Asevarustelu on sijoitus tulevaisuuteen!

EU-hullutus on saanut uuden sivun, kun Nato-kokoustelijat ovat kiiveneet „rauta-rouva“ Merkelin rinnuksille vaatimaan Saksaa sijoittamaan lisää rahaa aseistukseen.

Nato-kumppanien vaatimus on oikeutettu, koska Merkelin Saksa on jo pidemmän aikaa ollut Naton ohjeistaman kahden prosentin (2% BKT:stä) alapuolella. Puolustusmäärärahojen nostoa vastaan on Saksan „rauta-kansleri“ taistellut tähän mennessä molemmilla rinnoillaan, koska se heikentäisi Saksan muutenkin huojuvaa taloutta.

Nyt tilastonikkarit EU:ssa, Merkelin Saksan iloksi, ovat keksineet käyttää jo Kreikassa aikoinaan luotua, luovaa puolustusmenojen kirjaustapaa. Kreikan „piilotetaan tulevaisuuteen“ temppua on sievistetty saksalaisella täsmällisyydellä ja EU:n keksimällä temppuilulla.

Tämä uusinta uutta sisältävä kirjanpitomuutos tekee ase-ostoista sijoituksia!

Kyllä! Luit oikein!

Tämä juuri voimaan astunut EU-perusteinen kirjanpitosääntö antaa mahdollisuuden kirjata puolustusmenoihin sijoitettavat rahat sijoituksiksi. Tämä tarkoittaa, että esim. sukelllusvene on verrannollinen pöyrätiehen, tykki voimistelutelineeseen ja kasarmit on samalla momentilla kuin lastentarhat. Tämän ihmeen sai aikaan ESVG 2010, joka velvoittaa kaikki eurooppalaiset tilastonikkarit laskemaan samalla tavalla. Siis niin Statische Bundesamt, kuin Suomen vastaavat tilastonikkarit. Näin saadaan varaustautumisesta investointi, jonka vähennykset tehdään useammalle vuodelle, eikä hankitahetkelle.

Tästä tilastokikkailusta koko „sivistynyt“ Eurooppa, ainakin Euro-alueella, pahoitti mielensä pahemman kerran, kun Kreikan hallitus sitä aikoinaan harrasti! (hämiö)

Uskon että myös Suomen „pelle hermannit“ ottavat uudistuksen mielissään vastaan ja sijoittavat leveästi hymyillen tulevaisuutemme varusteluun mielellään vaaditun kaksi prosenttia laskevasta kansantuotteestamme!

Varsinkin, kun se ei uusien sääntöjen kanssa vaaranna kolmen AAA:n turvallisuutta!

Kiitos
Hämis

Lähde:
http://www.spiegel.de/wirtschaft/soziales/nato-statistikaenderung-macht-waffen-zu-investitionen-a-989822.html

Mainokset

Kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s