Avainsana-arkisto: unkari

Pahan akselin uusin jäsen ?

Jenkkilän pahan listalla on uusi tulokas. Unkarin Viktor Orban on päässyt listalle veljeiltyään Venäjän kanssa kaasuputki-bisneksessä. South Stream-putken sopimukset eivät ilmeisesti sovi jenkkilän suunnitelmiin päästä rahastamaan EUn kaasukaupoista. Toisaalta Viktor sotii myös EUn energiastrategiaa vastaan, joka on tyrmännyt South Stream-putken jo vuonna 2008.

Vuonna 2008 joutui EUn pihteihin Kreikkaa johtanut Karamanlis, joka teki sopimuksia Venäjän kanssa pelastaakseen maansa tukalasta tilanteesta. Karamanlis jätti pääministerin paikan vuonna 2009 huomattuaan, ettei saanut tehdä ratkaisuja maansa hyväksi vaan EU määräsi suunnan. Lisämakunsa toi murhayritys, josta media hiljeni täydellisesti. Vuoden 2009 vaalit voitti jenkkien kaveri Papandreou ja loppu on historiaa.

Palataan Orbaniin, joka on vallassa vuodesta 1998 ja tuolloin toiseksi nuorin pääministeri maassaan. Tuolloin Unkari liittyi Puolan ja Tsekkien kanssa protestiksi Venäjän suuntaan niin EU:hun, kuin Natoon. Taloudellisen nousun siivittämänä Orban laski veroja, vapautti opiskelun maksuista, nosti äitiyspäivärahoja ja houkutteli saksalaista teollisuutta maahansa halvalla työvoimalla.

Tuona aikana Orbania neuvoi jenkki James Denton, jolla oli yhteys Washingtonin NGO Freedom Houseen, joka on tukenut „värivallankumouksia“. Orban oli „kultanen“ Washingtonin neokonservatiiveille, koska sai vuonna 2001 vapaudenpalkinnon neokonservatiiviselta American Enterprise Instituutilta.

Vuonna 2010 Orban palasi valtaa kuuden vuoden oppositiovaiheen jälkeen ja tällä kertaa enemmistöhallituksen kanssa. Hänen puolueensa Fidesz sai peräti 68 % äänistä ja oli erittäin vahvasti vallassa. Hän muutti lakeja omaksi edukseen ja äänimäärä riitti, jopa suoriin perustuslaki muutoksiin. Ironista lienee, että Daniel Cohn-Bendit, EU-vihreät, syytti Orbanin suunnitelmissa olevan Unkari, joka muistuttaa Chavezin Venezuelaa.

Obaman hallitus ja EU-komissio hyökkäsi Orbanin kimppuun syytöksin vallankahmimisesta. Syytökset olivat oikeassa, jos niillä tarkoitettiin, ettei Orban alistunut heidän käskyihinsä. Vuonna 2012 EUssa Orbanin puolue Fidesz ja johataja Orban rinnastettiin Putiniin ja tämän puolueeseen.

Viime tammikuussa Orban teki kymmenen miljardin sopimuksen venäläisen Rosatom:in kanssa Unkarin ainoan ydinvoimalan modernoinnista. Tämä herätti Washingtonissa huomiota, kuten myös Orbanin kesällä antama lausunto, jolla hän syytti USAta sieltä alkaneesta finassikriisistä ja sen aiheuttamien vahinkojen korjaamista luistamisesta. Samalla Orban mainitsi Kiinan, Venäjän ja jopa Turkin paremmaksi esikuvaksi, kuin USA.

Tämän lisäksi Orban onnistui irrottamaan maansa IMFn kuristusotteesta elokuussa 2013. Maa maksoi 2,2 miljardin luotot takaisin ja itsenästi valuuttapolitiikkansa. Tämä mahdollisti Unkarin valtionyritysten yksityistämispakon lopettamisen ja samalla IMF-toimistoa maassa vaadittiin suljettavaksi. Lisäksi nostettiin, Islannin tapaan, syytteet kolmea pääministeriä vastaan, jotka ajoivat maan konkurssiin. Tästä oikeuskäsittelystä tuli ennakkotapaus EUssa ja jopa Washington ja Wall Street huolestuivat.

Viimeinen hälyytys tuli, kun Orban sulki Itävallan kanssa sopimuksen rakentaa South Stream – kaasuputken. Tämä päätös sulki paitsioon jo edellä selitetyn EU-päätöksen jättää putki tekemättä. Tähän päätökseen Orban sanoi, Saksan CSU-puheenjohtajalle Horst Seehofer:ille sanoi 6.marraskuuta: „Eläköön Itävalta-Unkarin energiamonarkia!“. Tästä seurasi hälyytys US-eliitin piirissä. New York Times kirjoitti: „Vaarallinen muutos Ukraissa!“ titelillä seuraavaa: „Viktor Orbanin hallitus johtaa Unkariaa diktatuurin suuntaan ja unohtaa EUn perustavat arvot – ja pääsee vielä pälkähästä.“ Samassa jutusa Times antaa vielä Wall Streetin pelot julki: „Unkarin uusin temppu EUn linjaa vastaan oli South stream linjan hyväksyminen“ Tämä sopimus sotii EU-parlamentin tekemään lakia, jolla kielletään yhteistyö Venäjän kanssa ja pakoitteiden rintama murtui.

