Avainsana-arkisto: KESK

Suomessa ihannoidaan Saksaa ja toteutetaan DDR:ää!

Harvemmin tulee kirjoitettua Suomen median tuherruksista, mutta nyt oli pakko. HS kertoo otsikolla.

”Sipilällä oli vain voitettavaa, kun hän yritti muuttaa Suomen Saksaksi” (1)

”Ylipäätään Saksa purki työvoiman palkkaamiseen liittyvää sääntelyä. Heikennyksiä pehmennettiin valtion maksamalla palkkatuella. Lyhytaikaisia tai huonosti palkattuja töitä tuettiin niin, ettei määrätyn summan alle tarvinnut maksaa enää sosiaaliturvamaksuja. Yrityksissä voitiin sopia työajoista ja palkoista toisin kuin työehtosopimuksissa oli kirjattu. Lopputulos: palkat ovat laskeneet ja nousseet yhtiöiden ja alojen kilpailukyvyn mukaan.

Järjestelmää on kritisoitu siitä, että maassa on nyt enemmän pätkätöitä ja köyhiä työntekijöitä. Mutta: Saksa on nyt vahva ja työttömiä on vähän.”

Tämän voisi tulkita pikaisesti toisinkin ja koska Suomessa valtamedian ”virallista totuutta” vastaan ajattelijat ovat pölhöpopulisteja annetaan saksalaisten itse kertoa miten asiat oli/on.

Olisiko mahdollista, että Suomen media on Saksan median tapaan ”erittäin riippumaton” ?

Vai miksi lehdet kertoo ”totuuksia”, joilla ei ole pohjaa ?

Kiitos

Hämis

PS: En saa enää kerjätä rahaa tililleni (FI 51 5025 0220 1502 54 BIC OKOYFIHH Tilin omistaja Juha Hämäläinen), joten jätän pyyntoni suorittamatta. Jos ihmettelet miksi näin löydät vastauksen täältä: https://vapaakulkija.wordpress.com/2015/03/12/kerjaaminen-kielletty/

Linkki:

1. http://www.hs.fi/politiikka/a1430968882837?jako=fa60c6e98f45b47a7cf83ba1bfaedbd6&ref=tf_iHSisboksi-artikkeli&utm_campaign=tf-hs&utm_source=iltasanomat.fi&utm_medium=tf-desktop&utm_content=articlepage

Mainokset

Haluatteko totaalisen Euro ?

Kysymys on esitetty ennenkin Euroopan kipeinä hetkinä. Ensimmäisen kerran sitä kysyttiin ihmismassoilta ja ne vastasivat hurraten. Tämän hetkisen Euroopan johtajilla ei ole tarvetta kysyä ihmismassoilta, kun valmistautuvat ajamaan Eurooppaa kohti täydellistä tuhoa. Euro syöksyy kohti lattiaa, kuin KO löyty nyrkkeilijä, mutta vielä kaatuessaankin uskoo nousevansa jatkamaan taistelua.

Useamman vuoden on poliitikot vakuuttaneet Euron pelastamisen tärkeyttä, mutta kukaan ei ole pysähtynyt miettimään mikä valuutta on valuutta, joka pitää pelastaa. Onko se enää valuutta ollenkaan ? Kaikkien rivitalon sammuttajien, roiskevesiltä suojaavien sateenvarjojen tai muidenkin noitaloitsujen ja niskalenkkien vaikutus on ollut puhdas nolla. Viimeisen epätoivoisen benji-hypyn suorittaa Printifex Maximus Mario Draghi. Tämä hyppy loppuu melko suurella todennäköisyydellä narun katkeamiseen tai ainakin naru siirretään veronmaksajien kaulaan ja Eurooppa-Eliitti jää katsomaan, kun kansansa maksaa viimeisen hypyn.

Normaali intiaanikin tiesi jo aikoinaan nousta kuolleen hevosen selästä ja lähti etsimään jalkaisin uutta. Tänä päivänä „expertit“ ja „asiantuntijat“ korkeine koulutuksineen vetävät poliitikkojemme kuollutta hevosta suitsista eteen päin ja eliittikoulut käyneet poliitikot eivät „määrätietoisuudeltaan“ edes huomaa rytmin muutosta. Tämä antaa masentavan kuvan Eurooppamme koulutustasosta. Tämän koulutustason mätiä hedelmiä joutuu kansat järsimään, kun herrat istuu hevosiensa selässä vakaan, matalakorkoisen ja yhteiseurooppalaisen paperirahan kuvat silmissä kiiluen.

Tohtori Printifex Maximus Mario Draghi:n homeopatisena täsmälääkkeenä markkinoitu 60 miljardin paperiraha-tsunaami menee yli taivaallisen käsityskyvyn. Biljoona Euroa 500 Euron seteleinä päällekäin ladottuna saa aikaan melkein 200 metriä korkean tornin. Kaikkiaan tämä tsunaami kasvaa 1,1 biljoonaa korkeaksi ja keskuspankit pitää huolen, ettei tästä roisku tippojakaan sen kustantajalle veronmaksajille. Tsunaami vyöryy kansojen yli pankkien ja pörssien yhteisorgiakylpylöiden altaita täyttämään.

Tämä kaikki myydään meille valemadian kautta „hyvinvointia edistävänä“ EKP:n tekona. Se että maailmaa hukutetaan vuoriin viratonta painotuoretta paperirahaa. Näin me sen halusimme! Asiantuntijat, poliitikot ja ekonoomit kahmivat sitä säkkeihinsä vakuuttaen, ettei sinun tarvitse sitä maksaa, koska se luo kasvua ja kasvu hoitaa asiat kuntoon. Kansa seuraa „täysdemokraatisen“ ammattipoliitikon pilliä Takatuka-maahan, jossa Muumi Peikko tanssii Peppi Pitkätossun kanssa huolet huomiselle. Kaikki poliittiset läpi korruptoituneet poliittiset mustalaisleirit laulaa kolminkertaista hallelujaa Pritifex Maximuksen rahanpolttoturbon säestyksellä ja iskee uuden annoksen Euro-heroiiniä kyynärtaipeeseen. Jatkoilla poltellaan Dollari-opiumia ja niistellään Yen-kokaiinia, vaikka loppuun ajettu systeemi ei enää kestäisi edes ykkösolutta.

Mario Draghi on käynnistänyt viimeisen kerran Deflabillarin ja työntää elvytykseen tukehtuneen potilaan muistojen ja varjojen laaksoon ja voimme alkaa keräämään ehjäksi jääneitä tiiliä toisensa päälle saadaksemme tuulensuojan ja katon päällemme tulevien laskeutumien suojaksi.

Kiitos
Hämis

Ps. En voi pyytää, mutta en myöskään estää, jos joku haluaa tukea vapaakulkijan taistoa totuuden puolesta. FI 51 5025 0220 1502 54 BIC OKOYFIHH Tilin omistaja Juha Hämäläinen