Avainsana-arkisto: kaasu

Saksasta EU:n huoltoasema ?

Saksasta näyttää tulevan EU-maiden huoltoasema ja Suomen sekä EU:n politikot tukevat tätä kehitystä „Venäjä-pakotteista“ huolimatta.

EU-komission sekoilut kaasuputkiprojektien (seko2) kanssa pelkän „Venäjä-energiariippuvaisuuden vähentämisessä“ ei käy yhteen uuden kaasuputki sopimuksen kanssa.

Alkuun pieni tietopankkivideo (n.9min, tekstit asetuksista) lyhentämään blogia.

EU on energiatarpeeltaan mahtava ja tuonnista riippuvainen, vaikka energiansäästötavoitteet ovat mittavat, ei tuontia voi parhaimmassakaan vaihtoehdossa lopettaa. EU on videonkin esittämällä tavalla pyrkinyt (USA-painostuksen alla) eroon venäläisestä kaasusta. Näin meille kerrotaan päivittäin mediassa politikoiden suulla.

Kuitenkin Saksa on tehnyt uuden kaasusopimuksen, joka lisää kaksi putkea „North Stream“ – linjan kahden wanhan sivuun. Uusi putki poistaa käytöstä suuren määrän muita putkia, kuten Ukrainan tuubi, vuoteen 2020 tai 2019 mennessä lähteestä riippuen. Omituista koko sopimuksessa on, että uutinen kertoo osallisina olevan venäläisiä, saksalaisia ja USA:n energia-alan toimijoita.

Tällä hienolla siirrolla Saksa muuttuu koko Keski- ja Etelä-Europpan huoltoasemaksi ja Merkel-Schäuble kaksikko huutaa kädet ylhäällä „Hei, me tienataan tällä!“ .

Varmistaako tämä Wilksman:in jo USArissa esiin tuoma oikeudenkäynti, jossa Suomen valtionyritys haastaa Venäjän valtionyrityksen välimies oikeuteen (Suomen valtiojohdon suostumuksella), että myös Suomi ostaa jatkossa kaasunsa Saksasta ?

Kiitos

Hämis

Öljy halpenee vauhdilla! Miksi ?

Öljyn hinta laskee vauhdilla, vaikka sodat repivät toimitusalueita. Mitä tapahtuu, koska pelkkä kysynnän laskeminen ei selitä ilmiötä kokonaisuudessaan.

Saudien ja Jenkkien kerrotaan tehneen sopimuksen iskeä Venäjään pahemmin, kuin EU pakotteineen koskaan pystyy. USA:n ja Saudien suunnitelma iskee Venäjään talouteen, kun öljytulojen laskeminen tekee rakoa Venäjän tulo- ja meno-arvioon.

USA on käyttänyt samaa taktiikkaa liittolaistensa kanssa jo kerran. Tämä tapahtui Reaganin ollessa pressa ja johti kenties jopa Neuvostoliiton lopulliseen kaatumiseen, kun ulkomaan valuuttatulot putosivat pohjaan. Tuolloin öljynhinta kävi todennäköisesti historiansa alimmissa hinnoissa. Nyt tätä samaa ansaa kokeillaan Putinin Venäjään.

Esim. Kiinaan ja USA:han Saudit myyvät jo nyt raaka-öljyä 50-60$ tynnyriltä, kun markkinahinta on edelleenkin 92$, johon se on pudonnut viimeisen kolmen kuukauden aikana 115$ tynnyrihinnasta. Kiina ottaa mielellään kaiken halvan öljyn vastaan ja myös USAn talouskasvua ja sotimista alhainen hinta helpottaa huomattavasti.

Saudi Rashid Abanmy kertoo hinnanlaskun olevan keino houkutella uusia asiakkaita, mutta menneisyyteen verraten on pelissä myös politiikkaa. Varsinkin, kun Venäjän hintapolitiikka on seurannut Saudi-öljyä kalliimman Brent-öljyn hintatasoa. Rashid myöntää, että tarkoitus on myös painostaa Venäjää muuttamaan tukeaan Syyrian suuntaan ja painostaa suoraan Syyriaa, joka elää myös öljytuloilla.