EU ei tyytynyt „haaleisiin“ sanoihin vaan suunnittelee Jean-Claude Junckerin johdolla sanktioita Unkarille. Lisäksi on asetettu, jopa painetta Navracsics:in erottamiseen komissiosta. Tibor Navracsics on valittu koulutuksen, kulttuurin, nuorison ja urhailun EU-komissaariksi. Tämän viran tulisi maksamaan „laiton“ kaasuputkisopimus, vaikka sillä ei ole mitään tekemistä sopimuksen kanssa.

Nyt jää vain ajan kysymykseksi koska National Endowment for Democracy ja muut US-hallituksen tukemat NGO:t löytävät mahdollisuuden luoda massamielenosoituksia Fidesz-puoluetta ja Orbania vastaan. Näillä keinoilla Unkaria tullaan erittäin todennäköisesti rankaisemaan Orbanin suunnitelmasta tehdä Unkarista itsenäinen maa!

„Olet joko meidän puolella tai olet meitä vastaan!“
George W. Bush

Lisätietoa aiheeseen: https://vapaakulkija.wordpress.com/2013/11/25/south-stream-kaasuputki-tulee-sittenkin/

Ja video avaamaan aihetta energiapoliittisesti Mustan meren ympäristössä. Tekstit asetuksista.

Kiitos
Hämis

Ps. En voi pyytää, mutta en myöskään estää, jos joku haluaa tukea vapaakulkijan taistoa totuuden puolesta.
FI 51 5025 0220 1502 54 BIC OKOYFIHH Tilin omistaja Juha Hämäläinen
Linkit:
http://www.aei.org/publication/orban-address-at-receiving-freedom-award/
http://www.rtbf.be/info/monde/detail_hongrie-viktor-orban-s-explique-devant-le-parlement-europeen?id=7409843
http://www.theglobalist.com/strange-bedfellows-hungary-leans-toward-russia/
http://www.kormany.hu/en/the-prime-minister/the-prime-minister-s-speeches/prime-minister-viktor-orban-s-speech-at-the-25th-balvanyos-summer-free-university-and-student-camp
http://americanfreepress.net/?p=12418
http://brittoday.com/politics/seehofer-receives-controversial-hungarian-state-chief/
http://www.nytimes.com/2014/11/06/opinion/hungarys-dangerous-slide.html?_r=3
http://www.voltairenet.org/article186007.html

EU-budjetteja, Jyrkin 300 lupausta, muovipusseja ja varoituksia.

Merkel piti G20-kokouksessa puheen jossa syytti Venäjää „1914-ilmapiiristä“. Sata valittua kuulijaa pääsi nauttimaan tästä puheesta elävänä, muille se jaettiin median kautta. Merkel kertoi myös Venäjän „vaarantavan rauhan“.

Tätä samaa matraa alkoi kuulua pikaisesti myös Brüsselin suunnalta Merkelin puolueen riveistä. Meppi Elmar Brok (CDU) „Venäjä levittäytyy Serbiaan ja manipuloi maan kautta Balkanin voimatasapainoa. Venäjä yrittää alistaa Balkanin maita poliittiseen ja taloudelliseen valtaansa lyömällä kiilaa EUn suhteisiin Balkanin maihin.“

Merkelin hallituksen edustaja Michael Roth ulkoministeriön valtiosihteeri tiivistää: „Meidän on entistä vaikeampaa vastata kilpailuun, mutta meidän on tehtävä Balkanin maille selväksi, että EUssa on enemmän hyviä puolia ja hyötyä.“

Kun tähän lausunto ryöppyyn lisätään vielä van Rompyn aikoinaan läväyttämä EU-slogani: „EU tulee laajentumaan, kunnes EUn ja Venäjän raja on yhteinen koko matkalla.“ „Koko matkalla tässä ilmeisesti tarkoitettiin mustalta merelta jäämerelle. (suom.huom.)

Tässä jää lukijan arvostelun varaan missä „poliittisen ja taloudellisen edun tarjoajat“ lopulta istuvat ja kuka ajaa imperialsia tavoitteita.

Lisää Brüsselistä, jossa ollaan huolissaan kotimaamme lahjan Jyrki Kataisen lupaamasta „300 miljardin piristyspaketista“ Tähän mennessä ei pottiin ole löytynyt, kuin EU-budjetin 30 miljardia. Näitä miljardeja ei uskota voitavat „vivutaa“ kymmenkertaisiksi, vaikka se näyttää olevan tällä hetkellä ainut keino. Tätä keinottelua ei tue myöskään se tieto, ettei edellisenkään vuoden EU-budjetti kestänyt lähempää tarkastelua, eikä seuraavista ole vielä saatu hyväksyviä päätöksiä.

