South Stream kaasuputki tulee sittenkin.

Tämän putken rakentaminen on aloitettu jo 2000-luvun puolivälissä Mustan meren, Bulgarian ja Kreikkaan, jossa se oli tarkoitus loppua Alexsandropolisin suureen satamaan. Jatkoa oli tarkoitus tulla myöhemmin Kreikan mantereen läpi kohti Italiaa. Kreikan entinen Neo Demokratia johtoisen hallituksen PM Karanmalis neuvotteli Kreikan osuuden satamineen ja putkineen. Karamanlis luopui kuitenkin vallasta 2009 ja seuraajasta Papandreousta Putin on sanonut aikoinaan, ettei tee mitään tämän USAn käsikassaran kanssa. näin loppui tämän putken rakentaminen noin kymmenen kilometrin päähän Alex/polista, kun venäläiset keräsivät koneensa ja lähtivät kotiin. Sataman perustustyöt loppuivat samaan hengenvetoon.

Nyt Putin on puhunut putken jatkosta   Putin haluaa tuoda putkella, josta tulee 420 km pitkä, maakaasua entisille varsovaliiton maille Balkkanille. Putkessa tulee kulkemaan 40,2 miljardia kuutiota vuosittain. Kreikka ei putkesta pääse osalliseksi. Tähän on syyksi ilmoitettu USAn vaikutus Kreikan alueella, mutta myös EU on kantanut kortensa kekoon tässä asiassa.

EUn omat energiapoliittiset edut Kreikan alueella ovat yksi syy jonka takia Kreikan ei anneta erota Eurosta. Tästä kertokoon vanha blogini jonka copypastaan tähän alle. Olkaa hyvä.

Miksi Kreikkaa roikotetaan Eurossa.

Useat ihmiset Eussa kysyvät päivittäin: „Miksi Kreikkaan pumpataan Euroja rekkalasteittain?“

Euroopan kansalaiset voisivat yhtä hyvin maksaa Kreikan-lomallaan Drakmalla.

 Kreikan „pelastaminen“ on poliittinen projekti.

 Kaikki juontaa Saksaan, maakaasuun ja Schröderin punavihreään hallitukseen, joka päätti sulkea atomivoimalat ja siirtyä maakaasuun. Schröder sai tunnetusti kanslerikautensa päätökseksi paikan Gaspromilta palkinnoksi Saksan sitomisesta venäläisten talutusnuoraan.

EUn suurvaltahurmos on riippuvainen Venäjän kaasutoimituksista. Nämä toimitukset pyörittävät Sksan talousihmettä ja rahoittavat kriisi-EUta tätä kautta.

Tämä riippuvuussuhde on NATO-maan nykyiselle johtajalle Merkelille ja EUlle kauhistus ja on saanut „rautarouvan“ EU perävaloinaan etsimään vaihtoehtoa.

Vaihtoehto löytyi kaasulinjasta Azerbaitzanista Turkin, Kreikan ja Italian kautta Eurooppaan. Tästä uudesta mahdollisuudesta ovat José Manuel Barroso ja saksalainen energia-komissaari Günther H. Oettinger 28.kesäkuuta 2013 iloineet julkisesti. „Tämä uutinen on voitto Euroopalle. Suuri askel energiaturvallisuuden suuntaan koko unioinille.“ Kaksikko kommentoi uutista.

Shah Deniz II kaasukentältä Eurooppaan rakennettava Trans-Adriatic Pipeline (TAP) voisi pelastaa Euroopan Venäjälle annettun „rahasammon“ kuristuksesta.

Tämän putken EU tarvitsee välttämättä, koska Syyrian läpi ei saada tällä hetkellä mitään on EU tämän suunnan haudannut. Lisäksi EU on pakotettu lisäämään pakotteita Syyriaa vastaan.

Saadakseen Trans-Adriatic Pipelinen Brüssel tarvitsee Kreikkaa!

