Itsepalvelupuoti EU-parlamentti.

EUn pyrokratia maksaa maltaita ja mansikoita samalla, kun puodin johtajat vaativat kilpailukyvyn ja kriisin varjolla palkansaajia palkka-aletalkoisiin ja samoja ihmisiä veronmaksajina kustantamaan omanapaisen monsterin kustannukset.

EU on nostanut virkamiestensä palkkoja 0,8%. Tämä korotus on taannehtiva ja uloittuu taakse päin aina vuoden 2012 alkuun. Tämä korotus tekee parhaimmillaan noin 3.000 Euroa lisätiliä virkamiehille.

Tämä korotus koskee kaikkia EU-himmelin ympärillä työskenteleviä virkamiehiä aina komissaareista meppien kautta viimeiseen postipoikaan. Lisäksi korotus vaikuttaa eläkkeeseen, joka kasvaa vastaavasti samalla, kuin EURO-, ja EU-maissa leikataan tämän bordellin maksajien eläkkeitä ja etuuksia.

Näinä velan aiheuttamien valtiollisten konkurssien aikana nämä „itsepalvelukorotukset“, joita myös Suomen eduskunta harjoittaa, ei ole päättäjillemme eduksi. Tämä tulisi jokaisen eurooppalaisen äänestäjän muistaa kevään EU-uurnilla ja seuraavissa EK-vaaleissa!

Katsotaan hieman EU-parlamentin palkkapolitiikkaa.

Tavan toimistolähetin pohjapalkka on 2.200 € brutto. Tähän päälle lasketaan mahdolliset lisät. Jos lähetti ei asu Belgiassa lasketaan 16% lisää, melkein 250 € jokaisesta lapsesta kuussa ja perhelisä 5%. Jos lapset käyvät koulua on lähetti oikeutettu 220 €uron „kasvatuslisään“.

Näistä eduista voi tavallinen eurooppalainen palkansaaja vain haaveilla. Suomessa viimeisen muodin mukaan riisutaan lapsilisistä kermat päältä ja kansalle annetaan kurrit juotavaksi. Näillä kermoilla maksetaan EU-kerman itsepalvelupalkkatoiveet ja saadaan takaisin direktiivejä ja rauhan unioni.

Kenties kuitenkin Suomen kansa haluaisi mielummin rauhan direktiiveiltä ja unioinilta ?

Tätä ei valitettavsti meiltä kysytä, ainakaan suoraan, kansanäänestyksillä. Viimeiseksi mahdollisuudeksi jää vaikuttaminen EURO-vaaleissa äänestämällä EU-kriittisiä puolueita ja ehdokkaita.

Kriisi maissa on nähty yli 25% palkkapussin leikkauksia, jotka tervehdyttävät kyseisien maiden taloutta. Tämä vaikuttaa siltä, että EU-parlamentin ja komission johtajilta on todellisuudentaju kadonnut ja he ovat muuttuneet isäksi, joka tupakka suussa kertoo pojalleen, ettei tupakointi ole hyväksi! Tietysti sillä erolla, että meidän todellisuudessa „poika“ maksaa viikkorahoistaan „isänsä“ tupakoinnin!

Nyt jää nähtäväksi tuleeko seuraava „itsepalvelukorotus“ juuri ennen vaaleja. Tämä korotuksen puolesta ennustaa kaikkien EURO-, ja EU-maiden gallubit, joissa EU-kriittiset ovat jyräämässä EU-konsensuksen yksimielisen „itsepalveluluukun“!

Äänestä kriittisiä!
Hämis

 Ps. Äänestämisen lisäksi on kansalaisten päästävä tarkkailemaan meppien toimia, ettei oheisella videolla esitettävät ongelmat lisää EU-veronmaksajan taakkaa turhaan!

 

 

 

Mainokset

Kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s