Carsten Brzeksi ING:stä kertoo kreikkalaiselle Kathimeriini-lehdelle, että kyseinen „300 paketti“ tulisi olla todellista rahaa ollakseen uskottava, eikä kepulikonstein vivutettua fiatrahaa. Muuten koko paketti menettää uskottovuutensa, joka taas väistämättä vaikuttaisi koko Euro-alueen ja EUn uskottavuuteen ja paine kotimaista vientituotettamme Jyrkiä ja hänen lupauksiaan kohtaa kasvaisi.

Tosin suomalaiset tiesivät miten uskottavia Jyrki Käteis…sorry….Kataisen lupaukset ja valtiomiestaidot ovat. Eurokansalaiset joutuvat sen vasta oppimaan……

Romanialle tulisi nämä „300 auttajaa“ kovaan tarpeeseen! Maa on nimittäin käyttänyt kaikki EU-tukirahat ja kassat kumisee tyhjyyttään. Ennen vallankumoustaan Romania oli yksi maailma velattomista maista, tosin ilmeisesti ilman banaaneita. Tällä hetkellä maan velkasaldo on 39% BKT:stä, joten jopa EU-kriteereihin suhteutettuna on vielä varaa velkaantua.

Romanian taloutta on tukenut mm. Nokian tehdas (josta EU maksoi 60%) ja muut ulkomaiset investoinnit, joita 2013 tuli maahan vielä 2,6 miljardia. Tämän investointi tsunaamin huippu oli 9,5 miljardia vuonna 2008. Silti Romania siirtyy hiljalleen, Unkarin peesissä, kohti Venäjää. Jopa siinä määrin, että „Deutsche welle“ on kirjoittanut Romanian päänimisterin Viktor Pontan esikuvaksi itsensä Putinin.

US-diplomaatti Viktoria Nuland on asiaa kommentoinut sanaisen arkkunsa pohjilta löytyneillä sanoilla: „Demokratian korrutoitunut syöpäkasvain“. Taisi olla samainen neito, kun tokaisi „FUCK THE EU!“ USA on muutenkin puuttunut Unkarin hallituksen koostumukseen kieltämällä kuuden Unkarin hallituksen jäsenen matkustamisen maahansa.

Palataan takaisin EU-parlamenttiin ja sen budjettiin joka tuli jo mainittua. EU-budjetti on kasvanut noin 5% ollen tällä hetkellä 142 miljardia. Riita asian tiimoilta rävähti silmille kuuden miljardin vuoksi, jonka mepit haluasivat saada lisää. Tätä EU-maat eivät olleet valmiita maksamaan, kun vuoden 2014 budjetissakin on 4,7 miljardin reikä. Lisäksi budjettineuvotteluja varjostaa Brittien Cameronin kieltäytyminen 1,7 miljardin Punnan lisälaskun maksamisesta. Brittien VVM Osborne on kutistanut summan 850 miljoonan Punnan summaan ja Merkel kieltäytynyt kategoriesti maksaaman erotuksen. Nyt EU-komissio hieroo uutta budjettia vuodelle 2015, jonka EU-parlamentti voisi hyväksyä. Tässä yhtedessä on itävaltalainen meppi Paul Rübig epäillyt „Jykän 300 auttajan“ toteutumista, koska EU-maat eivä halua maksaa edes jäsenmaksujaan…..

Lopuksi kevennys, kuten kympin uutisissa aikoinaan!

EU haluaa rajoittaa muovikassien käyttöä, joita tällä hetkellä käytetään noin 200 kpl jokaista EU-kansalaista kohti vuodessa. Vuoden 2019 määrän tulisi laskea 90 kappaleeseen ja jo vuonna 2025 45 säkin määrään EU-kansalaista kohti.

Hämis uutimien päivän poliittinen lainaus:

„Jos siat saisivat äänestää, ne äänestäisivät ihmisen sikopaimeneksi huolimatta siitä kuinka monta sikaa paimen lahtaa.“
Orson Scott Card

Tässä tämä tänään!
Kiitos
Hämis

Ps. En voi pyytää, mutta en myöskään estää, jos joku haluaa tukea vapaakulkijan taistoa totuuden puolesta.
FI 51 5025 0220 1502 54 BIC OKOYFIHH Tilin omistaja Juha Hämäläinen
Linkit:
http://www.geolitico.de/2014/11/17/merkels-motiv-fuer-den-kalten-krieg/
http://www.mmnews.de/index.php/politik/27276-eu-will-geamten-balkan-droht-russland
http://deutsche-wirtschafts-nachrichten.de/2014/11/17/naechste-krise-eu-begibt-sich-auf-die-suche-nach-300-milliarden-euro/
http://www.format.at/wirtschaft/international/keine-einigung-eu-budget-uhr-5213558
http://wirtschaftsblatt.at/home/nachrichten/europa/4597611/EU-greift-durch_45-Plastiksackerl-pro-Jahr-werden-erlaubt?_vl_backlink=/home/index.do