Avainsana-arkisto: sotaharjoitus

Nato auttaa meteoriittikaaoksessa.

Natoa on myyty Suomen kansalle katastrofien lievittäjänä ja kaaoksesta pelastajana. Meteoriitti oli yksi suomalaisen poliitikon käyttämä kaaoksen aiheuttaja. Tällä hetkellä Eurooppaan on iskenyt pakolaismeteoriitti, jonka aiheuttama tsunaami on vyörynyt yli Euroopan.

Usean eurooppalaisen maan turvallisuudesta vastaavat organisaatiot on ajettu nääntymyksen rajoille ja järjestöt toimivat toimintakykynsä rajoilla. Frontexin johtaja Fabrice Leggeri kertoi „Bild Zeitung“ – lehdelle järjestönsä kirjanneen välimerellä vähintään 800.000 laittonta rajanylitystä tänä vuonna.

Tätä voisi kuvailla humanitääriseksi katastrofiksi ?

Mitä tekee Nato asian lieventämiseksi ?

Nato järjestää välimerellä „Trident Juncture“ sotaharjoituksen, jossa leikitään kuudenkymmenen laivan, 140 lentokoneen, 3000 erikoisjoukkojen sotilaiden ja 36.000 tavan soltun kanssa sotaa Venäjää vastaan.

Bundeswehr kenraali Hans-Lothar Domröse pukee Reuters-haastattelussa harjoituksen sanoiksi näin: „Viimeisen kahden vuoden aikana on Venäjä harjoitellut 80.000 miehen vahvuisella joukolla yhdistettynä uusimmalla sotatekniikalla ns. „snap exercises“-harjoituksissa. Nämä harjoitukset ovat aiheuttaneet suurta huolta Natossa. Mitä jos jonain päivänä yllättäin „snapsahtaa“ taas eikä lopukkaan koskaan ? Venäjän tukikohdat Kalingradissa, Syyriassa ja Krimillä ovat vaarassa katkaista Nato-liittolaisten siteet Balttiassa ja Turkissa, ja tätä Nato ei voi hyväksyä.“

Samalla, kun Eurooppa on hajoamassa pakolaistsunaamin alla Nato leikkii sotaa!

Vai onko kolmas „kaikkien välinen“ jo alkanut vai alkamassa ja kyseessä on kenraaliharjoitus tulevaa varten ?

Kiitos
Hämis

Linkki:
http://deutsche-wirtschafts-nachrichten.de/2015/11/04/statt-in-fluechtlings-krise-zu-helfen-nato-uebt-im-mittelmeer-krieg-gegen-russland/

Mainokset