Pahan akselin uusin jäsen ?

Jenkkilän pahan listalla on uusi tulokas. Unkarin Viktor Orban on päässyt listalle veljeiltyään Venäjän kanssa kaasuputki-bisneksessä. South Stream-putken sopimukset eivät ilmeisesti sovi jenkkilän suunnitelmiin päästä rahastamaan EUn kaasukaupoista. Toisaalta Viktor sotii myös EUn energiastrategiaa vastaan, joka on tyrmännyt South Stream-putken jo vuonna 2008.

Vuonna 2008 joutui EUn pihteihin Kreikkaa johtanut Karamanlis, joka teki sopimuksia Venäjän kanssa pelastaakseen maansa tukalasta tilanteesta. Karamanlis jätti pääministerin paikan vuonna 2009 huomattuaan, ettei saanut tehdä ratkaisuja maansa hyväksi vaan EU määräsi suunnan. Lisämakunsa toi murhayritys, josta media hiljeni täydellisesti. Vuoden 2009 vaalit voitti jenkkien kaveri Papandreou ja loppu on historiaa.

Palataan Orbaniin, joka on vallassa vuodesta 1998 ja tuolloin toiseksi nuorin pääministeri maassaan. Tuolloin Unkari liittyi Puolan ja Tsekkien kanssa protestiksi Venäjän suuntaan niin EU:hun, kuin Natoon. Taloudellisen nousun siivittämänä Orban laski veroja, vapautti opiskelun maksuista, nosti äitiyspäivärahoja ja houkutteli saksalaista teollisuutta maahansa halvalla työvoimalla.

Tuona aikana Orbania neuvoi jenkki James Denton, jolla oli yhteys Washingtonin NGO Freedom Houseen, joka on tukenut „värivallankumouksia“. Orban oli „kultanen“ Washingtonin neokonservatiiveille, koska sai vuonna 2001 vapaudenpalkinnon neokonservatiiviselta American Enterprise Instituutilta.

Vuonna 2010 Orban palasi valtaa kuuden vuoden oppositiovaiheen jälkeen ja tällä kertaa enemmistöhallituksen kanssa. Hänen puolueensa Fidesz sai peräti 68 % äänistä ja oli erittäin vahvasti vallassa. Hän muutti lakeja omaksi edukseen ja äänimäärä riitti, jopa suoriin perustuslaki muutoksiin. Ironista lienee, että Daniel Cohn-Bendit, EU-vihreät, syytti Orbanin suunnitelmissa olevan Unkari, joka muistuttaa Chavezin Venezuelaa.

Obaman hallitus ja EU-komissio hyökkäsi Orbanin kimppuun syytöksin vallankahmimisesta. Syytökset olivat oikeassa, jos niillä tarkoitettiin, ettei Orban alistunut heidän käskyihinsä. Vuonna 2012 EUssa Orbanin puolue Fidesz ja johataja Orban rinnastettiin Putiniin ja tämän puolueeseen.

Viime tammikuussa Orban teki kymmenen miljardin sopimuksen venäläisen Rosatom:in kanssa Unkarin ainoan ydinvoimalan modernoinnista. Tämä herätti Washingtonissa huomiota, kuten myös Orbanin kesällä antama lausunto, jolla hän syytti USAta sieltä alkaneesta finassikriisistä ja sen aiheuttamien vahinkojen korjaamista luistamisesta. Samalla Orban mainitsi Kiinan, Venäjän ja jopa Turkin paremmaksi esikuvaksi, kuin USA.

Tämän lisäksi Orban onnistui irrottamaan maansa IMFn kuristusotteesta elokuussa 2013. Maa maksoi 2,2 miljardin luotot takaisin ja itsenästi valuuttapolitiikkansa. Tämä mahdollisti Unkarin valtionyritysten yksityistämispakon lopettamisen ja samalla IMF-toimistoa maassa vaadittiin suljettavaksi. Lisäksi nostettiin, Islannin tapaan, syytteet kolmea pääministeriä vastaan, jotka ajoivat maan konkurssiin. Tästä oikeuskäsittelystä tuli ennakkotapaus EUssa ja jopa Washington ja Wall Street huolestuivat.

Viimeinen hälyytys tuli, kun Orban sulki Itävallan kanssa sopimuksen rakentaa South Stream – kaasuputken. Tämä päätös sulki paitsioon jo edellä selitetyn EU-päätöksen jättää putki tekemättä. Tähän päätökseen Orban sanoi, Saksan CSU-puheenjohtajalle Horst Seehofer:ille sanoi 6.marraskuuta: „Eläköön Itävalta-Unkarin energiamonarkia!“. Tästä seurasi hälyytys US-eliitin piirissä. New York Times kirjoitti: „Vaarallinen muutos Ukraissa!“ titelillä seuraavaa: „Viktor Orbanin hallitus johtaa Unkariaa diktatuurin suuntaan ja unohtaa EUn perustavat arvot – ja pääsee vielä pälkähästä.“ Samassa jutusa Times antaa vielä Wall Streetin pelot julki: „Unkarin uusin temppu EUn linjaa vastaan oli South stream linjan hyväksyminen“ Tämä sopimus sotii EU-parlamentin tekemään lakia, jolla kielletään yhteistyö Venäjän kanssa ja pakoitteiden rintama murtui.

