de/debatte/kommentare/article136298066/Zerbricht-der-Euro-stirbt-Europas-Finanzsystem.html
http://www.n-tv.de/wirtschaft/Griechenland-muss-die-Eurozone-verlassen-article14309806.html

Kommentti