Välipala!

Valitan, se, kun on Suomessa erityissuojelussa ja vielä toistaiseksi luvallista. Taitaa olla ainut kansallisomaisuus mitä kokoomus ei ole saanut ulkoistetuksi. Kuitenkin suurin osa suomalaisista valittaa sellaiselta tasolta, jota kadehtii 80% maailman väestöstä. Sitä kadehtisi edelliset sukupolvet ja tulee kadehtimaan tulevat sukupolvet.

Tietysti on olemassa ns. alaluokka, jota joku kutsui vitsikkäästi termillä „heikompi aines.“ Silloin vitsin selittäjäksi ryntäsi laumoittain poliitikkoja. Niin ei saa sanoa se on leimaavaa! Huvittavaa, että toiset ryntää heti toisen sanottua kertomaan ettei noin saa sanoa, vaikka se juuri sanottiin. Tosin tuolloinen kohina jää viimeisien kohinoiden varjoon kuusi nolla.

Silti silloin ryntäsi arkistostaan ulos jopa Lipponen juuri kun luultiin ,että hän on lopulta pois päivän politiikasta ja siirretty lopullisesti politiikan arkistoihin. Mutta sehän on kuin jalkasieni, juuri kun luulit pääseesi siitä eroon se pamahtaa uudestaan valloilleen.

Mutta toihan Lipponen keskusteluun ripauksen sitä wanhaa sosiaalidemokratiaa, johon pystyi vielä luottamaan. Aikoina jolloin ei ollut vielä heitetty takuutuksen verkkoja pitämään kasassa Kreikan nesteytettyä taloutta.

Noina hywinä wanhoina S.O.S demokratian aikoina kun Eurooppaa myytiin juuri kammattuna ja paikattomin hampain. Ei ollut saippuasta vielä pulaa, eikä hammashoitoa ulkoistettu. Nyt haluaisi tosin Nestle viedä meiltä vedenkin. Siis vähintään siltä luokalta jota ei mainita, koska meillähän ei ole alta 2.900 Euroa hankkivia työläisiä.

Työläinenkin sanana alkaa myös olla uhanalaisien listalla, vaikka onkin vielä sallittu. Sitä korvataan hienosti sanoilla jotka antaa kuvan Pisa-Suomen sivistyksestä. Sanoilla kuten työllistetty, kuntoutuva työharjoittelija. Syrjäytynytkin alkaa olla liian kuvaava joten sekin on muutettava akateemisten työttömien kuntoutuksella sivistyneempään muotoon, kuten sosiaaliskotoutumaton tai yhteiskunnallissopeutumaton. Tällä akateemisesti kuntouttavalla tavalla käsitellään kaikki ongelmat Pisa-Suomessa.

Meillä ei enää ole edes idiootteja maassa, koska he ovat tätä nykyä joko käsityskykyrajoitteisia tai kansan suussa yksinkertaisesti poliitikkoja. Köyhät poistuu maalausta pilaamasta sanalla kulutusrajoitteiset. Tuloerotkin tasoittuu ja elämä helpottuu. Voidaan peruuttaa luokkasota ja varmuudella poistaa talousrikollisuus ja kähmintä Pisa-Suomesta, kun rikkaat nimetään lichtensteinuloitteellisiksi tai muskelivenepakolaiseksi.

Ei, kiellettyjen sanojen listalla tai ainakin kompostoitavien sanojen listalla on tuo sana: Pakolainen.

Taas tuli sanottua se sana jota ei lausuta. Sori.

Viime vuosina on kompostoitu mieletön läjä sanoja, koska Suomi on Pisa voittaja, kolmen An kultapoika ja Naton morsian. Meillä ei sanota enää kusettaa vaan sekin on uudelleen nimetty edustukselliseksi demokratiaksi.

Onhan siinä saatu mukavasti säästöä, kun kokonaisia lauseita on lyhennetty yhteen nimisanaan.
Katsokaas, „ylimielinen alisuorittava ajoittain torkkuva johtava virkamies“ on lyhennetty Vartiaiseksi, mutta onhan se hyvä että meitä vartioidaan. Turvallisuus on tärkeää.

Siksi kaikilla kolmi kirjaimisilla toimistoilla on omat arkistot jokaisesta. Sitä meillä ei ole vielä keksitty leikata, tota poliisin nimeä. Pääsisivät samaan päiväkerhoon muiden kolmikirjaimisien toimistojen kanssa. Arkistot meillä on jo valmiina, vaikka joitain nimiä pitikin poistaa ja muutama ulkomaan elävää kumartaa anteeksi pyynnöksi. Mutta palataan valittamiseen.
Meillä valittaa ne joilla on varaa valittaa. Pisa-Suomen priimukset marisee ettei niiden vadelmanveneessä ole yhtä voimakasta konetta, kuin nallen SE SANA JOTA EI SANOTA + muskelivene! Hei ihmiset ihan oikeesti! Maassa jossa jollakin on varaa ostaa Oksasen kirjoja ja maksaa tippejä Himaseen asti valitetaan!

