Hymyillen kerjäämässä!

Olin kutsuttuna tilaisuudessa erään ystäväni luona. Tarjoilu oli mainiota. Keskustelu aaltoili, kunnes tilaisuus oli ohi. Kaikki olivat iloisia.

Tilaisuuden järjestänyt herra keräsi kassiin minulle mukaan otettavaksi kolmen päivän eväät, jotka olisivat jääneet pilaantumaan. Hän tietää tilanteeni „Bye Bye Babylon“ sen viimeisen keinon näyttää tälle systeemille, ettei se toimi oikein ja oikeudenmukaisesti maksajiaan kohtaan.

Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun sain ruokaa nälkääni ilmaiseksi, mutta koska olemme Suomessa joudun jättämään mainitsematta hyväntekijäni mahdollisten seuraamusten pelossa ja toisaalta kiitokset kuuluvat ainoastaan hänelle eikä sinulle hyvä lukijani!

Kreikassa oli itsestään selvyys auttaa naapuria ja jakaa hyväänsä suoraan naapurille.

Mutta Suomessamme ei saa antaa pois elintarvikkeita, kun on kauppoja, ravintoloita, kylmäketjuja ja muita hauskoja lakeja.

Tämä herra kuitenkin tietää, kuten kreikkalaisetkin, että „töllissämme“ on remontintynkää aikalailla ja kaikkia tarvitaan tekemään osansa.

Kiitos! Näillä elintarvikkeilla jaksan kolme päivää kohti muutosta parempaan.

Kolme viikkoa sitten vapautunut,

valtakunnan syrjäytynyt,

työhaluttomuuseläkeläinen.

Hämis

Ps. Jos mielestäsi kaikki on hyvin ympärilläsi käännä kylkeä ja jatka unia.

Jos taas haluat tehdä asioille jotain voit kurkata seuraavia:

http://haudankaivajat.weebly.com/

https://www.facebook.com/groups/569413959789952/

http://www.youtube.com/channel/UCOBVMxQc8l14NHj6iyRKWVw

Mainokset

Kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s