Kaksi kolmannesta putkesta kulkee Kreikan maaperässä. Tästä projektista Kreikan

oletetaan saavat noin 1,5 miljardia Euroa investointeina. Ainut ongelman Brüsselin suunnitelmiin tekee Kreikan kieltäytyminen kansallisen kaasukonsernin DEPA yksityistäminen. Troikan, EKPn, EUn ja IMFn vaatima yksityistämisen tiellä on „virallisesti“ riittävän tarjouksen puuttuminen. Todellisuudessa Kreikan politikot tietävät, että kaasuvirta tulee tulevaisuudessa tuomaan rahaa valtion tyhjiin kassoihin ja on „vapaudut veloistasi-kortti“ Kreikalle.

Tästä syystä Kreikkaa ei päästetä pois Eurosta ja sinunkin verorahoja sijoitetaan maan pitämiseen letkuissa.

EUn mielittävät uutiset Kreikan taloudesta on „pakkopullaa“, koska Brüsel ei halua vaarantaa tätä projektia, joka vapauttaa EUn Venäjän pihdeistä. Forbes on asiasta myös lausunut: „Tämän projektin tukeminen EUn toimesta ei olisi perusteltavissa, jos Kreikka ei olisi varma kohde tässä EUn vedonlyönnissä.“

Tästä voidaan tehdä johtopäätöksiä: Euron pelastus on „savuverho“! Kreikan „pelastuksessa“ on kyse suuremmista tavoitteista. Syy kreikan roikottamiseen Eurossa on pelkästään energiapoliittiinen kysymys ja Euroopan hyvinvoinnin vakautustoimi.

Tässä projektissa pelastetaan Kreikaan maaperää, koska Saksa ja EU sitä tarvitsee!

Ei ihmisiä!

Kiitos

Hämis

PS:

TAP-projektin osakkaat, omien sivustonsa mukaan, ovat BP (20%), Socar (20%), Statoil (20%), Fluxys (16%), Total (10%), E.ON (9%) und Axpo (5%). Tämän omistajapohja jakaa putken tuomaa kultaa siis Norjalle, Belgialle, Azerbaitzanille, Ranskalle ja Saksalle.

Näistä osakkaista BP tarvitsee „kultavirtaa“ kipeimmin, koska yhtiön Meksikon lahden onnettomuudesta seuranneet korvausvaatimukset on maksettava. USA vaatii 17,6 miljardia $, joista BP on luvannut maksaa vain 5 miljardia $.

Yksi vastaus artikkeliiin “South Stream kaasuputki tulee sittenkin.

  1. Ihan hyvä Kreikalle tuo TAP, joskin sen suunniteltu kapasiteetti on 10 – 20 biljoonaa
    kuutiometriä vuodessa.
    http://en.wikipedia.org/wiki/Trans_Adriatic_Pipeline

    On huomattava, että venäläisen luonnonkaasun lämpöarvo (sisältäen yli 93% metaania) kuutiota kohden on n. 34 Mj , sama kuin kivihiilellä kiloa kohden. Kaasukuutio painaa normaalitilassa n. 0,72kg. (Data och Diagram Esselte Studium)

    Tästä seuraa, että kaasuputkiprojekteissa runkolinjojen siirtokapasiteetti on yli 10 biljoonaa m3 vuodessa.

    Nord Streamin kaksi putkea kuljettaa n. 55 b m3/ vuosi, tarkoitus kaksinkertaistaa.
    http://en.wikipedia.org/wiki/Nord_Stream

    South_Streamin neljän merenalaisen putken yhteinen kapasiteetti on 63 b m3/vuosi.
    Aloitetaan tietenkin neljäsosalla.

    http://en.wikipedia.org/wiki/South_Stream

    Jo nämä putket suhteuttavat Tapin kapasiteetin merkityksen paikalliseksi Kreikassa, Albaniassa ja Etelä-Italiassa.

Jätä kommentti M Suomalainen Peruuta vastaus