Suurin osa valittajista joutuu maksamaan hirvittäviä veroja. Mieletöntähän se on jos 30.000 kuukausiansioista joutuisi maksamaan autot ja asunnot ja vielä jotakuinkin puolet veroa. Se saa itkemään siinä määrin, ettei jäljelle jääneitä hiluja kyyneleiltään näe….

Hetkonen 360.000 vuodessa siis 180.000 erkkiä vuodessa veroja suhteessa valtionvelkaan. Näitä tarvitaan 555.555 kappaletta ja koko velka on maksettu vuodessa.Lisätään Kevan johtajia!

Tavan suomalaisen keskipalkalla joutuisi 2.777.777 kappaletta kansalaisia olemaan syömättä vuoden ajan. Laihtua ne jotkut joutaisivatkin (Hämiö) Tarvitaan lisätyövoimaa!

Mites meidän puolueet ? Ne ovat nykyään kuin uheiluseuroja. Kun katselee noita lukuja. 34.000.000 Euroa puoluetukea! On siinä siirtosummia maksaa. Kovin on kurssissaan tämän hetken palloilu! Nämä ketaleet hoitaisi sen pois ongelman pois hetkessä…. Ajatelkaa se, se olisi kahden ja puolen tuhannen vuoden valtakunta! Nimittäin puoluetuilla meidät pelastaisi velkaloukusta kahdessa ja puolessa tuhannessa vuodessa. Heh kaksi ja puoli tuhatta vuotta ilman politiikkaa. Ilman poliittisia lehtiä ja vaalimainoksia.

Löytyykö halukkaita puolueita ?

Te kun karkoititte jo Nallenkin. Nalleja olisi pitänyt kloonata joku sata ja Suomi olisi taas vapaa.

Vai olisiko?

Tai sitten ikäodotteen pitää nousta niin korkeaksi että viimenen suomalainen saa viimeisillä eläkkeellä viimeisen laskun maksettua ja jää vain kuolemansa velkaa.

Velka on Katainen otettaessa ja kansalainen maksettaessa.

Eläkkeistä meidän johtajat väittää meille tietävänsä kuinka suuri eläkemaksun osuus palkasta on vuonna 2025.

Melko huvittavaa, kun ottaa huomioon hallitusten ja samojen virkamiesten laskemien budjettien osuma tarkkuus. Mutta että 2025 kansa tulee maksamaan näin paljon se tiedetään! Kas kun eivät laita meille eteen sääkarttaa vuodelle 2025. Samaa luokkaa kuin kuopion pallopoikien ennustustarkkuus pelikentällä. Käänteisinä ne ovat olleet noin 2-6kk nämä meidän poikien tilannearviot.

Kymmenen vuotta! Montako tuhannen vuoden valtakuntaa siihen mahtuu ?

Tuleeko EUsta tuhat vuotinen valtakunta ? Se olisi saavutus, kun katselee menoa jota häpeää Rooma ja Adolf ihailee haudassa. Ruoskimatonta nahkaa ei löydy, kuin komissaarien tuoleissa tai guggenheimin nojatuoleissa.

Kaksi kymmentä vuotta EUta se on pitkä aika. Mennään takaisin kaksikymmentä vuotta. Muistatko niin pitkälle ? Suomi oli maailman mestari, Nokia lähti vetämään, kesä oli kuuma ja me nuoria. Seistiin suorana ja oltiin varmoja nyt se aukes taivas ja meitä ei voita mikään. Sitten neuvostoliitto kaatui, josta saatiin hieno peitetarina ensimmäiselle euro-kriisille. Mutta ajatelkaa jos joku olisi sanonut tuolloin teille, että conan barbaarista tulee jenkkeihin kuvernööri ja meillä häärää kuvernöörinä tämä yhteen hymyyn puristettu sarjakuvasankari, koska edellinen Mikki Hiiri – kuvernööri katosi isomman juuston sisälle!

Nyt jos koskaan olisi aika vaihtaa kanavaa ?

Äänestä viisaasti!

Kiitos
Hämis

Ps. En voi pidätellä ketään kiittämästä tänne: FI 51 5025 0220 150254
Tekosyyn tähän voi löytää täältä (LINKKI)

Advertisements

Kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s