Suomessa Kauppalehti kertoo melko neutraalisti seuraavaa: „Öljyntuottajamaat päinvastoin lisäsivät tuotantoaan syyskuussa, vaikka hinta laski ja kysynnän kasvu heikkeni.
Tuottajamaiden kattojärjestön IEA:n mukaan suurin tuottajamaa Saudi Arabia ja kolmanneksi suurin Kuwait ovat viestittäneet, että hinnan lasku ei johda nopeisiin tuotannon leikkauksiin.
”OPEC-maat antavat nyt hinnan laskea nähdäkseen, kestääkö Pohjois-Amerikan tuotanto matalat hinnat”, sanoi IEA:n öljyteollisuus divisioonan päällikkö Antoine Halff uutistoimisto Bloombergille. „

Kauppalehti ei lähde spekuloimaan hinnanalennuksen vaikutuksista Venäjän talouteen, vaikka on selvästi tiedossa, että Venäjän tuloista 50% tulee öljystä ja kaasusta.

Kun tähän laskelmaan liitetään myös kaasu tulee asiasta vielä mielenkiintoisempi. Syyria, Irak ja Iran sopivat heinäkuussa 2011 kaasuputken, arvoltaan 10 biljoonaa dollaria, vetämisestä South Pars kentiltä Iranista Syyriaan. South Pars-kentän kehittämisessä on Kiina tiiviisti mukana ja putken oli takoitus auttaa EUn kunnianhimoista tavoitetta puolittaa CO2-päästönsä vuoteen 2020 mennessä. Kaasun polttaminen kivihiilen sijaan, kun laskee CO2-päästöjä 50-60%.

Tätä projektia vastaan valajstettiin Israel, Qatar ja jo 2006 Saudeilta 10 biljoona $ saanut Turkki. Turkki taisteli Syyrian rajantuntumassa Kurdien PKK-järjestöä vastaan ja Qatar omalla sarallaan jakoi mahtavan kaasuesiintymän Iranin kanssa ja yritti mahdollisuuksiensa rajoissa estää sen pääsyn EUn markkinoille. Qatarin ja Iran-Syyria liiton välillä on vielä Sunni-Shiitten jako, joka ei helpottanut tilannetta.
Israelin kiinnostus torpata kaasuputki johtui omista kaasukentistä, joiden myyminen EUn mittaamattomille markkinoille riittää syyksi. Turkin omat tarkoitukset ja edut selviää liitetystä videosta, jossa Turkki on monopoli asemassa, jos Syyrian putki ei onnistu.

Toivottavasti selvitti jotain maailman nykytilanteesta, vaikka onkin vasta pintaraapaisu tähän energiasotien kaasunsekaiselle öljylle haisevaan tunkkaiseen maailmaan.
Kiitos
Hämis
Lähteet:
http://www.kauppalehti.fi/etusivu/opec+ei+aio+jarruttaa+oljyn+hinnan+laskua/201410703356
http://www.aa.com.tr/en/economy/402343–saudi-arabia-to-pressure-russia-iran-with-price-of-oil
http://www.voltairenet.org/article173718.html
http://www.globalresearch.ca/syria-turkey-israel-and-the-greater-middle-east-energy-war/5307902
http://info.kopp-verlag.de/hintergruende/geostrategie/f-william-engdahl/das-amerikanisch-saudische-geheime-abkommen-ueber-syrien-eine-grosse-dummheit.html

Nyt tuli korville!

Venäjä on ilmoittanut, että venäläistä energiaa saa vain Ruplaa vastaan. Tällä pyritään vähentämään lännen vaikutusta Venäjän talouteen. Samalla vastataan lännen asettamiin pakotteisiin, jotka koskevat kahdeksantoista venäläisen yrityksen dollari-siirtojen jäädyttämistä.

Valtiollisille yrityksille on jo määrätty maksuliikenteen uudelleenjärjestelyt. Jokaisen ulkomaan kaupan väliin on työntymässä venäläinen pankki.

Venäjän pankkisektorin toisiksi suurimman pankin johtaja Andrej Kostin on väläytellyt ideaa kuukausi sitten.

„Tällä saadaan suojattua venäläistä taloutta“.

„Länsimaat ovat eristämässä Venäjää ja se tappaa Venäjän pankkisektorin.“

„He käyttävät dollaria, kuin modernia atomipommia“.

Venäjä myy kaasunsa vain Ruplilla ja meillä EU-Suomessa on vain Euroja!

Tuoksuu idänkaupan elpymiseltä!

Kiitos
Hämis