EU ei tyytynyt „haaleisiin“ sanoihin vaan suunnittelee Jean-Claude Junckerin johdolla sanktioita Unkarille. Lisäksi on asetettu, jopa painetta Navracsics:in erottamiseen komissiosta. Tibor Navracsics on valittu koulutuksen, kulttuurin, nuorison ja urhailun EU-komissaariksi. Tämän viran tulisi maksamaan „laiton“ kaasuputkisopimus, vaikka sillä ei ole mitään tekemistä sopimuksen kanssa.

Nyt jää vain ajan kysymykseksi koska National Endowment for Democracy ja muut US-hallituksen tukemat NGO:t löytävät mahdollisuuden luoda massamielenosoituksia Fidesz-puoluetta ja Orbania vastaan. Näillä keinoilla Unkaria tullaan erittäin todennäköisesti rankaisemaan Orbanin suunnitelmasta tehdä Unkarista itsenäinen maa!

„Olet joko meidän puolella tai olet meitä vastaan!“
George W. Bush

Lisätietoa aiheeseen: https://vapaakulkija.wordpress.com/2013/11/25/south-stream-kaasuputki-tulee-sittenkin/

Ja video avaamaan aihetta energiapoliittisesti Mustan meren ympäristössä. Tekstit asetuksista.

Kiitos
Hämis

Ps. En voi pyytää, mutta en myöskään estää, jos joku haluaa tukea vapaakulkijan taistoa totuuden puolesta.
FI 51 5025 0220 1502 54 BIC OKOYFIHH Tilin omistaja Juha Hämäläinen
Linkit:
http://www.aei.org/publication/orban-address-at-receiving-freedom-award/
http://www.rtbf.be/info/monde/detail_hongrie-viktor-orban-s-explique-devant-le-parlement-europeen?id=7409843
http://www.theglobalist.com/strange-bedfellows-hungary-leans-toward-russia/
http://www.kormany.hu/en/the-prime-minister/the-prime-minister-s-speeches/prime-minister-viktor-orban-s-speech-at-the-25th-balvanyos-summer-free-university-and-student-camp
http://americanfreepress.net/?p=12418
http://brittoday.com/politics/seehofer-receives-controversial-hungarian-state-chief/
http://www.nytimes.com/2014/11/06/opinion/hungarys-dangerous-slide.html?_r=3
http://www.voltairenet.org/article186007.html

Mainokset

6 kommenttia artikkeliin ”Pahan akselin uusin jäsen ?

    1. Kiitos kehuista Teemu.

      Kaikkeni yritän kertoa tietoa mitä Suomesta on vaikeaa löytää.
      Tarkastan tuon mahdollisuuden tuota pikaa. Kiitos vinkistä.
      Hämis

  1. Kuuntelin tossa utubesta nwo radion keskustelun, ja oli pakko tulla kommentoimaan. Ensinäkin loistavia mielipiteitä ja kannanottoja sulla. Sait uuden lukijan blogillesi. Sitten vielä kysymys loppuun että mitä pienpuoluetta suosittelisit äänestettävän, vai onko liian aikaista kysyä? Viime vaaleissa muutos 2011 oli mielenkiintoisin , mutta jätin äänestämättä.

    1. Itse olen IPU-joukoissa, mutta omaan myös läheisen yhteyden Muutos 2011-puolueesen ja olen iloinen, jos suomlaisten protesti suuntautuu mihinkä tahansa pienpuoluseen ”nukkumisen” sijaan!
      Äänestäkää vaihtoehtoisia puolueita ja pienistä isoa!
      Se on ainut vaihtoehto, koska isot ovat kaikki samaa vaaleanpunaista puuroa.

      1. Kaikkien isojen puolueiden johtoklikki on PIKIMUSTAA, pimeää maanpetturi-joukkiota, jotka haluavat täydellistää EU-diktatuurin (VALE-parlamentteineen ilman demokratialle olennainaista lakialoite-oikeutta) ja edelleen muuttaa suomalaiset Uuden Maailmanjärjestyksen köyhdytetyksi orjalaumaksi. Tarvittava poliisivaltion valvonta/urkinta-tekniikka on jo käytännössä testattu erinomaisesti toimivaksi: NSA! Tästä vuodesta alkaen EU:ssa kaikissa uusissa autoissa on oltava mikrosiru (johon diktatuurin valvonta/urkinta-oganisaatiolla on realiaikainen yhteys).

Kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s