EU:n suunnitelmat kaatuu.

EU:n suurvalta haaveet ovat katkolla. Energiaköyhä suurvaltakotka on kutistumassa omassa kuivassa lätäkössään räpiköiväksi varpuseksi. Turkin suututtanut EUn apu kurdeille on kääntänyt Turkin itään ja Venäjän suuntaan. Video kertokoon Turkin tärkeydestä EU:n energiatarpeen tyydyttämiselle.

Videosta käy selvästi ilmi miten geo- ja energiaoliittisesti tärkeä alue Turkki ja koko Balkanin alue on. Nyt Venäjä on tehnyt suoran tarjouksen Kreikalle, jos maa pakotetaan eroamaan EU:sta. Venäjä on luvanut taustatukea Kreikalle poistamalla elintarvikkeiden tuontirajoitukset ja lisäämällä muuta yhteistyötä!

Tämä „aluevaltaus“ ja ortodoksinen liitto olisi viimeinen naula EU:n arkkuun!

Tähän taustatietona on kerrottava joitain asioita, joita ei suuressa ja mahtavassa valtamediassa ole kerrottu. Vuonna 2008 Neo Demokratian selvän vaalivoiton jälkeen PM Karanmaliksen johdossa Kreikka kääntyi tiedossa olleiden vaikeuksiensa kanssa jo kertaalleen Venäjän suuntaan.

Tehtiin suuria suunnitelmia kuten South Streamin haara Alexandoupoliin, johon oli tuleva suuri kaasusatama. Tämä suunnitelma ei sopinut EU:n energiapolitiikaan ja Venäjää muutenkin hylkivään USA-johtoiseen ulkopolitiikkaan. Niinpä Karamanlis sai lähteä ja 2009 järjestettiin yllätysvaalit, jotka voitti PASOK Papandreoun johdolla. Loppu onkin historiaa, joka johti koko EU:n murenemiseen ja loppumattomaan Euro-kriisiin.

Omasta näkökannastani uskallan väittää, että jos EU ei olisi jo tuolloin puuttunut Kreikan sisä- ja ulkopolitiikkaan ja antanut Karanmaliksen tehdä politiikaansa rauhassa ei mitään kriisiä olisi koskaan syntynytkään!

Yksi on varmaa, tämä Venäjän tarjous antaa tulevalle pääministerille tarvittavat jokerit neuvotteluihin EU-komission virkajättö herrojen kanssa………..

Kiitos
Hämis

Ps. En voi pyytää, mutta en myöskään estää, jos joku haluaa tukea vapaakulkijan taistoa totuuden puolesta. FI 51 5025 0220 1502 54 BIC OKOYFIHH Tilin omistaja Juha Hämäläinen

Linkki:
http://de.sputniknews.com/wirtschaft/20150116/300647296.html

Advertisements

Kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s