Kreikka vs. EU-komissio 1 – 0

EU-komissio antaa löysää Kreikan tiukalle linjalle. Kansallisen demokratian edessä, jopa komissio on voimaton. Komissio on tehnyt ensimmäisen myönnytyksen Kreikalle, joka sisältää kuuden kuukauden „velkapaussin“. (1) Tämän hengäsdystauon jälkeen Ateenalle lyödään uusi ehdotus pöytään. Komissio pelaa aikaa, koska velkojenleikkaus vaarantaisi Euro-alueella käytäviä vaalikamppailuja Suomen vaalit mukaan lukien.

Market News International (MNI) siteeraa korkea-arvoista EU-virkailijaa, joka kertoi komission suunnitelmista. Samainen lähde kertoo, että myös EKP on tyytyväinen suunnitelmaan. EKP lupaa myös kelpuuttaa Kreikan valtionlainoja vakuuksiksi komission neuvotellessa uutta sopimusta Kreikan vastahakoisen hallituksen kanssa. Myös Bloomberg (2) ja FT (3) kertovat mahdollisesta sopimuksesta.

Brysselillä on ensikertaa kovaluu vastassa ja se näkyy käytökessä. MNI kertoo (4), että korkea-arvoisen virkailijan nimenneen Kreikan hallituksen valtuuttaman US-investointipankki „Lazardin“ toisarvoiseksi, jopa toistaitoiseksi.

EU-komissio kieltää kompromissin olemassaolon puolella sydämmellä: „Vielä ei ole olemassa konkreettisia suunnitelmia Kreikka varten“. Italian valtiovarainminiteri taas kertoi, ettei ”ole vielä nähnyt suunnitelmaa Kreikan varalta.“ (5)

Suunnitelma seuraa Jean-Claude Junckerin kaavaa, josta kertoi „Der Spiegel“ jo vuonna 1999, jolloin Juncker oli Euro-groupin johtaja.

„Me päätämme jotain ja asetamme sen tilaan. Odotamme hetken mitä tapahtuu. Jos asiasta ei nouse meteliä, kun kukaan ei ymmärrä täysin päätettyä asiaa me jatkamme – askel askeleelta, kunnes paluu takaisin on mahdotonta.“

Aikaisemmin mainittu Lazard on laskenut (6), että vähimmäisleikkaus Kreikan velkoihin olisi 100 miljardia. Tällä leikkauksella olisi Lazardin Ranskan johtajan Matthieu Pigassen mukaan mahdollista saavuttaa komission tavoite laskea velkaprosentti 120 prosentin tasolle vuoteen 2020 mennessä. Juncker tapasi Tsipraksen ennen Euro-alueen valtiovarainministereiden neuvottelua ja ilmaisi Tsipraksen kanssa käydyt neuvottelut „rakentaviksi“ ja Tsipraksen kertoi tarvitsevan „ylimenoaikaa“.

Kreikan kansa seisoo johtajansa takana neuvotteluissa, jos Alco-instituutin kyselyyn on uskomista. Alco kysyi 821 kreikkalaisen mielipidettä Tsipraksen linjasta ja 75% kyselyynvastanneiden mielestä se on oikea ja 67% seisoo hallituksen politiikan takana yleisesti.

Koska suomalaiset löytää „Tsipraksensa“, joka seisoo kansansa edessä Suomen oikeuksien ja tulevaisuuden puolesta, eikä myy kansaansa ostaakseen turvapaikan EU-komissiossa ?

Äänestäkää viisaasti!

Kiitos
Hämis
IPU:n ehdokas Pirkanmaalla 2015 vaaleissa.

Ps. En voi pyytää, mutta en myöskään estää, jos joku haluaa tukea vapaakulkijan taistoa totuuden puolesta.

FI 51 5025 0220 1502 54 BIC OKOYFIHH Tilin omistaja Juha Hämäläinen
Linkit:
1. http://deutsche-wirtschafts-nachrichten.de/2015/02/10/eu-gibt-nach-sechs-monate-schulden-pause-fuer-griechenland/
2. http://www.bloomberg.com/news/articles/2015-02-10/greek-bonds-rise-for-first-time-in-5-days-on-hint-of-compromise
3. http://www.ft.com/home/europe
4. https://euroinsight.mni-news.com/posts/597
5. http://www.zerohedge.com/news/2015-02-10/stocks-slide-europe-talks-back-its-greek-bailout-extension-trial-balloon
6. http://deutsche-wirtschafts-nachrichten.de/2015/02/10/griechenland-us-investmentbank-fordert-schuldenschnitt/

Advertisements

2 kommenttia artikkeliin ”Kreikka vs. EU-komissio 1 – 0

Kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s