Heil Demokratia!

EU perustettiin ihmisoikeuksien perustalle estämään sotia Euroopassa. Näillä ontoilla sanoilla sitä puolustetaan edelleenkin. Suomenkin mepit käyttävät tätä poliittista jargonia puolustuksena mielettömälle korvaukselleen istua Suomen kansan edustajana EU-parlamentissa, jota johtaa veronkierron ylimestari Juncker.

Tästä EUn aikaan saamasta rauhasta on hienoja esimerkkejä ympäri Euroopaa.. Viimeinen niistä Ukraina ja tulevana Moldavia.

Ihmisoikeuksien polkemisesta viimeisin uutinen tulee Espanjasta, jossa poliisien valokuvaaminen on kielletty välittömästi. Poliisin toimintaa mielenosoituksissa valokuvaava espanjalainen syyllistyy lehtitietojen mukaan „rikokseen ihmisten turvallisuutta vastaan“. Tästä rikoksesta voidaan rangaista jopa 600.000 Euron sakolla. Asiasta kertoo espanjalainen lehti „El Paìs“

Tämä on EU-demokratiaa! Heil EU! .

„El Diario“-lehti kerto kuitenkin, että tuomarit ovat kieltäytyneet, tähän mennessä, tuomitsemaan uuden lain rikkojia, koska he mieltävät asian ihmisoikudelliseksi ja jokaisella on oikeus esittää mielipiteensä ja demostroida valtiovaltaa vastaan.

Silti Espanjan hallitus pyrkii alistaman kansalaisensa suoraan poliisin mielivallalle ja nämä sakot siirtyvät poliisin harkintaan ilman oikeudenkäyntiä, kuten parkkisakot. Tällä uudella vallankäytön mallilla, ns. pisteytys-systeemillä, jaetaan teot pisteillä vaarallisuutensa mukaan. Kevyt rike tuo pisteen (100-600) ja kolme kevyttä muuttuu vakavaksi (30.000) ja kolme vakavaa erittäin vakavaksi (600.000).

Esimerkkeinä spontaani alueelta poistamisen vastustaminen on kevyt rike, kuten viranomaisen vastustaminen yleensä. Jos taas mielenosoitus repeää kahakaksi on jo 30.000 Euron sakko mahdollista langettaa kaikille osallistuneille. Protesti hallitusrakennuksen läheisyydessä vaaleja edeltävänä iltana on suoraan erittäin vakava rikos ja palkitaan 600.000 €uron sakolla. Toisen vakavan rikkeen, siis 30.000 arvoisen rikkeen tekee se joka valokuvaa ja julkaisee kuvan poliisia hakkaamassa kaveriaan.

Espanjan oppositio äänesti hallituksen ehdotusta vastaan, mutta halituksen kanta voitti. Ihmisoikeusjärjestöt kritisoivat oikeuksien rajoitusta ja asianajajat aikovat viedä asian EU-tuomioistuimeen. Tuhannet kansalaiset kerääntyivät „surukulkueeseen“, jossa ihmisoikeudet kannettiin symboolisesti hautaan. „El Pais“-lehden kyselyssä 80% kansalaisista tyrmäsivät Espanjan koko lainsädännön joko osittain tai kokonaan.

Nyt jäädään jännittämään EU-tuomioistuimen kannanottoa aiheeseen „ihmioikeudet kontra EU“. Tämän asian käsittely EU-asteella tulee paljastamaan EUn todelliset käsitykset ihmisoikeuksista, joita olemme yhtenä unionina puolustaneet ympäri maailmaa, jopa ase kädessä!
Kiitos
Hämis

Ps. En voi pyytää, mutta en myöskään estää, jos joku haluaa tukea vapaakulkijan taistoa totuuden puolesta. FI 51 5025 0220 1502 54 BIC OKOYFIHH Tilin omistaja Juha Hämäläinen
Linkki:
http://deutsche-wirtschafts-nachrichten.de/2014/12/12/spanien-fotografieren-von-polizisten-ist-ab-sofort-per-strafe-verboten/

Mainokset

Yksi kommentti artikkeliin ”Heil Demokratia!

  1. Fasismi on palannut 70 vuoden jälkeen EU-alueelle?

    -Lukaisepa itse millaisen lakipaketin EU Espanja on hyväksynyt poliisien kuvaamisen, kokoontumisvapauden, mielenosoitusten, jne rajoittamiseksi…
    [En maininnut kansainvälisten pankkiirien vaatimuksesta, mutta mielenosoitukset pankkien ja kokoontumiset parlamenttitalon edessä ovat myös sakkorangaistusten listalla.] — Tee omat johtopäätöksesi kehityksestä EU:ssa.

    The ‪LeyMordaza‬ (Gag Law) has been approved in ‪Spain‬. With this law, the production and distribution of images [not included] such as this one can get you a 30.000€ fine.

    1. Photographing or recording police – 600 to 30.000€ fine.
    2. Peaceful disobedience to authority – 600 to 30.000€ fine.
    3. Occupying banks as means of protest – 600 to 30.000€ fine.
    4. Not formalizing a protest – 600 to 30.000€ fine.
    5. For carrying out assemblies or meetings in public spaces – 100 to 600€ fine.
    6. For impeding or stopping an eviction – 600 to 30.000€ fine.
    7. For presence at an occupied space (not only social centers but also houses occupied by evicted families) – 100 to 600€ fine.
    8. Police black lists for protestors, activists and alternative press have been legalized.
    9. Meeting or gathering in front of Congress – 600 to 30.000€ fine.
    10. Appealing the fines in court requires the payment of judicial costs, whose amount depends on the fine.
    11. It allows random identity checks, allowing for profiling of immigrants and minorities.
    12. Police can now carry out raids at their discretion, without the need for ”order” to have been disrupted.
    13. External bodily searches are also now allowed at police discretion.
    14. The government can prohibit any protest at will, if it feels ”order” will be disrupted.
    15. Any ill-defined ”critical infrastructure” is now considered a forbidden zone for public gatherings if it might affect their functioning.
    16. There are also fines for people who climb buildings and monuments without permission.

Kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s