EKP on ryöstetty!

Euroopan keskuspankki (1) on viimein tunnustanut joutuneensa röyhkeän ryöstön kohteeksi viime perjantaina. Koko viikonlopun medioita ja markkinoita kiusannut sitkeä huhu ryöstöstä on todennettu EKPn toimesta. EKP ilmoittaa tiedotteessaan, että pankista ryöstettiin 1,14 biljoonan (1.140 miljardin tai 1.140.000 miljoonan (siis 100.000 loton päävoitton)) Euron edestä bittivaluuttaa.

Röyhkeät ryöstäjät siirsivät EKP-valvontakameroiden edessä kyseisen fiat-rahasumman pieneen kannettavaan massamuistilaitteeseen, jota kansanomaisesti kutsutaan „USB-tikuksi“. Kyseinen Fiat-raha oli tarkoitettu Euro-alueen kriisimaiden kautta sirrettäväksi Euroopan ja USAn kyltymättömien „minotaurus-pankkien“ ammottavaan kitaan tulevasta maanantaista alkaen. Nyt on epäselvää millä „minotaurusta“ syötetään, jottei se tuoteuta uhkaustaan syödä koko Euro-alueen taloutta alkuruuaksi, USA-taloutta WallStreet-kastikkeella ja FED-potuilla pääruoaksi ja Aasian taloutta Venäjä-kuorrutuksella jälkiruoaksi.

Valvontakameroiden mukaan EKP-holveissa on ensinnä häärännyt eräs hyvinkin tunnettu suurrikollinen „Euro-Draghi“ (2) liigansa kanssa (3,4,5,6,7). Tämä ryhmä oli aikaisemmin viikolla mahdollistanut tapahtuneen ryöstön luomalla varastetun summan tyhjästä (8).

Ryöstäjäksi on valvontakameroiden avulla tunnistettu kansallismielinen useiden Euroopan maiden kansalaisista koostuva rikollisjärjestö Sal´ Al´iitto, jota etsitään koko Euroopan, jopa maailman laajuisesti. Järjestö on ilmoittanut pitävänsä Eurooppaa panttivankinaan ja kertonut tiedotteessaan monistaneensa USB-tikun sisällön sekä uhannut siirtävänsä jokaisen EU-kansalaisen tilille miljoona Euroa, jos heidän jäseniään pidätetään tai muuten häiritään pakomatkalla.

Järjestö vaatii Euron lakkauttamista, 1,3 miljardia maksaneen EKP-tornin (9) muuttamista palvelukodiksi Euroopan varattomille vanhuksille, kansallisien keskuspankkien vapauttamista EKP-orjuudesta, Euro-parlamentin välitöntä sulkemista, paluuta kansallisiin valuuttoihin, perustuslakituomioistuimia kaikkiin Euroopan valtioihin ja veroparatiisien sekä korruptioituneiden yksityispankkien kansallistamista.

Järjestö on ilmoittanut alkavansa tilisiirrot Europpan kaikkien kansalaisten tileille, jotka järjestö on hakkeroinut, heti maanantai-aamusta alkaen. Ensimmäisen vaiheen uhkaus käsittää tuhannen Euron päivittäisen talletuksen jokaisen Eurooppan veronmaksajan tilille. Järjestö on myös uhkauskirjeessään luvannut tuplata rahasumman jokaisena arkipäivänä, kunnes järjestön vaatimukset on toteutettu.

Pelastaako Sal´ Al´iitto – järjestö „Euro-Sherwoodin“ metsäneläjät, kuten Robin Hood aikoinaan, vai iskeekö Fiat-finassi imperiumi johtajansa ”Euro-Draghin johdolla takaisin, ennen kansojen pelastumista ?

Kysymykseen vastaa tilinne saldo ensi viikon aikana!

Kiitos
Hämis

Ehdokas IPU-listalla Pirkanmaalla numerolla 63.

PS: En saa enää kerjätä rahaa tililleni, joten jätän pyyntoni suorittamatta. Jos ihmettelet miksi näin löydät vastauksen täältä: https://vapaakulkija.wordpress.com/2015/03/12/kerjaaminen-kielletty/

Linkit:
1. https://www.ecb.europa.eu/ecb/orga/escb/html/index.fi.html
2. https://www.ecb.europa.eu/ecb/orga/decisions/html/cvdraghi.fi.html
3. https://www.ecb.europa.eu/ecb/orga/decisions/html/cvconstancio.fi.html
4. https://www.ecb.europa.eu/ecb/orga/decisions/html/cvcoeure.fi.html
5. https://www.ecb.europa.eu/ecb/orga/decisions/html/cvlautenschlaeger.fi.html
6. https://www.ecb.europa.eu/ecb/orga/decisions/html/cvmersch.fi.html
7. https://www.ecb.europa.eu/ecb/orga/decisions/html/cvpraet.fi.html
8. http://www.faz.net/aktuell/wirtschaft/der-1140-milliarden-euro-plan-der-ezb-13466016.html
9. https://vapaakulkija.wordpress.com/2014/10/21/ekp-palatsi-valmistuu/

Mainokset

Kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s