Avainsana-arkisto: Schultz

Merkittävä saavutus Kreikan neuvotteluissa!

EU-presidentti Martin Schultz ja Syriza-puolueen johtaja ja Kreikan pääministeri Tsipras tapasivat Ateenassa ja saavuttivat merkittävän neuvottelutuloksen.

Onnelliset neuvottelijat.
Onnelliset neuvottelijat.

Schultzin tehtävä ei ollut helppo, mutta kokeneena valtiomiehenä armoitettu unionimme presidentti tietää, että pienet askeleet johtavat nekin lopulta maaliin. Neuvottelut sen tosiasian varjossa, että Tsipras piteli koko Euroopan kohtaloa käsissään oli selvä ja näkyi, ennen neuvotteluja, raskautetun EU-johtajamme kasvoilla.

Neljän tunnin suljettujen ovien takana käydyn neuvottelun jälkeen vapautuneen EU-johtajamme tiukka „neuvotteluhymy“ levisi tiedotusvälineiden tentissä leveäksi „voittajahymyksi“. Schultz julisti medialle iloisena: „Neuvottelut olivat tiukat, mutta sain vahvoilla argumenteillani herran Tsipraksen vakuutettua, ettei heidän puolueensa ajama idealismi vie asioita eteen päin.“

Schultz lopetti itsetyytyväistä iloa purskuvan tilaisuuden toteamalla: „Me EU-komissiossa, EURO-ryhmässä ja minä henkilökohtaisesti arvostamme sen voiman, nuorekkaan dynaamisuuden, joka tulee Syrizan poliitikkojen esiintymisissä erittäin voimakkaasti esiin. Teimme kuitenkin selväksi, että EU:lla, Troikalla ja koko maailman poliittisella kermalla on rajansa, joista ei suostuta neuvottelemaan.“

Tiedotustilaisuudessa Schultzin vieressä seisoi selvästi lyöty Tsipras, joka vuorollaan valotti syntynyttä sopimusta. „Kyllä, minä olen neuvotellut tänään herra Schultzin kanssa ja hän toi selvääkin selvemmin faktat pöydälle. Herra Schultz myös esitti erittäin selvät ehdot ja rajat, joiden yli EU-komissio ei tule neuvotteluja käymään. Ymmärrän hyvin, että eurooppa rakentuu erittäin vahvasti europpalaisille arvoille, joita herra Schultz painotti koko neuvottelun ajan peräänantamattomasti. Nämä arvot ja vastapalveluksena luvatun velkaleikkauksen huomioonottaen olen antanut määräyksen, joka koskee myös minua, että Syriza-politikot tulevat käyttämään huomisesta lähtien windsor-solmulla (3) sidottua silkistä (1) valmistettua kravattia (2). Vaikka uhrauksemme on mittava olemme valmiit tekemään sen maamme Kreikan ja sen kansan hyvinvoinnin takia.“
Tuloksen odotetaan saavan Kreikan sisämarkkinoille vipinää, koska se tuo varsinkin itäiseen Kreikkaan uusia investointeja ja työpaikkoja. Näiden työpaikkojen vaikutus Souflin silkkituottajille ja käsittelijöille odotetaan nostavan koko itäisen Thrakin alueen uuteen loistoon, kun koko Syriza puoluekenttä ryntää ostamaan kravattinsa. (1)

Tämän lisäksi Schultzin ja Tsipraksen saavuttama neuvottelutulos tuo pelätyn tulonsiirtounionin tilalle teknologian siirtounionin, kun kokonaiselle puoluekentälle opetetaan kraattisolmuja. (2)

Kiitos. Toivon kaikille satiirisenhymyn täyttämää sunnuntaita.

Hämis

Ps. En voi pyytää, mutta en myöskään estää, jos joku haluaa tukea vapaakulkijan taistoa totuuden puolesta. FI 51 5025 0220 1502 54 BIC OKOYFIHH Tilin omistaja Juha Hämäläinen

Linkit:
1. http://en.wikipedia.org/wiki/Soufli
2. http://fi.wikipedia.org/wiki/Solmio
3. http://www.tieknot.com/fi/windsor-solmu.html

Hei „Me tienataan“ !

Tämä kuuluisa lause on totta niille, jotka ovat päässeet lihapatojen ääreen ja näihin kuuluu nykyään myös lauseenesittäjä. EU-lihapadoista ottaa keittäjät parhaat palat ja jos onnistaa saattaa keitoksen maksajallekin riittää jokunen 9 Euron päivä.

Otetaan keittäjistä esimerkiksi Martin Schultz, joka on EU-lihapatojen kestokokki. Mies tienaa 24.000 Euroa kuussa nettona.

Martin on demari Saksasta, joka mielellään puhuu „rikkauksien vääristyneestä jaosta“. Tämä poliittinen jargoni kuuluu osastoon „älä tee niin kuin minä, vaan kuten minä saarnaan“. Miehen jako-osuus rikkauksista on siinä määrin mieletön suhteessa puheisiin, että tavan persaukinen jää ihmettelemään miten herra Schultz kehtaa kiertää Eurooppaa puhumassa tätä apulantaa kansojen niskaan.

Mies saa meppi-palkaa normaalin 8.252 Euroa kuussa. Tästä Martin maksaa 35,12% veroa Saksan liittotasavallalle, joten netoksi muodostuu 5.394 Euroa. Tähän lisäksi tulee veroton kulukorvaus 1.418 Euroa, jolla päästään 6.812 Euron kuukausituloihin. Lisäksi saa herra Schultz 4.299 Euroa toimistokuluihin, tietysti verottomana. Tämän jälkeen on miehen kulut nousseet jo 11.111 Euroon.

Nyt lasketaan vielä asumiskulukorvaus 3.803 Euroa verovapaana kuukaudelle ja tullaan lukuun 14.914 Euroa. Tämä kaiken päälle arvoisa herra „rikkaudenjakaja“ saa päivittäisen „päivärahan“ 304 Euroa. Tämä päiväraha juoksee 365 päivää läpi huolimatta lomista tai pyhäpäivistä. Näin herra Schultz saa kuukausittain 9.120 Euroa ja taaskin verottomana ja tulemme lopputulemaan 24.034 Euroa.

Saksan liittotasavalta, siis veronmaksajat saivat osuutensa 2.858 Euroa näistä rikkauksista.

Tämä on saksalaisen demarin „oikeudenmukaista rikkauksien jakoa“ ála EU!

Meidän Jyrkimme jakaa kurjuutta ympärillensä vedoten säästämiseen samalla „oikeudenmukaisuuden“ – kaavalla!

Kiitos
Hämis

Ps. En voi pyytää, mutta en myöskään estää, jos joku haluaa tukea vapaakulkijan taistoa totuuden puolesta. FI 51 5025 0220 1502 54 BIC OKOYFIHH Tilin omistaja Juha Hämäläinen

Linkki:
http://tablet.krone.at/tablet/kmm__1/app__CORE/sendung_id__387/story_id__430100/story.phtml